Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä

Hiljainen hetki päätti elokuisen veneilytapahtuman Hangossa. Hiljaisen hetken syynä oli onnettomuus, joka johti yhden lapsikatsojan kuolemaan. Mitä oikein tapahtui ja voisiko tällainen tapahtua muuallakin?

13.02.2022

KirjoittajaJukka-pekka lumilahti

KuvaajaOnnettomuustutkintakeskus ja Rajavartiolaitos

Lauantai elokuun 8. päivä vuonna 2020 valkeni Hangossa erittäin kauniina. Meri loisti tyynenä, ilman lämpötila nousi heti aamusta yli kahteenkymmeneen, eikä säähän ennustettu muutosta koko päivänä. Keli oli siis mitä parhain nopeiden moottoriveneiden tapahtumalle.

Valtaosa veneistä oli saapunut jo edellisenä päivänä, sillä tapahtuma sisälsi paljon muutakin kuin vesillä ajamista. Kyseessä ei ollut kilpailu. Osa mukana olleista oli kuitenkin kunnostanut veneitään koko vuoden vain tätä yhtä tapahtumaa varten. Osa suhtautui tapahtumaan hyvinkin ammattimaisesti, osa taas tuli nauttimaan sosiaalisesta tapahtumasta.

Vauhtia merelle

Vesillä tapahtuma jakaantui kahteen osaan. Aluksi Itäsataman edustalla mitattiin veneiden nopeus ja sen jälkeen suunnattiin Hangon läntiseen saaristoon. Petteri Salmisen veneenä oli Bernico CAT 26 katamaraani, jonka perässä vauhdista vastasivat kaksi Mercuryn 350 hevosvoimaista perämoottoria. Vaikka tehoa oli paljon, veneen valmistajan mukaan tehoa olisi voinut olla 250 hevosvoimaa enemmän. Nyt Petteri istui viiden hengen veneessä yksin.

Petteri käänsi Bernicon keulan mittausradalle ja lisäsi kaasua. Vauhti kiihtyi hetkessä. Merenkäynnistä ei ollut haittaa, joten Petteri antoi Bernicon kulkea. Mittaa radalla oli yksi meripeninkulma, joten Bernicon vauhdilla Petteri olisi mittauspisteessä reilun puolen minuutin päästä startista.

Tankin kautta mukaan

Hetkeä aiemmin Ville Korhosen seurue lopetti tankkauksen Itäsataman huoltoasemalla. Petterin tavoin hekin osallistuivat samaan tapahtumaan.

Tankkauksen johdosta Villen seurue jäi muista jälkeen, eivätkä he ehtineet mittausradan lähtöpaikalle. Nyt he odottivat sopivaa rakoa liittyä muiden sekaan mittausradan loppupään reunalla. Alun perin Villen tarkoituksena oli ylittää mittausrata suoraan poikittain, mutta lukuisten katsojaveneiden johdosta Ville muutti suunnitelmaa ja päätti kääntyä ajamaan radan suuntaisesti. Ville katsoi sopivaa rakoa, kolmannen veneen mentyä näytti hyvältä. Hän kiihdytti noin 12-metrisen sisäperämoottoreilla varustetun veneensä liikkeelle. Tiukka mutka oikealle, he olivat pari sekuntia radalla ja jatkaisivat siitä reitille.

Samaan aikaan Petteri lähestyi mittauspistettä lähes sadan solmun vauhdilla. Sekunnissa Petterin Bernico kulki 50 metriä. Bernico osui Villen veneseurueen jättämiin aaltoihin. Ensimmäisenä aaltoon osui Bernicon vasen ponttoni. Sen seurauksena vene hyppäsi aallosta kiertyen samalla oikealle. Seuraavaksi oikea ponttoni osui veteen ja sitten vasen ponttoni osui toisen peräaallon sivuun.

Pomppujen johdosta Bernicon kurssi muuttui noin 20 astetta. Keula oli suoraan kohti katsojaveneitä. Samalla Petteri sinkoutui keskikonsolin yli vasemmalle istuimelle siten, että hänen jalkansa jäivät keskikonsolin päälle. Mercuryt työnsivät venettä edelleen eteenpäin, mutta veneen vauhti oli jonkin verran hidastunut pomppujen seurauksena.

Petteri ei pystynyt tekemään mitään. Ensin Bernico kulki parin metrin päästä lähimmän katsojaveneen keulan edestä, seuraavaksi se iskeytyi toisessa rivissä olleen RIBin keulaan. Siitä Bernico hyppäsi korkealle ilmaan, jolloin Petteri sinkoutui takaisin kuljettajan paikalle. Vene laskeutui perä edelle veteen ja sen vauhti pysähtyi. Toinen Mercureista sammui törmäyksen ja ilmalennon vaikutuksesta, toisen Petteri sai sammutettua ilmalennon jälkeen.

Koko tapahtumassa ensimmäisestä aallosta Bernicon pysähdykseen oli mennyt alle kymmenen sekuntia.

Onnettomuusvene Bernico lähestyi noin sadan solmun vauhdilla (sininen nuoli) kahden keltaisen poijun välissä sijaitsevaa mittauspistettä. Bernicon kuljettaja menetti hallinnan Itäsatamasta lähteneen moottoriveneen aalloista (punainen nuoli) johtuen ja törmäsi radan vieressä olleeseen katsojaveneeseen.

Hallinnan menetyksen takia Bernico suuntasi kohti yleisöä. Tällöin Bernico ei ollut kenenkään ohjattavissa.

Apu paikalle

Tapahtuma keräsi Hankoon paljon ihmisiä, joten myös vapaaehtoisia ja viranomaisia oli paikalla selvästi tavanomaista enemmän.

Pelastusristeilijä Jenny Wihurin apuvene Antin päällikkönä toimi Simo Sjöstedt ja kansimiehenä Timo Karjalainen. Kovasta äänestä, nopeudesta ja Bernicon liikkeistä johtuen he tiesivät heti, että nyt oli käynyt pahasti. Simo näki RIBissä kolme ihmistä, joista yksi oli puristuksissa ohjauspulpetin alla. ”Onko teitä kolme”, kysyi Simo ensimmäisenä. ”Ei, kun neljä”, hänelle vastattiin.

Samassa Simo ja Timo näkivät RIBin takana vedessä yhden ihmisen. He nostivat hänet nopeasti kyytiin ja veivät Jenny Wihurille. Siellä häntä alettiin elvyttää. Myös merivartioston partioveneen miehistö oli nähnyt tilanteen ja lähestyi nyt Jenny Wihuria. Henkilö siirrettiin partioveneen kyytiin, jolla hänet kuljetettiin elvyttäen Hangon merivartioasemalle. Samaan aikaan merivartioston RIB-vene hinasi päälle ajetun veneen satamaan ja siinä ollut toinen loukkaantunut vietiin jatkohoitoon sairaalaan. Koska tilanne oli aluksi sekava, merivartioston muut yksiköt etsivät mahdollisia muita loukkaantuneita. Niitä ei onneksi ollut.

Päälle ajettu RIB-vene vaurioitui törmäyksessä pahoin, mutta pysyi rakenteensa vuoksi pinnalla.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

Onnettomuuden välitön syy oli kovassa vauhdissa tapahtunut hallinnan menetys. Hallinnan menetys johtui mittausradalla pari sekuntia aiemmin kulkeneen veneen aalloista, jotka yllättivät Petteri Salmisen. Onnettomuuden syntyyn vaikuttivat kuitenkin myös muut asiat.

Petterillä oli turvakytkin asianmukaisesti kiinnitettynä. Kytkimen naru oli kiinnitetty keskikonsoliin ja pahaksi onnekseen Petteri sinkoutui ensimmäisen ilmalennon aikana keskikonsolin ylitse, eikä kytkin päässyt laukeamaan. Toinen vaikuttava syy oli Berlingon hallintalaitteet. Erittäin nopeiden veneiden vauhtia säädetään yleensä jalkakaasulla, koska nopeuden hallinta on tällöin käsikaasua varmempaa ja turvallisempaa.

Myös Berlingossa oli aiemmin ollut jalkakaasu. Keväällä 2020 Petterin asentaessa veneeseen toisen moottorin, moottorivalmistaja ei kuitenkaan pystynyt jalkakaasua toimittamaan, joten Petteri päätyi kahteen tavanomaiseen käsikaasuun. Kolmas vaikuttava tekijä oli aikataulu. Hangon satamassa kaikkien osallistuneiden veneiden moottorit käynnistettiin yhtä aikaa. Siitä veneet ajoivat peräkanaa mittaussuoran alkupään odotusalueelle.

Villen seurue jäi muista jälkeen, koska he pysähtyivät tankkaamaan. Samaan aikaan tapahtuma eteni hieman aikataulua edellä, jonka johdosta ensimmäinen vene lähti nopeusradalle noin viittä minuuttia suunniteltua aiemmin. Villen seurue päätti liittyä mukaan kesken kaiken. Olosuhteet ovat usein onnettomuuksien myötävaikuttajina, niin tälläkin kertaa.

Hieno ja lähes peilityyni veden pinta mahdollistivat veneiden ajamisen erittäin kovaa. Hieno ilma houkutteli paikalle myös lukuisia katsojia.

Päällisin puolin katamaraanin vauriot näyttivät vähäisiltä.

Olisiko vastaava mahdollista muualla?

Olisi helppoa sanoa, että tällainen onnettomuus johtui vain tästä tapahtumasta. Tämä loisi kuitenkin väärän turvallisuuden tunteen, sillä vauhti viehättää ihmisiä niin maalla kuin vesilläkin. Hangon tapahtumaan osallistuneet veneet olivat kaikki normaalisti rekisteröityjä huviveneitä ja valtaosa niistä ajettiin myös kotisatamistaan omin voimin paikalle.

Tapahtuman aikana alueella oli paljon myös katselijoiden veneitä. Samankaltainen tilanne voisi helposti syntyä missä päin rannikkoa tahansa kuljettajan menettäessä hallinnan yllättävän aallon seurauksena.

Eivätkä nopeat veneet ole nykyään enää pelkästään moottoriveneitä. Foilien johdosta myös purjeveneiden nopeudet ovat merkittävästi kasvaneet. Kulkee vene nopeasti sitten purjeilla tai moottorilla, niin ruorissa ennakoinnin merkitys korostuu eikä yllätyksille kovassa vauhdissa ole tilaa.

Mitä tästä opittiin

1. Nopeudesta riippumatta päällikön vastuu on aina jakamaton.

2. Nopeuden lisääminen vaatii ennakointia ja turva- marginaalien kasvattamista.

3. Muut vesillä liikkujat eivät aina osaa ennakoida nopeiden veneiden liikkeitä.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Analyysi perustuu Onnettomuustutkintakeskuksen raporttiin, sekä paikalla olleiden haastatteluihin. Onnettomuusveneissä olleet eivät osallistuneet jutun tekemiseen.

Lue myös nämä

X