Alikersantit Sainio ja Herrala olivat mukana Jurmo-luokan kuljetusvene U 619:llä merivoimien harjoituksessa marraskuussa 2016. Alikersantti Herrala ajoi venettä toimien samalla koneenhoitajana. Alikersantti Sainio puolestaan oli nimetty veneen päälliköksi. Päällikkyyden lisäksi hän myös navigoi. Vuonna 2003 valmistunut U 619 oli rakennettu alumiinista Marine Alutechin telakalla Teijossa. Kaksi 350 hevosvoiman dieselmoottoria yhdistettynä vesisuihkuvetolaitteisiin antoivat tälle 13 metriä pitkälle veneelle yli 30 solmun huippunopeuden.
Veneen ohjaamo sijaitsee veneen perässä takakannen päällä. Herrala istui ohjaamon keskellä ja Sainio hänen vasemmalla puolellaan. Ohjaamo oli suunniteltu siten, että molemmilla oli hyvät näkyvät ohjaamossa oleviin laitteisiin ja mittareihin. Ohjaamon etupuolella oli katettu kuljetustila.
U 619 oli matkalla Upinniemen saaristoon, kun se pimeässä ja sateessa ajoi kapeassa kohdassa luodolle.
Sama urapolku
Sainio ja Herrala olivat hakeutuneet varusmiespalveluksen aikana veneenkuljettajakurssille. Kurssi on erittäin suosittu, joten vain joka neljännelle tai viidennelle hakijalle avautuvat kurssin ovet. Aiempaa merenkulkukoulutusta hakijoilta ei vaadita, hakukriteereinä ovat lääkärintarkastuksen läpäiseminen, aiempi palvelusmenestys sekä soveltuvuusarviointi. Kaikki hakijat myös haastatellaan.
Mielenkiintoisesta tehtävästä ja vapaaehtoisuudesta johtuen mukaan päässeet ovat erittäin motivoituneita.
U 619 oli kuvan kaltainen Jurmo-luokan kuljetusvene, jota käytetään saariston kuljetustehtävissä.
Sainio ja Herrala olivat samaa saapumiserää, eli molemmat olivat aloittaneet varusmiespalveluksen samaan aikaan. Vaikka tällä matkalla päällikkönä toimi Herrala, heillä molemmilla oli pätevyys U 619:n päällikkönä sekä koneenhoitajana toimimiseen. Varsinainen veneenkuljettajakoulutus oli kestänyt 39 viikkoa, jakaantuen teoriaan, käytännön harjoitteluun sekä syventäviin opintoihin. Ennen päällikkönimitystä, molemmat olivat suorittaneet sekä teoriakokeen, että käytännön kokeet. Käytännön kokeeseen tullessaan molemmat olivat ajaneet yli 110 tuntia erilaisissa olosuhteissa.
Sainio ja Herrala olivat toimineet yhdessä miehistönä noin kuukauden. Takana oli useampia vaativia harjoituksia sekä itsenäisiä kuljetustehtäviä Suomenlahden saaristossa.
Pimeälle merelle
Keskiviikko 16.11.2016 oli kylmä ja kuurosateinen. Alkuillasta he saivat tehtäväkseen kuljettaa rannikkojääkärijoukkueen Upinniemestä saaristoon. Joukkue kalustoineen nousi veneeseen puoli viiden aikaan illalla. Kuljetustila oli varustettu turvavöin ja veneessä oli kaikille pelastusliivit.
Toisin kuin pelastusliivien, turvavöiden käyttö ei ollut pakollista. Valtaosa jätti kuitenkin käyttämättä kumpaakin, koska venematka tulisi olemaan vain muutama meripeninkulma. Pitkä harjoitus myös tuntui, joten valtaosa varusmiehistä nukahti ennen kuin Herrala oli saanut edes irrotettua U 619:n köysiä. Joukkueen kouluttajana toiminut yliluutnantti Simola siirtyi Sainion ja Herralan luokse veneen ohjaamoon. Sieltä hän näkisi paremmin matkan edistymisen, mutta itse ajamiseen hän ei osallistunut.
Sainio kiihdytti Jurmon reilun 20 solmun nopeuteen. Vaikka reitti oli vaativa, se oli molemmille tuttu. Samaa väylää pitkin Sainio ja Herrala olivat ajaneet myös aiemmin aamulla. Reitti oli myös hyvin valmisteltu, kaikki kulkusuunnat oli merkattu valmiiksi kartalle. Sateesta johtuen Herrala sääti tutkan näyttöä paremmaksi.
Lähestyttäessä väylän kapeinta kohtaa, väylän reunassa olevat kaksi itäviittaa hävisivät tutkan näytöltä. Sainio ja Herrala koittivat katseella havaita viitat. Valonheitintä ei sytytetty. Onneksi veneen oikealla puolella näkyi viitta. Oltiin siis väylällä. Herrala lopetti navigoinnin ja alkoi etsiä pelastusliivejään ja taskulamppuaan. Oltaisiin juuri perillä.
Törmäys
Viitan ohituksen jälkeen Sainion yllätti suoraan keulassa oleva matala luoto. Välttääkseen törmäyksen hän käänsi ruorin yli vasempaan. U 619:n vauhti hidastui, mutta luoto oli liian lähellä. Törmäys oli väistämätön.
Kuljetustilassa olleet henkilöt putosivat istuimiltaan ja sinkoutuivat kohti veneen keulaa. Sainio löi päänsä veneen ohjauslaitteisiin. Vene kallistui voimakkaasti vasempaan jatkaen liukumistaan matalan luodon reunalle. Parissa sekunnissa kaikki oli ohitse. U 619 jäi tyhjäkäynnille. Myös ohjaus tuntui toimivan. Veneessä oli kuitenkin kaaos. Onneksi Herrala ja ohjaamossa ollut Simola eivät loukkaantuneet.
Törmäyspaikka oli väylän vieressä ollut pieni, matala ja laakea luoto.
Vuotoja ei havaittu, joten uppoamisvaaraa ei ollut. Mutta loukkaantuneita oli ja useita olikin. Veneessä tilanteen selvittäminen oli vaikeaa, joten Simola pyysi Herralaa ajamaan läheisen Mäntysaaren rantaan. Siellä veneessä olleet henkilöt ja tavarat evakuoitiin keularampin kautta maihin. Kaikkiaan 12 kyydissä ollutta oli loukkaantunut, mutta onneksi yhdenkään vammat eivät osoittautuneet vakaviksi. Valtaosa loukkaantuneista oli istunut veneen keulassa ja loukkaantumiset olivat aivotärähdyksiä sekä raajojen ja selän venähdyksiä. Yksi loukkaantuneista sai kuitenkin olkapäävamman ja toisen henkilökohtainen ase osui silmän alueelle aiheuttaen sinne ruhjeita.
Simola soitti tilanteen selkiydyttyä harjoituksen johtajalle. Sitä kautta tapahtumasta tehtiin hätäilmoitus ja käynnistettiin Upinniemen varuskunnan ensihoitotoimenpiteet. Vakavimmin loukkaantuneet kuljetettiin lähistöllä olleella isommalla kuljetusveneellä mantereelle. Myös loput pääsivät mantereelle harjoituksen muiden veneiden toimesta.
U 619 pystyttiin ajamaan onnettomuuden jälkeen saatettuna Upinniemeen, jossa se nostettiin seuraavana päivänä ylös. Veneen rungon oikealle puolelle oli törmäyksessä tullut useita vaurioita. Myös keularamppi ja sen kiinnitykset vaurioituivat. Veneen keularanka vääntyi pahimmillaan 15 cm vasemmalle ja keulassa oli parin metrin mittainen ja lähes 25 cm syvä painauma. Painauman keskivaiheilla oli hitsisaumassa noin 10 cm repeämä, josta vesi pääsi veneen sisään. Osastoinnin vuoksi vesi ei kuitenkaan päässyt veneessä vapaasti leviämään.
U 619:n keularanka vääntyi törmäyksessä 15 cm.
Mikä aiheutti onnettomuuden?
Vene ja väylä olivat Sainiolle ja Herralalle tuttuja. Molemmat olivat myös virkeitä, koska olivat saaneet levänneet harjoituksen lomassa. Pimeys ja sade tekivät matkasta hankalamman. Lisäpainetta tuli itse sotaharjoituksesta. Valonheittimen käyttö ei ollut kiellettyä, mutta harjoituspaineesta johtuen ylimääräistä valoa ei haluttu käyttää. Sainion ja Herralan koulutuksessa navigointielektroniikan koulutus oli suhteellisen vähäistä, jolloin navigointi perustui pitkälle optiseen navigointiin. Reitti kulki kapeikon kautta, jossa oikealla oli kaksi itäviittaa varoittamassa matalikosta ja niiden jälkeen vasemmalla oli pieni luoto. Viitat piti jättää oikealle ja luoto vasemmalle. Matkalle lähdettäessä Herrala sääti tutkaa saadakseen kapeimman kohdan itäviitat näkyviin. Säätämiseen hän käytti muun muassa sadevälkkeen poistoa, joka poistaa veneen lähialueelta sateen aiheuttamia harhakaikuja. Kapeikkoa lähestyttäessä molemmat itäviitat hävisivät aaltovälkkeen poiston johdosta ja navigointi jouduttiin muuttamaan optiseksi. Herrala ja Sainio eivät käyneet keskustelua veneen sijainnista, vaan luulivat kulkuvaloista näkyviin tullutta itäviittaa ensimmäiseksi. He olettivat olevansa turvallisilla vesillä ja Herrala alkoi valmistautua rantautumiseen. Päävastuu ajamisesta sekä navigoinnista jäi Sainiolle tilanteessa, jossa vene kulki matkavauhdissa jo toisen viitan kohdalla. U 619 sijainti oli tällöin liikaa vasemmalla, jolloin luoto oli suoraan veneen edessä.
Mitä tästä opittiin?
1. 
Jos olet vähänkään epävarma sijainnista, pysäytä vene välittömästi.
2. Elektronisia navigointilaitteita kannattaa käyttää hyvissä olosuhteissa, jotta niiden käyttö on luontevaa myös huonoissa olosuhteissa.
3. Puhuminen kannattaa, jolloin muutkin kuin veneen ajaja pystyvät reagoimaan äkillisiin tilanteisiin.
Juttu on julkaistu Vene-lehdessä 1/2021.
