Pari-kolmekymppiset Nea ja Oskari olivat useamman päivän purjehduksella Helsingin itäpuolisilla vesillä. Sköldvikin öljynjalostamon kohdalla he olivat seilaamassa pohjoiseen kohti Porvoota. Kaksikosta Nea hallitsi purjehtimisen, sen sijaan Oskarin kokemukset veneilystä olivat hyvin vähäisiä.
Vaikka kalenterin mukaan oli kesä, olosuhteet eivät sitä olleet. Lämpöä oli viitisentoista astetta ja ulkomerellä tuuli puhalsi puuskissa kovan tuulen ylittävää 15 metriä sekunnissa. Metrin korkuiseen Suomenlahden aallokkoon ei Nean ja Oskarin hyvin pienellä purjeveneellä ollut asiaa, mutta sisäsaaristossa ongelmia ei ollut. Veneen pieneen hyttiin oli pakattu ruokaa ja vaihtovaatteita, joten varusteiden puolesta matkan tekemiseen ei ollut esteitä.
Mutkia matkaan
Sköldvikin edustalla Nea ja Oskari taivalsivat moottorin voimin. Veneilijät ja öljytankkerit on alueella eroteltu siten, että veneväylä kulkee laivaväylän itäpuolella. Isojen öljysäiliöiden ja lukuisten laitureiden lisäksi, aluetta värittävät merimetsojen kansoittamat luodot. Alue on myös altis lounaistuulelle, ja silloin aallokko pääsee kasvamaan yllättävän suureksi.
Selän pohjoisosissa Nean ja Oskarin moottori sammui yllättäen jättäen purjeveneen tuuliajolle. Tilanne pahentui nopeasti, sillä tuuli tarttui kaverusten veneeseen ja alkoi kuljettaa heitä kohti lähellä olevaa merimetsojen pesimäluotoa kohti.
Nea ja Oskari yrittivät saada veneen pysähtymään, mutta ankkuri ei pitänyt. Purjeiden nostamiseen ei ollut aikaa. Nea hyppäsi mereen vähän ennen törmäystä luodon rannassa oleviin kiviin. Ajatuksena hänellä oli estää veneen törmäys ja vahingoittuminen menemällä seisomaan kivien päälle ja pitämällä käsin venettä poissa vaarasta.
Nea ja Oskari olivat Svartbäckinselällä Öljynjalostamon läheisyydessä matkalla kohti Porvoota, kun heidän purjeveneeseen tuli konevika (1). Tuuli painoi heidät nopeasti läheisen luodon rantakivikkoon (2). Porvoon merivartioasemalta (3) saapui NV:n lisäksi toinen merivartioston vene auttamaan pelastustoimissa.
Merivartijat partiossa
Porvoon merivartioasemalla töissä olevat Kalle Strömfors ja Niko Vanttinen olivat merellä partioimassa NV-luokan veneellä. Alumiinista valmistettu, RIB-tyyppinen vene oli varsin uusi, sillä se oli vasta pari vuotta vanha. Vauhdista vastasivat kaksi isoa perämoottoria, jotka yhdistettynä merikelpoiseen runkoon takasivat hyvän matkavauhdin tarvittaessa isommassakin aallokossa.
Kolmen maissa Kalle ja Niko olivat palaamassa Emäsalon sillan juuressa sijaitsevalle asemalleen, kun heidän silmiin pisti jotain tavanomaista poikkeavaa. Ihan kuin väylän ulkopuolella sijaitsevan luodon rannassa olisi vene. Molemmat tiesivät, että paikka olisi erittäin kivinen ja kaiken lisäksi nämä kivet olivat ikävän teräviä.
Rajavartiolaitoksen nopea vene eli NV tuli Nean ja Oskarin avuksi.
Paikan houkuttelevuutta heikensi vielä merimetsot, joiden johdosta koko saari oli muuttunut lähestulkoon valkoiseksi. ”Ei sinne kukaan vapaaehtoisesti halua mennä”, kertoo Kalle luodoista.
Mutta kyllä, nyt siellä selkeästi oli purjevene, jonka kannella näytti seisovan mies. Kalle ja Niko nostivat NV:n moottoreita ylemmäs ja lähestyivät hitaasti kohti purjevenettä.
Merivartioasemalla Kallen sekä Nikon ja meripelastuslohkokeskus Helsingin välisen radiokeskustelun kuuli myös kolmas merivartija Pasi Punarinta, joka päätti lähteä aseman pienemmällä AV-luokan perämoottoriveneellä Kallen ja Nikon avuksi.
Luoto jonka rantakivikko oli täynnä merimetsoja. Kuvituskuva.
Joku on vedessä
Päästyään lähemmäs purjevenettä, merivartijat havaitsivat veneen takana jonkun olevan vedessä. Karien vuoksi Kalle ja Niko joutuivat jäämään NV:llä parinkymmenen metrin päähän purjeveneestä. Suunnitelmaa piti siis hieman muuttaa.
Onneksi Kallella ja Nikolla oli päällään työkäyttöön suunniteltu pelastuspuku. Sen avulla Kallen oli helppo laskeutua NV:stä mereen ja uida turvanarun kanssa purjeveneen taakse. Siellä hän tapasi yllättäen naisen, joka kivellä seisten piti selällään purjevenettä poissa kivikosta. ”Onko kaikki kunnossa?” kysyi Kalle.
Saatuaan myönteisen vastauksen, hän jatkoi: ”Tuu pois sieltä! Veneitä saa aina uusia, mutta ihmisiä ei.”
Nainen, joka osoittautui Neaksi, lähti saman tien kahlaamaan kohti Kallea. Nea oli ehtinyt olla vedessä Kallen arvion mukaan 15–20 minuuttia ja oli jo kylmissään. Samaan aikaan Pasi Punarinta yritti AV:llä lähestyä useasta suunnasta kohti luotoa.
Lopulta turvallinen reitti löytyi, jolloin Nea, Oskari sekä Kalle pääsivät nousemaan siihen. Kalle lohdutti kylmissään ja hieman suruissaan ollutta Neaa sanomalla, että kyllä purjevene vielä irti saadaan.
Seuraavaksi Kalle kiinnitti purjeveneeseen pitkän köyden. Köyden toinen pää oli kiinni NV:ssä. ”Onneksi purjevene oli kiinni vain kevyesti, joten se irtosi varsin helposti”, muistelee Kalle.
Nea ja Oskari kuljetettiin Porvoon merivartioasemalle lämmittelemään. Nea ei ollut vakavammin kylmettynyt, joten ensihoitoa ei paikalle tarvinnut hälyttää.
Lämmin sauna ja kuivat vaatteet auttoivat. Nea ja Oskari lähtivät kotiin taksilla, mutta palasivat parin päivän päästä hakemaan venettä. Tapaus sai vielä onnellisen lopun, sillä perämoottorin vika osoittautui varsin pieneksi, eikä veneen runkokaan ollut kärsinyt vaurioita.
Onnettomuusvene oli tämänkaltainen purjevene. Kuvituskuva.
Miksi veteen?
Purjevene oli Nealle hyvin tärkeä. Kun ankkuri ei pitänyt, eikä purjeita ehditty nostamaan, Nea hyppäsi vaistomaisesti mereen ajatuksenaan estää purjeveneen hakkautuminen karia vasten.
Vaikka ajatus tuntuu erikoiselta, se on itseasiassa yllättävän yleistä, sillä vastaavia tilanteita näkee päivittäin suosituissa venesatamissa. Rantautumassa olevaa venettä yritetään vaistonvaraisesti pysäyttää käsillä tai jaloilla. Lähestyvän veneen voima yllättää kuitenkin helposti, jolloin suurena vaarana on veneen ja laiturin väliin jäävän ihmisen käden tai jalan rusentuminen.
Oskari ei ollut kokenut veneilijä. Niinpä hän ei pystynyt auttamaan Neaa, vaan oli tilanteessa ikään kuin matkustaja. Nea sen sijaan oli kokenut, mutta vedessä ollessaan hän ei pystynyt tekemään muuta kuin keskittymään veneen karilta poissa pitämiseen. Tästä johtuen kaksikko ei ollut hälyttänyt apua.
Kesäkuisen, reilu kymmenen asteisen meriveden ja navakan tuulen johdosta, Nea alkoi olla selvästi kylmissään. Kauanko hän olisi jaksanut vedessä olla ja miten voimien ehtyessä hän olisi päässyt veneeseen takaisin?
Onneksi kysymyksiin ei tarvitse löytää vastausta, sillä sattumalta paikalle saapuneet merivartijat havaitsivat hätätilanteen ja suorittivat pelastustoimet.
Hädässä olleet eivät osallistuneet jutun tekemiseen. Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.
Mitä opittiin?
1 Vaistonvarainen toiminta ohjaa helposti suojaamaan venettä oman turvallisuuden kustannuksella.
2 Veneitä ja materiaalia saa uusia, ihmisiä ei.
3 Apua kannattaa pyytää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
