Jutut

Onnettomuus­analyysi: Hiljaisuus kaislikossa

Kahden päivän veneretki kauniissa säässä Espoon edustalle piti olla kahden nuoren mukava aloitus kesän veneilykaudelle. Kun nuoret eivät palanneetkaan, soitto meripelastuksen hälytysnumeroon käynnisti etsinnät.

15.06.2019

Kirjoittajaja kuvat Jukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaKartta Liikennevirasto 2019

Sami Tahvanainen ja Mari Ruusukallio saapuivat Suomenojan venesatamaan tiistaina 5.6.2007. He olivat liikkeellä Marin äidin autolla, sillä Samilla ei ollut vielä ajokorttia. Samin isä Kalle Tahvanainen oli antanut luvan Samille ja hänen tyttöystävälleen Marille lähteä vesille perheen HT-veneellä.

Sami oli tottunut vesillä liikkuja, hän oli perheensä kanssa liikkunut paljon Espoon edustan vesillä. Sami ja Mari ottivat laukut, makuupussit, ruoat ja grillin mukaan ja hyppäsivät pois autosta kohti laiturilla odottavaa venettä.

Sami piti kalastuksesta, joten itsestään selvää oli, että veneeseen nostettiin myös kalastusvälineet. Ilma hätyytteli hellelukemia, kun nuoret ajoivat ulos Suomenojan sataman suojista. Sami ja Mari olivat suunnitelleet veneilevänsä Stora Herröseen tai sen lähistölle. Yö nukuttaisiin veneessä ja takaisiin palattaisiin keskiviikkona päivällä.

Mitään ei kuulu

Keskiviikkona olosuhteet olivat vielä tiistaitakin paremmat. Aurinko paistoi ja lämpötila nousi päivällä yli 25 asteeseen. Lännen puoleinen, noin kuusi metriä sekunnissa puhaltanut tuuli ei nostanut juuri lainkaan aallokkoa, joten HT-veneelle olosuhteet olivat mitä parhaimmat. Siksi Kalle ei aluksi ollutkaan huolissaan, vaikka Sami ja Mari eivät olleet tulleet takaisin sovittuna aikana.

Päivä kääntyi illaksi, eikä nuoria edelläänkään näkynyt. Hän yritti soittaa molempien puhelimiin. Ne hälyttivät, mutta kumpikaan ei vastannut. Hän odotti vielä hetken, mutta jokin vaisto sanoi, ettei kaikki ole kunnossa.

Puoli kahdeltatoista illalla hän päätti soittaa Meripelastuksen hälytysnumeroon. Meripelastuslohkokeskuksessa Kallen puheluun vastasi operaattorina toiminut Petteri Jaakkola. Kalle kertoi Samista ja Marista, sekä heidän suunnitelmistaan. Kalle arveli nuorten menneen Stora Herrön eteläpuolella sijaitseville saarille, sillä ne olivat Samin suosikkipaikkoja.

Etsinnät alkavat

Petteri Jaakkola oli vuorossa yhdessä meripelastusjohtajana toimivan Kari Väisäsen kanssa. Kari määritteli tilanteen kolmiportaisella asteikolla kiireettömimmäksi, eli epävarmuustilanteeksi. Päätökseen vaikutti erityisesti se, että Sami ja Mari olivat tottuneet liikkumaan vesillä, olosuhteet olivat hyvät ja heidän puhelimensa toimivat.

Samin ja Marin puhelimiin lähetettiin tekstiviestit, jossa heitä pyydettiin välittömästi ottamaan yhteyttä Meripelastuslohkokeskukseen. Puhelimia yritettiin myös paikantaa. Samin puhelin saatiin paikannettua Suvisaariston eteläpuolelle, mutta Marin kohdalla paikannus ei onnistunut. Samin puhelimen sijainnin ja Kalle Tahvanaisen kertoman perusteella nuoria päätettiin alkaa etsiä Stora Herrön ja Suvisaariston alueelta.

Etsintään lähetettiin partiovene Suomenlinnan merivartioasemalta. Sen päällikkönä toimi reilun viidentoista vuoden kokemuksen omaava Pasi Lehikoinen.

”Onneksi veneestä oli tarkat tuntomerkit”, pohti Lehikoinen partioveneen kiihdyttäessä kohti Espoota.

Etsintäalue oli myös tuttu, sillä siellä sijaitsee monia Espoon kaupungin omistamia ulkoilusaaria.

”Niillä saarilla oli useasti käyty partiomatkoilla ja erilaisilla tehtävillä”, muistelee Pasi Lehikoinen.

Merivartioston partiovene osallistui Samin ja Marin etsintöihin.

Hiljaisuus

Kahden tunnin etsintöjen jälkeen Samista ja Marista ei ollut edelleenkään saatu havaintoja. Kalle Tahvanainen ei pystynyt enää olemaan kotonaan, vaan päätti osallistua itsekin etsintöihin. Hän meni Suomenojalle katsomaan, olisiko nuorten auto edelleen siellä. Auto oli tutussa paikassa, laituripaikka oli myös tyhjillään. Sami ja Mari olivat siis vielä vesillä.

Partioveneestä Lehikoinen otti yhteyttä Meripelastuslohkokeskukseen ja kertoi, että he ovat etsineet kaksi ensimmäistä etsintäaluetta aina Svinön salmeen saakka. Salmesta he eivät partioveneellä päässeet lävitse matalan sillan vuoksi.

Meripelastuslohkokeskuksesta Petteri Jaakkola antoi kolmanneksi alueeksi Svinön salmen ja Suomenojan välisen alueen. Sitä ennen partioveneen tuli kiertää Suvisaaristo etelän kautta. Matkalla sovittiin varmistettavan vielä Gåsgrundin suosittu ulkoilusaari. Suomenojalla Kalle muisti Svinön salmen lähistöllä olevan hyvän haukipaikan. Kalle ja Petteri sopivat, että Kalle lähtisi Suomenojalta käymään Svinössä.

Nuoret olivat lähteneet Suomenojalta (vihreä ympyrä) kohti Stora Herrön aluetta (sininen ympyrä). Lopulta heidät löydettiin Svinön salmesta (punainen piste). Sami ja Mari olivat ankkuroituneet Svinön salmen pohjoispuolella olevaan kaislikkoon.

Yön hämärässä näkyy jotain

Hieman kahden jälkeen yöllä Kalle saapui Svinön salmen ylittävälle sillalle. Kesäyöstä johtuen paikalla ei ollut täysin pimeää. Kalle katseli itään kaislikkoa päin ja oli näkevinään siellä jotain.

Hän siirtyi maata pitkin lähemmäs ja näki tutun veneen keskellä lahdenpohjukkaa. Matkaa rannalta oli noin 150 metriä, joten veneen luokse hänellä ei ole mahdollisuutta päästä. Kalle kertoi Meripelastuslohkokeskukseen havainnostaan ja vain hetken päästä myös partiovene saapui paikalle.

Pasi Lehikoinen siirtyi partioveneen keulakannelle. Vesi ei ollut kovin syvää, mutta hitaasti lähestyen partiovene pääsi ankkurissa olevan HT-veneen luokse. Lopulta Lehikoinen pystyi astumaan partioveneen keulakannelta etsittyyn veneeseen. Ensisilmäyksellä kaikki näytti olevan kunnossa, ikkunoista hän näki kahden nuoren nukkuvan veneen sisällä. Hän avasi veneen takaosassa olevan pressun vetoketjun painaen samalla radion tangenttia.

”Johtokeskus, tässä partiovene 121. Täällä näyttäisi kaikki olevan kunnossa, molemmat nukkuvat.”

Sitten Pasi Lehikoinen havaitsi jotain ja jatkoi: ”Ei mutta jotain outoa tässä on.” Hän lopetti meripelastuslohkokeskukseen aloittamansa radiokeskustelun ja pyysi partioveneessä olevan toisen merivartijan, Olli Karttimon, paikalle.

”Onneksi meillä oli juuri Olli mukana miehistössä, sillä hän oli kokeneempi ensihoidossa koulutuksensa vuoksi”.

Karttimo huomasi heti, ettei Mari hengittänyt. Nopeasti kävi myös ilmi, ettei hänen eteensä ollut tehtävissä mitään. Sen sijaan Sami saatiin hieman reagoimaan. Hänen olonsa parani myös, kun venettä saatiin tuuletettua.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

Sami ja Mari olivat ankkuroituneet Svinön salmen läheisyyteen kalastamaan. Kalastuksen yhteydessä he olivat täyttäneet grillihiilillä veneen takaosassa olleen pallogrillin ja sytyttäneet siinä olleet hiilet palamaan.

Jossain vaiheessa pressun vetoketjut oli suljettu. Tällöin grillihiilet eivät saaneet palamisessa tarvittavaa happea tarpeeksi, vaan paloivat epätäydellisesti. Sen seurauksena veneeseen kertyi häkää. Häkä on hajuton, mauton ja näkymätön kaasu, joka lisäksi sitoutuu vereen happea paremmin. Samalla se heikentää elimistön kykyä hapen kuljettamiseen ilman, että ihminen välttämättä huomaa hengittävänsä häkää.

Häkäpitoisuus veneen sisällä kasvoi jatkuvasti, sillä grilli ei saanut tarvitsemaansa happea, mutta häkä ei myöskään päässyt suljetusta veneestä poistumaan. Sami ja Mari eivät huomanneet hään syntymistä, eivätkä näin ymmärtäneet reagoida tapahtumaan mitenkään.

Veneen ja henkilöiden nimet ovat muutettu.

Mitä tästä opittiin?

1. Veneen sisätiloissa ilmanvaihto voi olla puutteellinen. Erityisesti kylmällä ilmalla ilmanvaihto tulee turvata, vaikka tuuletusventtiileistä pääseekin veneen sisälle viileää ilmaa.
2. Lähtökohtaisesti veneitä ei ole suunniteltu ulkopuolisia, polttoainekäyttöisiä lämmityslaitteita tai grillejä varten. Jos sellaisen veneen sisälle tuo, kunnollinen ilmanvaihto tulee ehdottomasti varmistaa.
3. Veneen sisälle saattaa päästä myrkyllisiä kaasuja myös moottorin tai lämmityslaitteiden pakoputkiston vuotojen vuoksi.

 

X