Jutut

Onnettomuusanalyysi: Kun polttoaine loppui

Polttoaineen loppuminen navakassa tuulessa aiheutti tragedian Upinniemen lähistöllä. Vääränlaisella ankkuroinnilla ja huonosti puetulla paukkuliivillä oli tapahtumiin suuri vaikutus.

02.06.2019

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaRajavartiolaitos, kartta Liikennevirasto

Heinäkuisena lauantaiaamuna Jarmo Siitarinen irrotti köydet Porkkalan sisäsaaristossa. Tarkoituksena oli suunnata vajaan 18 meripeninkulmaan päähän Inkoon saaristoon. Jarmo oli tehnyt vastaavan matkan useasti, mutta nyt matka jäi polttoaineen loppumisen vuoksi hänen viimeiseksi. Tapaus jäi myös pelastajien mieleen, sillä hätäpuhelun vastaanottanut Meripelastuslohkokeskuksen päivystäjä Toni Heinonen muistaa tapauksen yksityiskohtia myöten seitsemän vuoden jälkeenkin. Mitä oikein tapahtui?

Tuuli voimistuu

Jarmo Siitarinen oli kokenut veneilijä. Hänellä oli ollut erilaisia ja erikokoisia veneitä usean vuosikymmen ajan ja kesäiset veneilymatkat olivat ulottuneet ympäri Itämerta. Turvallisuus oli Jarmolle myös tärkeää, esimerkiksi pelastusliivit olivat hänellä aina päällä vesillä liikuttaessa. Tällä kertaa Jarmo oli liikkeellä Silver Eagle 630 Cabin -merkkisellä keskihytillisellä veneellä. Veneen vauhdista huolehti Yamahan 130 hevosvoiman perämoottori. Yhdistelmällä oli ikää seitsemän vuotta ja sen huollot olivat aina asianmukaisesti tehty.

Keskiyöstä alkaen tuuli oli Suomenlahdella hiljalleen voimistunut. Jarmon irrottaessa köydet, tuuli puhalsi etelästä 11–12 m/s. Tämä tarkoitti Porkkalan selälle huomattavaa, yli metristä aallokkoa. Jarmo olisi voinut matkata lyhintä reittiä suoraan selän yli, mutta kova tuuli sai hänet valitsemaan hieman suojaisemman reitin Upinniemen ja Vormön saaren ohitse. Tälle reitille Silver Eagle sopisikin hyvin. Porkkalan saariston nopeusrajoitusten päätyttyä Jarmo nosti veneensä liukuun.

Hätäpuhelu

Toni Heinosen päivystysvuoro Helsingin Meripelastuslohkokeskuksessa oli juuri alkanut. Ensi töikseen hän tarkasti radioiden ja muiden laitteiden toimintakunnon, heinäkuun viimeinen viikonloppu tuskin olisi rauhallinen. Aavistus osuikin oikeaan, kun hätälinja soi kello 8.17. Hätäkeskus ilmoitti veneilijästä, jolta oli polttoaine loppunut Porkkalan alueella. Lopuksi hätäkeskus yhdisti puhelun Heinoselle. Närkästyneen oloinen mies kertoi, kuinka hänen veneestään oli polttoaine loppunut. Tarkkaa paikkaa mies ei osannut sanoa, mutta kysymysten avulla Heinonen arveli miehen olevan jossain Upinniemen edustalla. Merenkäynti oli kovaa ja vaikka ranta ei ollutkaan lähellä, antoi Heinonen miehelle ohjeeksi ankkuroitua keula tuuleen sekä pukea pelastusliivit ylle. Heinosen mielestä mies piti ohjeita itsestään selvyyksinä. Hätäpuhelu kesti yhteensä seitsemän minuuttia.

Puhelun jälkeen Heinonen hälytti partioveneen läheiseltä merivartioasemalta. Miehistön työaika asemalla oli alkanut hetkeä aiemmin, joten miehistö pääsi liikkeelle varsin nopeasti. Silti Heinoselle jäi jotenkin epämiellyttävä olo.

Tilanne vaikeutuu

Samaan aikaan Jarmo Siitarisen tilanne veneessä muuttui hankalammaksi. Siitarinen yritti startata moottoria yhä uudestaan ja uudestaan. Yamaha ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Tuuli ja aallokko kuljettivat venettä kovaa vauhtia kohti Upinniemeä, eikä vauhtia voinut hidastaa. Aallokko keinutti pahoin sivuaallokossa ajelehtivaa venettä, mutta ankkuroituminen ei ollut mahdollista. Veden syvyys alueella oli 30–40 metriä, Jarmon ankkuriliinalla pituutta oli vain 30 metriä.

Kello 8.30 päivystäjä Heinonen soitti takaisin Siitariselle. Nyt Siitarinen kuulosti aivan toisenlaiselta kuin ensimmäisessä puhelussa. Heinonen rauhoitteli Siitarista kertoen, että apua oli jo hälytetty läheiseltä merivartioasemalta. Koska paikka ei edelleenkään ollut Heinoselle selvä, hän yritti varmistaa sitä erilaisin keinoin. Jarmo Siitarinen kertoi näkevänsä jonkinlaisen tornin, josta Heinonen päätteli sijainniksi Upinniemen kärjen. Soiton jälkeen Siitarinen aloitti laskemaan ankkuria veneen perästä, sillä veneen Bruce-ankkuri sekä ankkuriliina sijaitsevat veneen avoimella peräkannella. Onneksi ankkuri tarttui kiinni pohjaan ja veneen ajelehtiminen pysähtyi. Samassa Siitarinen huomasi uuden ongelman: Silverin perä oli vain puoli metriä veden yläpuolella, ja aallokko pääsi vyörymään suoraan veneen takakannelle. Kannella oli toki valumareiät vedelle, mutta ne on mitoitettu sadevettä varten. Myöskään pilssipumpun tehoa ei ole mitoitettu veneen päälle vyöryviä aaltoja ajatellen.

Silverin perä alkoi vajota alemmas veden painosta. Ankkuriliina katkesi ja vene lähti jälleen ajelehtimaan kohti läheistä luotoa. Kuin vaistomaisesti Siitarinen nosti moottorin ylös estääkseen potkurin osumisen kallioon. Seuraavaksi Siitarinen laittoi lepuuttajia kohtiin, jotka kohta olisivat osuneet kallioon.

”Aallokko pääsi vyörymään suoraan veneen kannelle.”

Kello 9.05 partioveneen miehistö ilmoittaa meripelastuslohkokeskukseen, ettei havaitse venettä Upinniemen edustan kallioilla. Heinonen yrittää soittaa Siitariselle, mutta puhelin ei ole enää verkossa. Heinonen koittaa paikantaa puhelinta tuloksetta. Paikannuksen virheilmoituksesta Heinonen pystyy päättelemään, että puhelin on todennäköisesti kastunut, eikä siksi ole toimintakunnossa. Heinonen hälyttää paikalle lisää pelastusyksiköitä: meripelastushelikopterin Helsingistä, Meripelastusseuran veneen Inkoosta, Pelastuslaitoksen maayksiköitä sekä Upinniemen varuskunnan sotilaspoliisin. Hinaustehtävä on muuttunut hätätilanteeksi, nyt etsittiin ihmistä vedestä. Partiovene sai tehtäväksi käydä tarkistamassa toisen mahdollisen paikan ja sen jälkeen aloittaa alueella etsinnät. Etsintöjä hankaloitti kova aallokko, sillä aallokko löi myös partioveneen ylitse heikentäen näkyvyyttä.

Vene löytyy

Kello 9.22 Siitarisen veneestä saatiin ensimmäinen havainto. Paikka sijaitsi luodon rannassa, 0,4 mpk etäisyydeltä väylältä, jota pitkin partiovene oli aiemmin ajanut. Vene oli kuitenkin pahasti uponnut, eikä aallokon seasta erottunut kuin veneen hytin valkoinen katto. Havaitsemista vaikeuttivat myös luotoon murtuneet valkoiset aallot. Luodolle rantautuminen oli partioveneelle kelin takia mahdotonta. Miehistö suunnitteli laittavansa yhden miehistön jäsenen pelastuspuvussa mereen. Tästä jouduttiin kuitenkin luopumaan, sillä murtuvien aaltojen takia se olisi ollut liian vaarallista. Hetken päästä paikalle saapui myös sotilaspoliisien vene Upinniemestä. Sekään ei päässyt rantautumaan luodolle.

Hälytyksen saatuaan meripelastushelikopterin miehistö oli välittömästi lähtenyt kopterin luokse. Lentoaika Malmilla sijainneesta tukikohdasta Porkkalaan oli parikymmentä minuuttia ja moottorin käynnistämiseen ja kopterin lähtövalmisteluihin meni vielä kymmenisen minuuttia lisää. Matkan aikana kopterin miehistö pohti tehtävän suorittamista, varautuen samalla pahimpaan.

Kello 9.45 helikopteri saapui paikalle. Miehistö havaitsi välittömästi Siitarisen, joka on pudonnut veteen aivan veneen viereen. Hänellä oli yllään lauenneet paukkuliivit, mutta ne näyttivät jotenkin kummallisilta Siitarisen yllä. Pintapelastaja laskettiin vinssin avulla Siitarisen luokse, tämä ei kuitenkaan enää hengittänyt. Siitarisen ylle pujotettiin lenkki, jonka jälkeen pintapelastaja antoi nostomerkin kopterin miehistölle. Hetkeä myöhemmin molemmat ovat sisällä helikopterissa, ja Siitarisen elvytys aloitettiin välittömästi.

Meripelastushelikopteri vei Siitarisen Porkkalan merivartioasemalle, jossa odotti lääkärikopterilla tullut lääkäri. Mitään ei ollut enää tehtävissä, vaan kello 10.05 lääkäri totesi Siitarisen kuolleeksi.

Suunniteltu kulkureitti. Onnettomuus tapahtui Upinniemen eteläpuolella.

Traaginen tapahtumaketju

Polttoaineen loppumisen seurauksena alkoi tapahtumaketju, joka johti Juha Siitarisen menehtymiseen. Moottorin sammuttua vene alkoi ajelehtia. Aluksi Siitarinen ei pitänyt tilannetta vakavana, vaan pyrki saamaan lisää polttoainetta sukulaisiltaan ja ystäviltään. Se olisi kuitenkin kestänyt kauan, joten sukulaiset kehottivat Siitarista hälyttämään apua. Vaikka Siitarinen olikin kokenut vesilläliikkuja, hän ei pystynyt hätäilmoitusta tehdessään kertomaan tarkkaa onnettomuuspaikkaa. Veneestä puuttuivat navigointivälineet sekä merikartat. Luodolle törmäämisen Siitarinen pyrki estämään ankkuroimalla, mutta perästä tehty ankkurointi päästi veden vyörymään veneen takakannelle ja siitä veneen sisälle. Vettä tuli niin paljon, ettei sen poistaminen ollut mahdollista. Siitarinen joutui jossain vaiheessa mereen. Hänellä oli yllään uudet paukkuliivit. Liiveissä ei kuitenkaan ollut jalkaremmiä ja vyötäröhihna oli hieman löysällä. Tämän seurauksena lauenneet paukkuliivit pääsivät nousemaan ylöspäin. Tämä puolestaan vaikeutti oleellisesti Siitarisen toimintaa vedessä.

Mitä tästä opimme?

Polttoaineen loppumista pidetään usein harmittomana, mutta toki ikävänä tapahtumana. Sen sijaan vaaratilanteeksi sitä ei välttämättä mielletä. Olosuhteet ovat avainsana. Ne saattavat muuttaa tilanteen aivan toisenlaiseksi mitä ensin ajattelee. Onnettomuustutkintakeskuksen mielestä vene oli sinänsä merikelpoinen vallitseviin olosuhteisiin, mutta veneen ankkuroiminen perästä altisti veneen tilanteeseen, johon sitä ei oltu suunniteltu.

Jutussa esiintyvät nimet ovat yksityisyyden suojan vuoksi muutettu.

X