Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Kohtalokas yö

Kaveriporukka vietti mökkiviikonloppua Turun sisäsaaristossa. Keskellä yötä yhtä seurueen jäsenistä lähdettiin vetämään polvilaudalla. Se jäi Taisto Santa-ahon viimeiseksi venematkaksi.

22.08.2021

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaJukka-Pekka Lumilahti ja istock, kartta traficom

Lokikirja päivämäärä: 2.8.2008 klo 00.30, paikka: 60° 22,9´P, 022° 30,5´I, tuuli: 2 m/s, lämpötila 15° C, aallonkorkeus <0,10 m


Kolmikymppiset Oskari Tappurainen, Taisto Santa-aho, Joonas Myrttinen ja Santeri Lahelma olivat viettämässä mökkiviikonloppua Piikkiön saaristossa elokuun alussa. Perjantai oli ollut helteinen, eikä pari metriä sekunnissa henkäillyt tuulenvire ilmaa juuri viilentänyt.

Miehillä oli mökillä moottorivene, jota käytettiin veneilyyn ja vesiurheiluun. Rannasta löytyi myös polvilauta.

Polvilaudalla ei vesisuksien tai wakeboard-laudan tavoin seistä, vaan nimensä mukaisesti siinä ollaan polvien päällä. Tasapainon säilyttäminen on seisontalautoihin verrattuna helpompaa. Polvilautaa ohjaillaan siirtelemällä painoa, ja temppujen tekeminen onnistuu jopa ensikertalaiselta. Polvilaudalla oleva henkilö ei toisin kuin vetorenkaissa ole pelkkä matkustaja, vaan pystyy aidosti vaikuttamaan matkantekoon.

Lännestä salmea lähestyi moottorivene, joka törmäsi vedessä olevaan Taistoon Harvaluodon sillan lähistöllä. Moottorivene jatkoi törmäyksen jälkeen pysähtymättä itään Paimionlahden suuntaan.

Lautailemaan

Vaikka oli jo myöhä, Taisto halusi puolen yön maissa lähteä lautailemaan. Oskari lupautui kuskiksi. Myös Joonas ja Santeri lähtivät mukaan vetoveneeseen.

Ajatuksena oli vedellä Taistoa polvilaudalla Piikkiön Hiirsalmen ja Paimionlahden välisellä alueella.

Hiirsalmen leveys vaihtelee 200–400 metrin välillä siten, että salmen kapein kohta on itäpäässä. Pituutta salmella on noin kaksi meripeninkulmaa. Kapeikon lävitse kulkee veneilyreitti ja ahtaiden paikkojen vuoksi koko salmen alueella on 20 km/h rajoitus.

Hiirsalmen länsipäässä salmen ylittää viistosti Harvaluodon 318 metriä pitkä silta. Betonista rakennettu silta lepää kuuden massiivisen siltapilarin varassa. Alituskorkeutta sillalla on vajaa neljä metriä, joten purjeveneitä alueella ei liiku.

Miehet siirtyivät rannassa veneeseen ja Taisto ajoi veneen sovitusti selvemmille vesille. Siellä polvilauta laskettiin veteen ja Taisto siirtyi laudan päälle. Oskari laittoi vaihteen päälle. Pienellä kaasulla hän odotti vetoköyden kiristymistä. Sitten kaasu pohjaan ja lauta nousi Taiston kanssa pinnalle. Sen jälkeen Oskari vähensi kaasua.

Polvilaudalla ollaan nimensä mukaisesti polvillaan, jolloin painon siirroilla se on helposti ohjattavissa.

Sillan alta eteenpäin

Samaan aikaan kun Oskari, Taisto, Joonas ja Santeri valmistautuivat laudan vetoon, lähestyi Hiirsalmea lännestä vaalea puolikatettu moottorivene. Liikennettä ei näkynyt, joten veneen kaksihenkinen miehistö ajoi plaanissa salmen lävitse. Koska näkyvyys oli yön takia rajoittunut, miehistö oli sytyttänyt kulkuvalot.

Moottorivene alitti Harvaluodon sillan, jonka jälkeen se kääntyi hieman oikealle. Vene ohitti Oskarin kuljettaman vetoveneen reilun kymmenen metrin päästä.

Samassa kuului kova pamaus. Oskari, Joonas ja Santeri tajusivat heti, että moottorivene oli törmännyt Taistoon. Oskari pysäytti vetoveneen ja käänsi sen kohti Taistoa. Moottorivene sen sijaan jatkoi pysähtymättä kohti Paimionselkää.

Veden varassa ollut Taisto löytyi nopeasti. Hän oli kuitenkin tajuton ja hänen päässään oli isoja ruhjeita. Kolmikko nosti Taiston vedestä ja soitti välittömästi apua. Samalla he lähtivät kuljettamaan häntä läheiseen rantaan.

Hätäkeskuksen hälyttämä ambulanssin saapui hetken päästä ja vei Taiston Turun yliopistolliseen sairaalaan. Viiden päivän kuluttua Taisto valitettavasti menehtyi. Syy oli voimakkaan iskun aiheuttamat vakavat päävammat.

Kuvassa on kaksi ihmistä vedessä. Hämärässä veden varassa olevan ihmisen havaitseminen on erittäin vaikeaa, pimeässä melkein mahdotonta. Kuva ei liity tapaukseen.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

Välitön syy törmäykselle oli, ettei kumpikaan veneseurue havainnut toisiaan. Mutta miksi kumpikaan seurue ei nähnyt toista venettä? Lopullista vastausta ei saada koskaan tietää, sillä törmäyksen aiheuttanutta moottorivenettä ei ikinä löydetty.

Taistoon törmänneestä veneestä ei saatu kunnollisia tuntomerkkejä, mikä vaikeutti etsintöjä. Poliisin mukaan on myös mahdollista, ettei törmänneellä moottoriveneellä ajaneet koskaan edes havainneet koko törmäystä.

Selvää on kuitenkin, että Taisto oli saatu laudalla juuri pintaan. Tällaisella hetkellä on luontevaa, että vetoveneessä olevien henkilöiden huomio kiinnittyy perässä vedettävään ihmiseen. Näin on todennäköisesti käynyt myös Oskarille, Joonakselle sekä Santerille. Siksi moottorivene pääsi yllättämään.

Vetovene oli myös väistämisvelvollinen, mutta nyt väistämiseen ei jäänyt aikaa. Moottorivene ohitti vetoveneen kovalla vauhdilla perän takaa suuntaansa muuttamatta. Myös vetovene oli plaanissa. Koska tarkat nopeudet eivät ole tiedossa, kohtaamisnopeuden määrittäminen on mahdotonta. Se on kuitenkin selvää, että kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa, eikä kummankaan veneen ylinopeus ainakaan helpottanut tilannetta.

Vaikka välitön syy olikin selkeä, onnettomuuteen johtanut tapahtumasarja oli alkanut jo aiemmin, kun Taisto sai houkuteltua muun seurueen vetämään häntä keskellä yötä.

Kesästä ja hyvästä säästä johtuen tapahtumahetkellä ei ollut marraskuun kaltaista säkkipimeyttä. Hämärää törmäyshetkellä kuitenkin oli ja siten myös näkyvyys oli rajoitettu. Kateisiin jääneessä moottoriveneessä oli kulkuvalot sytytettyinä, sen sijaan Oskarin kuljettamassa veneessä ei valoja ollut. Taisto oli vetoveneen perässä, eikä myöskään hänellä ollut minkäänlaisia valoja. Taisto oli moottoriveneilijään nähden täysin näkymättömissä.

Vesiurheilu, kuten myös uinti, melonta, vesiskootterilla ja purjejollilla liikkuminen, ovat valoisan ajan harrastuksia. Hämärässä ja pimeässä niistä tulee vaarallisia, koska niitä on vaikea havaita, eivätkä muut osaa sellaisia vesillä liikkujia odottaa.

Tässä tapauksessa myös vetoalueella oli merkityksensä onnettomuuteen. Hiirsalmessa venereitti on tähystämisen kannalta hankala, sillä Harvaluodon sillan pilarit heikentävät näkyvyyttä.
Tapahtumaketjun lopputulos oli Taiston kannalta pahin mahdollinen.

Henkilöiden nimet on yksityisyyden suojan vuoksi muutettu.

Mitä tästä opittiin?

  • Jo hämärässä toisen veneen ja etenkin vedessä olevan ihmisen havaitseminen vaikeutuu.
  • Vesiurheilu on valoisan ajan puuhaa.
  • Nopeuden alentaminen salmissa tai ahtaissa paikoissa antaa aikaa reagoida yllättäviinkin asioihin.

Lue myös nämä

X