Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: ”Enpä muista tällaista sumua”

Pertti Salonen ja Kerttu Pyyluoma olivat syyskuisena tiistai-iltana liikkeellä tutuilla mökkivesillä. Lyhyen mökkimatkan sijaan he ajautuivatkin pienelle, heille täysin tuntemattomalle luodolle. Mitä oikein tapahtui?

25.10.2019

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaViitasaaren järvipelastusyhdistys

̓Lasketaan vielä verkot uudestaan”, pyysi Kerttu Pyyluoma miesystävältään Pertti Saloselta.

Aiemmin päivällä he olivat laskeneet Keiteleen Karttuselälle muikkuverkon ja kahdessa tunnissa saaliina oli jo kaksi kiloa muikkuja.

Eksyminen sumuun tapahtui Keiteleen Karttuselällä.

Verkot uudelleen laskettuaan Pertti ja Kerttu palasivat mökkiinsä päivälliselle. Kuudelta illalla Pertti ja Kerttu lähtivät uudestaan Busterilla kokemaan verkot. ”Otetaan muikut pois verkosta vasta autorannassa, jotta ei jouduta liikkumaan vesillä pimeässä”, Pertti sanoi Kertulle.

Kaikki tuntui niin oudolta

Pertti oli liikkunut paljon vesillä. Myös Keitele on hänelle tuttu vesistö, sillä hänellä on ollut mökki alueella lähes parikymmentä vuotta. Pertti ja Kerttu keskittyivät verkkojen nostoon. Puolessa tunnissa alueelle laskeutui tiheä sumu, joka kietoi Pertin ja Kertun ympärilleen. ”Mennään tuonnepäin”, Kerttu sanoi osoittaen kädellään suuntaa.

Perttiä suunta epäilytti. Silti he päättivät lähteä Kertun osoittamaan suuntaan, sillä Pertilläkään ei ollut varmuutta oikeasta suunnasta. Hitaasti edeten he päätyivät naapurisaareen. Pertti tunnisti paikan ja päätti: ”Otetaan suunta kohti mökkisaaren pohjoiskärkeä ja mennään sitten rantaa pitkin mökille.” Sumun lisäksi liikkumista hankaloitti nyt myös pimeys, koska aurinko oli jo laskenut.

Vaikeuksista huolimatta vene työnnettiin irti rannasta ja Pertti käynnisti Busterin moottorin. Hetken päästä kaikki rannat katosivat, ja Pertti ja Kerttu olivat keskellä tyhjyyttä. Mitään apuvälineitä ei ollut, joten ainoa vaihtoehto oli koettaa löytää jokin ranta. Hitaasti edeten Pertti ja Kerttu etenivät Busterilla eteenpäin.

Jonkin ajan päästä edessä häämötti rantaa. Se osoittautui pieneksi luodoksi. ”Kaikki tuntui niin oudolta”, muistelee Pertti, vaikka tiesi etteivät he voineet olla kaukana mökiltään. Luoto oli sumun ja pimeyden vuoksi täysin tuntematon, vaikka Pertti olikin liikkunut alueella lukuisia kertoja. Pertti päätti soittaa apua hätäkeskuksesta. Hätäkeskus pyysi Perttiä kuitenkin soittamaan Meripelastusseuran Trossi-palvelunumeroon, koska hätäkeskuksen päivystäjälle ei tullut tunnetta, että Pertillä ja Kertulla olisi ollut välitöntä vaaraa.

Puhelin soi Viitasaarella

Pelastusvene Wiitasaaren päällikkö Paavo Nieminen havahtui puhelimensa soittoon 26.7.2017 kello 20.12. Soittajana oli Meripelastusseuran Trossi-palvelunumerokeskus. Keskus ilmoitti eksyksissä olevasta kahden hengen veneseurueesta Keiteleen Karttuselällä.

”Alue on kohtalaisen kivikkoista, joten navigointiin saa keskittyä huolella”, Paavo pohti tilannetta.

Kello 21.00 PV Wiitasaari irrottautui terveyskeskuksen laiturista. Arki-illasta johtuen hälytykseen oli saatu viiden hengen kokenut miehistö. Wiitasaaren keula käännettiin Nelostien alittavaa Miekkasalmea kohti. Matkaa salmeen ei ollut kuin 100 metriä, mutta valtatien sillan suuaukkoa ei vain näkynyt.

”Enpä muista tällaista sumua”, sanoi Paavo muulle miehistölle. Vasta muutaman kymmenen metriä sillasta pimeydestä nousi esiin sillan suuaukko. Viimeistään nyt miehistö oli varma, että tästä tehtävästä ei olla no­peas­ti takaisin kotona.

Sumu ja pimeys teki pelastajien työn Pelastusvene Wiitasaarella vaikeaksi.

Tulta lämmikkeeksi

Kerttu Pyyluoma keräsi kymmenisen metriä pitkältä luodolta löytämiään risuja ja vei niitä Pertin luokse. Kerttu oli nuorena oppinut, että tulitikut täytyy aina olla mukana. Tällä kertaa tikuista oli todellista hyötyä, sillä kahdeksanasteinen ilma ja sumusta johtuva ilman kosteus tekivät olosuhteista varsin ikävät.

Onneksi nuotio syttyi helposti ja lämmitti mukavasti Kerttua ja Perttiä. Nälkäkään ei ollut, kiitos juuri nautitun päivällisen.

Samaan aikaan pelastusvene Wiitasaari eteni hitaasti kohti Karttuselkää. Normaalisti veneen matkavauhti on noin 25–30 solmua, mutta nyt vene kulki vain kymmenen solmun nopeudella. ”Lujempaa emme uskaltaneet ajaa, sillä hyvä kun näimme veneen keulaan”, Paavo muistelee.

Tavallisesti Karttuselälle kestää Viitasaarelta 30–50 minuuttia, mutta nyt matkaa taitettiin reilusti yli kaksi tuntia. Nopeammin ei voinut mennä.

Paavo soitti Karttuselälle päästyään eksyksissä olevalle Pertille. Pertti ei edelleenkään osannut sanoa, missä he olivat. Wiitasaaren miehistö sytytti sinivilkut sekä etsintävalot. Valojen hyöty oli olematon, sillä sumussa valot vain heijastuivat takaisin miehistön silmiin. Seuraavaksi kokeiltiin sumusireeniä, mutta sekään ei tuottanut tulosta. Vasta hetken päästä Pertti ja Kerttu kuulivat pelastusveneen sireenin. Samalla Pertin puhelimesta loppui akku. Onneksi Kertun puhelimessa oli vielä jonkin verran virtaa jäljellä, joten sumusireenin ja jatkuvan puhelinyhteyden avulla PV Wiitasaaren miehistö pääsi Kertun ja Pertin lähelle.

Kaikki valot heijastuivat sumusta takaisin pelastajien kasvoille.

Miten takaisin mökille?

Kivistä ja matalasta vedestä joh­tuen PV Wiitasaari ei voinut rantautua luodolle Pertin ja Kertun viereen. Onneksi Pertin ja Kertun Buster toimi edelleen normaalisti. Kun näköyhteys oli kerran saatu, niin Pertti ja Kerttu ajoivat Wiitasaaren viereen. Samalla Kerttu ja Pertti autettiin pelastusveneen sisälle lämmittelemään.

Pertin kanssa selvitettiin kartasta heidän mökkisaaren ja mökin sijainti. Samalla sovittiin, että heidät kuljetetaan mökin edustalle ja he yöpyvät mökissä ja lähtevät mantereen puolelle, kun sumu on hälvennyt.

Mökkirannan tuntumassa Wiitasaaren valonheittimet kohdistettiin mökkilaituriin parinkymmenen metrin päästä. Pertti lähti kohti rantaa, mutta sumusta ja pimeydestä joh­tuen hän eksyi jälleen. Sireenin avulla Pertti löydettiin nopeasti uudestaan. Tällä kertaa Wiitasaari ajettiin mökkilaituriin saakka. Pertti uskoi tulleensa omalle mökilleen vasta, kun sai sytytettyä kuistin valot palamaan.

Mistä sumu tuli?

Tapahtumapäivän aamuna Viitasaarella oli sumua. Auringon paisteesta sumu hälveni ja ilman lämpötila nousi noin 12 asteeseen. Järvivesi oli kesän jäljiltä vielä erittäin lämmintä, jopa 18 asteista. Auringon lämmittävä voima hiipui nopeasti auringon alkaessa laskeutua. Samalla ilman lämpötila tippui kahdeksaan asteeseen.

Kylmän ilman siirtyessä lämpimän järviveden päälle, syntyi no­peas­ti ti­heää sumua. Nyt sumu oli erittäin tiheää otollisista olosuhteista johtuen.

Mitä myöhemmin syksyllä sumua tulee, sen vähemmän auringolla on voimaa sumun hälventämiseen.

Pertti ja Kerttu olivat laskeneet, että ehtivät nostamaan verkot ja ajamaan mantereelle ennen pimeyttä. Molempien kokiessa verkkoja, he eivät kiinnittäneet huomiota no­peas­ti nousevaan sumuun. Kun verkot oli nostettu, sakea sumu sekoitti molempien suuntavaiston välittömästi.

Tilanne pahentui hämärän laskiessa, jolloin tutut saaret näyttäytyivät aivan toisenlaiselta kuin mihin Pertti oli tottunut.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden turvaamiseksi.

Mitä tästä opittiin?

1. Sumussa ihmisen suuntavaisto häviää todella nopeasti.
2. Sumussa ja pimeässä tutut paikat saattavat näyttää oudoilta, jolloin paikantaminen on hankalaa.
3. Tutut vedet ja lyhyt matka ovat yhdistelmä, jota ei helposti miellä vaaralliseksi.

Lue myös nämä

X