Mikä olisikaan tavanomaisempaa kuin marraskuinen harmaus yhdistettynä lounaasta puhaltavaan tuuleen. Juuri sellaisena päivä valkeni torstaina 7.11.2002, kun aamu yhdeksältä palomiehet Vesa Tanteri ja Paavo Alajääski aloittivat työvuoronsa Helsingin pelastuslaitoksella. Tehtävien jaossa Vesa ja Paavo saivat vastuulleen tarkastaa pelastuslaitoksen nopean RIB-veneen toimintakunto. Kahdella Yamahan 150 hevosvoimaisella perämoottorilla varustetulla RIB:illä suoritettiin pelastuslaitoksen kiireellisimmät tehtävät vesillä. Hälytystehtävissä reilun seitsemän metrin mittaisen veneen miehistö koostui kolmesta-neljään palomiehestä. Tällä kertaa kyse ei ollut hälytyksestä, joten Vesa ja Paavo lähtivät kaksistaan veneelle.
Merellä tuulee
Matka Merisatamaan läheiseltä paloasemalta taittui joutuisasti. Heti perille päästyään Vesa ja Paavo aistivat kirjaimellisesti meren voiman. Meri pauhasi Merisataman ulkopuolella ja sen äänet sekä aallonmurtajiin lyövien tyrskyjen on täytynyt näkyä ja kuulua myös pelastuslaitoksen meriasemalle. Eivät olosuhteet aivan surkeat olleet; vettä ei satanut ja näkyvyyskin oli varsin hyvä. Ilma sen sijaan oli kylmä. Neljä astetta lämpöä ja siihen päälle 16–19 metriä sekunnissa suoraan avomereltä puhaltava tuuli sai ilman tuntumaan erittäin kylmältä. Veneen tarkastukseen kuului laiturissa tehtävien viikoittaisten tarkastusten lisäksi koeajo, jolloin ajossa itsetyhjentyvästä veneestä saatiin kätevästi sadevedet pois.
Vesa käänsi virta-avaimesta. Viileydestä johtuen moottoreista nousi ilmaan harmaata savua. Paavo irrotti veneen köydet ja niin miehet lähtivät merelle. Uuniluukun salmesta RIB:in nokka käännettiin kohti avointa merta.
Harakan saari. Oikealla Uuninluukku, josta palomiehet ajoivat läpi. Onnettomuus tapahtui heti Uuninluukun jälkeen.
Hälytys
Helsingin Meripelastuslohkokeskuksessa seesteinen marraskuinen aamupäivä keskeytyi äkisti hätäkeskuksesta tulevaan puheluun. Hätäkeskuksen päivystäjä Suvi Siljander kertoi Uunisaaren ja Harakan välissä veden varaan joutuneesta ihmisestä. Siljander lisäsi vielä, että alueella oli sattumalta pelastuslaitoksen vene, mutta siihen ei vielä oltu saatu yhteyttä.
Meripelastuslohkokeskus kirjasi vielä ilmoittajan yhteystiedot ja hälytti sitten Suomenlinnan merivartioasemalta merivartioston nopean veneyksikön, sekä Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopterin Malmin lentoasemalta. Myös poliisivene sai hälytyksen. Kiireellisessä, rannan läheisyydessä tapahtuvissa onnettomuuksissa useat viranomaiset saavat hälytyksen. Tällöin on tärkeää, että kaikki pelastajat tietävät kuka tehtävää johtaa. Nyt vastuu lankesi Helsingin meripelastuslohkokeskuksessa meripelastusjohtaja Oskari Svartbäckille.
Hälytysten ja johtovastuun selvittelyn jälkeen Svartbäck oletti hetkenä minä hyvänsä saavansa lisätietoa pelastuslaitoksen veneeltä onnettomuuspaikalta. Useista radiokutsuista huolimatta vastauksena oli vain hiljaisuus.
Muutamien minuuttien kuluttua hälytyksestä saapui merivartioston vene Uuniluukun vieressä olevan Harakan saaren edustalle. Ensimmäiseksi miehistön huomio kiinnittyi korkealla saaressa olevaan pelastuslaitoksen RIB-veneeseen. Vene oli kuitenkin tyhjä. ”Missä olivat veneen miehistössä olevat palomiehet?”, pohti Svartbäck ja merivartioston veneen miehistö. Vaihtoehtoja ei ollut kuin yksi: ”Meressä!” Lähes myrskyisellä merellä veteen joutuminen on pahin mahdollinen tilanne.
Onneksi Vesa ja Paavo löydettiin nopeasti Harakan saaren lähistöltä. Hätäilmoituksesta oli kulunut parikymmentä minuuttia, kun merivartioston vene noukki pahoin kylmettyneen kaksikon kyytiinsä. Matka mantereelle oli myös lyhyt. Ambulanssi odotti samassa paikassa, josta miehet hetkeä aiemmin olivat lähteneet merelle. Ambulanssissa Vesan ja Paavon tutkivat heidän ensihoitovuorossa olleet työkaverinsa. Tutkimusten ja välittömän ensihoidon jälkeen molemmat kuljetettiin jatkohoitoa varten sairaalaan.
Palomiehet lähtivät merelle Kaivopuiston meriasemalta (A). Uuniluukun jälkeen veneen vauhtia nostettiin (B), jonka jälkeen veneessä olleet putosivat kyydistä. Vene päätyi lopulta Harakan saareen kalliolle. (C).
Ensimmäiset hetket vedessä
Tilanne yllätti Vesan ja Paavon totaalisesti. Molemmat olivat asennoituneet lähtevänsä vain lyhyelle testilenkille, mutta joutuivatkin kamppailemaan kylmässä meressä hengestään. Uuniluukun jälkeen Vesa nosti veneen liukuun. Tällöin vastassa olleen voimakkaan ristiaallokon seurauksena vene loikkasi äkillisesti ilmaan ja Vesa putosi mereen. Paavo oli samaan aikaan ollut avaamassa peräpeilissä olevia avotilan tyhjennysputkia. Kun hän yritti siirtyä ohjauspulpetin luokse pysäyttääkseen venettä, seuraavan ison aallon aiheuttaman hypyn seurauksena myös Paavo lensi mereen.
Kummallakaan miehistä ei ollut yllään kuivapukuja, joten vain muutaman asteen plussalla oleva merivesi tunkeutui lähes välittömästi heidän vaatteiden läpi. Äkisti veteen pudonneilla ihmisillä ensimmäisenä vaarana on elimistön refleksinomainen toiminta eli kylmäsokki. Aluksi ihminen pidättää hengitystään, jonka jälkeen seuraa kontrolloimaton liikahengitys.
Tilanne saa ihmisen helposti haukkomaan henkeään, jolloin vaarana etenkin kovassa aallokossa on veden joutuminen keuhkoihin. Vaikka vettä ei keuhkoihin joutuisikaan, liikahengityksen seuraukset vaikuttavat ihmisen reagointikykyyn. Pahimmassa tapauksessa edessä on tajunnan lasku tai tajuttomuus, jolloin vedessä olevan on vaikeaa pitää kasvonsa veden pinnan yläpuolella. Paras tapa kylmäsokista selviytymiseen on itsensä rauhoittaminen ja rauhallinen hengitys.
Palomiehet lähtivät merelle Kaivopuiston meriasemalta (A). Uuniluukun jälkeen veneen vauhtia nostettiin (B), jonka jälkeen veneessä olleet putosivat kyydistä. Vene päätyi lopulta Harakan saareen kalliolle. (C).
Kriittiset hetket meressä
Vesa ja Paavo selvisivät kylmäsokista, mutta silti heidän tilanteensa meressä oli kriittinen. Kylmä merivesi jäähdytti molempia 25 kertaa nopeammin kuin neliasteinen ilma. Apua he eivät olleet pystyneet hälyttämään, sillä kaikki oli tapahtunut nopeasti. Myöskään veneestä ei ollut apua, sillä sen hätäpysäytin ei ollut kytkettynä. Siksi vene jatkoi matkaa kovalla vauhdilla kohti Harakan saarta pysähtyen vasta pitkälle saaren rantakallioihin.
Vesan ja Paavon selviytymisennuste oli huono. Neliasteisessa tyynessä vedessä selviytymisaikaa olisi noin 45–90 minuuttia. Myrskyssä kuitenkin vähemmän. Miehillä oli kaksi vaihtoehtoa: pysyä paikoillaan tai lähteä uimaan.
Yleisesti ottaen kylmässä uiminen on tehotonta, märkien vaatteiden vastuksen, pystyn uima-asennon ja lyhyiden vetojen johdosta. Suurin riski uimisessa on, että voimien ehtyessä pään pinnalla pitäminen ei ole enää mahdollista.
Toinen vaihtoehto on jäädä paikoilleen odottamaan apua. Sikiöasentoon käpertymällä veden jäähdyttävä voima heikkenee ja selviytymismahdollisuudet pidentyvät. Jos Vesa ja Paavo pystyisivät pääsemään vierekkäin, tehokkaampaa olisi ottaa toisistaan mahdollisimman tiivis halausote. Näin heidän kasvot pysyisivät pinnalla ja molempien vartalot lämmittäisivät toisiaan.
Vesa ja Paavo pelastuivat, sillä rannalla ollut henkilö näki heidän hätänsä. Hätäilmoituksen ansiosta pelastustoimet käynnistyivät nopeasti. Vaikka miehet olivat olleet meressä vain kaksi-kolmekymmentä minuuttia, molemmat kärsivät onnettomuudessa pahasta hypotermiasta.
Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.
Mitä opittiin?
- Lyhyellekin matkalle on asenoiduttava turvallisesti.
- Merivesi jäähdyttää nopeasti meressä olevan.
- Vain kiinnitetty hätäkatkaisin auttaa.
