Tilaa
Turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Lähes viimeinen soutu

Sen piti olla mukava ja historiallinen soutureissu Suomenlahden ylitse. Puolivälissä kirkkoveneen ja siinä olleen 15 hengen soutajan matka oli lopullisesti päättyä Helsingin kasuunin lähistölle. Mitä oikein tapahtui?

09.12.2023

Kirjoittajajukka-pekka lumilahti

Kuvaajameripelastuskuvapalvelu kartta traficom

Mika Järventaus ja hänen ystävänsä Markus Korpikangas olivat toukokuussa 1993 eskaaderipurjehduksella Tallinnassa. He olivat liikkeellä Mikan uppoamarunkoisella Family Cruiserilla, jolla Mika oli kierrellyt ympäri Itämerta. Helatorstaina Suomenlahden ylittivät autolautan kyydissä myös 15 hengen soutuporukka. Laivan autokannella matkasi kirkkovene, jolla seurueen oli tarkoitus palata Helsinkiin. Ensimmäistä kertaa nämä miehet eivät toki olleet soutamassa, sillä tähtäimenä oli Sulkavan soutujen voitto. Tavoitetta varten he treenasivat kesällä Helsingin edustalla ja talvisin sisällä soutuergometreillä.

Talven aikana tälle vajaa kolmikymppisistä koostuvalle porukalle oli herännyt ajatus tehdä jotain hieman tavanomaisesta poikkeavaa. Suomenlahden ylitys vastasi matkaa Sulkavalla, eikä lahtea seurueen käsityksen mukaan oltu ennen kirkkoveneellä soudettu. Niinpä he päättivät keväällä rikkoa ”maailmanennätyksen”.

Tapaaminen Tallinnassa

Mika ja Markus viettivät iltaa Kalevin pursiseuralla Tallinnassa, kun soutuporukkakin saapui sinne. Mika tunsi porukassa mukana olleen Kallen, joka houkutteli miehiä lähtemään soutajille saattoveneeksi. Lopulta suostuttelu onnistui. Soutajat lähtivät matkaa aamu viideltä, Mika ja Markus paria myöhemmin. ”Ei sitä pidetty ongelmana, sillä tarkoituksemme oli ottaa soutajat merellä helposti kiinni”, Mika muistelee.

”Aamun valjetessa Suomenlahti suorastaan kutsui ylitykseen”, muistelee soutu-urakan priimusmoottorina toiminut Juha. ”Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri oli kuin rasvatyyni.” Juha souti perämiehen edessä niin sanotussa tahtiairossa ja Mikan kaveri Kalle puolestaan perämiehestä katsottuna kakkosrivissä. Pitkässä veneessä tahdissa soutaminen on erittäin tärkeää, sillä muuten vene ei pääse vauhtiin.

Tuohon aikaan ensin piti hoitaa rajamuodollisuudet ja vasta sen jälkeen kirkkoveneen kokka suunnattiin kohti pohjoista. Satelliittipaikantimia ei ollut, navigointi hoidettiin perinteisellä kompassilla. ”Toisaalta, laivaliikenne oli jo silloin kohtalaisen vilkasta, joten suunnan pitäminen oli varsin helppoa”, Juha muistelee. Aivan ilman tekniikkaa liikkeellä ei kuitenkaan oltu, sillä kirkkoveneessä oli Mobiran NMT-puhelin. Puhelimella oli tarkoitus antaa helsinkiläiseen paikallisradioon matkatunnelmia mereltä. Lisäksi Mika oli antanut kannettavan LA-puhelimen, jolla kirkkoveneestä pystyttiin pitämään tarvittaessa yhteyksiä saattoveneeseen.

Mika ja Markus lähtivät saattoveneeksi Family Cruiserilla, jossa loppumatkasta oli 17 henkilöä. Alkumatkan peilityyni Suomenlahti ei varoittanut laisinkaan olosuhteiden muutoksesta.

Perinteisin menetelmin

Jos oli kirkkovene puuta, niin olivat myös soutajien varusteet varsin perinteisiä. Liukuvia penkkejä ei ollut. ”Viirakankaan avulla saatiin penkkiin keinotekoisesti liikettä”, kuvailee Kalle.

Soutajien matka taittui hyvin. Sen havaitsivat myös Mika ja Markus. ”Tähystettiin kiikareilla ja jossain Tallinnan matalalla näkyi pikku piste horisontissa”, muistelee Mika. ”

Aluksi näytti siltä, ettei me saada soutajia millään kiinni.” Vähitellen ero kuitenkin kutistui. Samalla Mikan Mobira pärähti soimaan. ”Meille soiteltiin vähän väliä Suomesta, sillä Kaivopuistossa olleet vastaanottajat halusivat tietää matkan etenemisestä.”

Puolivälissä tahti hiipuu

Suomenlahden keskellä tuuli yltyi, jolloin kirkkoveneeseen alkoi roiskia vettä. ”Vauhti hiipui seitsemään solmuun, sitten kuuteen, seuraavaksi viiteen.” Koillisesta noussut tuuli nosti vaahtopäitä ja aalto nousi suuremmaksi. Samalla kirkkoveneen käsipumppu alkoi ruikkimaan vettä. ”Pärskii varmaan vettä sisään”, muistelee Mika ajatelleensa.

Hetken päästä vettä heitettiin äyskärillä ja lopulta ämpärillä. Aallokko oli Helsingin kasuunilla varsin terävää, eikä pitkä vene keinunut vaan kulki aaltojen läpi. ”Airot eivät menneet enää samalla tavoin tahdissa, vaan enemmän sikin sokin”, kuvailee Mika. Kakkosairossa soutanut Kalle huomasi aallokon kasvamisen, kun airolla ei saanut enää kunnon vetoja. ”Aallon päällä airo ei oikein ylettänyt veteen, mutta aallonpohjalla airoa ei jaksanut nostaa pois veden alta.”

Hankalampi tilanne oli kuitenkin keulassa. Toukokuinen muutaman asteen lämpöinen merivesi kasteli keulassa olevat jokaisella pärskeellä. T-paidoissa ja pyöräilyshortseissa olleilla soutajilla alkoi keulassa tulla kylmä. Samalla kun soutaminen vaikeutui, myös elimistön kyky lämmön tuottamiseen viiden tunnin soutamisen jälkeen heikkeni. Lisävaatteita ei juuri ollut, koska kaikki ylimääräinen oli painon säästämiseksi jätetty pois.

Mikan pitämästä merkintälaskusta näkee, kuinka kirkkoveneilijöiden matkanteko hidastui tuulen ja aallokon kasvaessa. Poikittainen viiva kuvaa aina tasatuntia.

Tää uppoaa

Sitten LA-puhelimesta kuului viesti: ”Mika nyt tänne näin, äkkiä tänne näin, tää uppoaa tää vene!”

Parin meripenkinkulman päässä ollut Mika painoi Family Cruiserin kaasukahvan pohjaan. Paikalle saavuttuaan hän näki, kuinka aallot loirivat kirkkoveneen matalan reunan ylitse suoraan sisälle veneeseen.

”Ensimmäinen ajatus oli, että laitetaan köysi kiinni ja hinataan venettä vastatuuleen, ettei se käänny poikittain.”

Kun köysi oli saatu kiinni, Mika pyysi apua Suomenlinnan merivartioasemalta meri-VHF:llä. Samalla hän näki, kuinka kirkkovene oli kiskottu lähelle Family Cruiseria. Kirkkoveneen keulan noustessa aalloista johtuen metrin Family Cruiserin kannen yläpuolelle, joku yritti hypätä sisälle kannen ja takakaiteen välistä. ”Pelkona oli, että hyppääjä jää jumiin tähän ahtaaseen rakoon”, kertoo Mika. ”Älkää vetäkö köydestä”, hän huusi.

Lopulta Mika keksi keinon soutajien pelastamiseksi. Hän laski mukana olleen kumiveneen köyden varassa kirkkoveneen viereen ja yksitellen heidät hinattiin Family Cruiseriin. ”Sopivassa aallonkohdassa revittiin kyytiläinen sisälle.” Pelastusoperaatiossa meni puolisen tuntia, sillä osa ei kyennyt siirtymisessä itse auttamaan.

Soutajat hinattiin kuvan kumiveneellä Family Cruiserin kyytiin yksitellen.

Tuskainen matka mantereelle

Ylikuormauksen ja rullauksen vuoksi Family Cruiser ei ollut mikään optimivene kovassa kelissä. Merenkäynnin vuoksi muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, vaan kaikki 15 soutajaa, sekä Mika ja Markus olivat nyt Family Cruiserissa. ”Veneessä oli selkeä kalman tunne”, kuvailee Kalle. Osalla oli soutamisesta johtuvia kramppeja. Monet sairastuivat merisairauteen, jolloin oksennusta levisi ympäri sisätiloja.

Lopulta parin-kolmen tunnin matkan jälkeen, reippaassa ylilastissa ollut Family Cruiser saapui Suomenlinnan merivartioasemalle. Ensimmäisenä laiturille tullut merivartija kyseli matkustajalistaa, mutta seuraava käsitti tilanteen vakavuuden. Merivartijat olivat laittaneet aseman saunan lämpenemään ja sinne kylmissään olleet soutajat johdatettiin. ”Oli muuten paras saunakokemus ikinä”, muistelevat Kalle ja Juha kokemustaan.

Keli Suomenlahdella kasvoi yllättäen erittäin kovaksi.

Miten keli yllätti?

Soutajat joutuivat pulaan, koska merenkäynti kasvoi nopeasti. Säätiedotuksia oli toki seurattu, mutta viitteitä huonosta kelistä ei ollut. Toisaalta reaaliaikaisista tai paikkakohtaisista ennusteista ei tuolloin ollut vielä tietoakaan. Peilityyni keli muuttui matkan aikana merkittävästi, jolloin kirkkoveneeseen alkoi tulla vettä sisään. Pitkä vene ei pystynyt mukailemaan aallokkoa ja samalla soutajien kosketus veteen heikkeni. Keulan yli lyöneet kylmät pärskeet vaikeuttivat entisestään etenkin keulassa soutamista. Ja kun tahdin pitäminen vaikeutui, samalla veneen nopeus hidastui.

Lopulta vettä tuli veneeseen niin paljon, ettei sitä saatu poistettua edes ämpärillä. Koska kyseessä oli hyväkuntoinen porukka ja oltiin ikään kuin ennätysmatkalla, päätös luovuttamisesta venyi aina vaan pidemmälle. Päätöksen tekemistä ei myöskään helpottanut se, että oltiin ohitettu jo Helsingin kasuuni ja Suomen rannikko häämötti taivaanrannassa. Lopulta päätös keskeyttämisestä kuitenkin tehtiin. Silloin hypotermia ja lihasten turtuneisuus olivat kuitenkin heikentänyt jo osan soutajien vointia.

Mitä tästä opittiin?

  • Olosuhteet voivat merellä muuttua hyvinkin nopeasti.
  • Suunnitelmien muuttaminen tai matkan keskeyttäminen voi olla yllättävän vaikeaa.
  • Päätösten tekeminen yllättävissä tilanteissa on tärkeää.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

 

Lue myös nämä

X