Kalle Parviaisella oli seitsenmetrinen perämoottorivene. Aivan tavallinen se ei ollut, sillä veneen peräosa oli valmistettu alumiinista ja keula lasikuidusta. Veneen historia kietoutui monitaituri Spede Pasaseen ja 1990-luvun puoliväliin. Lähtökohtana Speden suunnittelemassa veneessä oli, että sen tuli olla merikelpoinen, helppohoitoinen ja käytön olisi oltava taloudellista.
Nämä eivät kuitenkaan vielä riittäneet, sillä lisäksi sen tuli olla tilava ja hyvin kuormaa kestävä. Hyvin voikin todeta veneen tavoitteiden olleen pari vuosikymmentä aikaansa edellä. Näistä lähtökohdista valmistui pitkä, hieman kiilamainen runko. Pohjassa alimmaisena oli 16 asteen V-kulma ja hieman ylempänä kulma muuttui 28 asteeseen. Keula ei ollut tyypillinen aaltoja halkova, vaan pikemminkin tylppä ja täyteläinen. Keulan muodon ansiosta veneen lattia saatiin kokonaan tasaiseksi ja sen etuosaan saatiin ennennäkemättömän paljon tilaa. Joissain veneissä keulassa oli myös Speden kehittämä suksi vaimentamassa aallokon tuomia iskuja. Kalle Parviaisen veneessä suksea ei kuitenkaan ollut.
Seurue oli matkalla kartan yläreunassa olevaan Rantasalmen Järvisydämeen juhannuskokkoja katsomaan, kun onnettomuus tapahtui Parkunselällä.
Kokoille
Parviaisen veneen keulan yläosa oli joskus ottanut kiinni laituriin. Tästä syystä keulaa oli vahvistettu useaankin otteeseen. Viimeisimmät korjaukset keulaan tehtiin onnettomuusvuoden keväänä. Parviaisen mielestä vene oli erittäin merikelpoinen, olihan sillä ajettu kovassakin merenkäynnissä ongelmitta. Veneen kunto oli Parviaisen mielestä myös hyvä.
Puoli seitsemän aikaan rantaan kokoontui kuusi aikuista ja seitsemän lasta. Lapset istuivat kevyempinä keulaan ja he pukivat pelastusliivit ylleen. Aikuiset istuivat taaemmaksi, jolloin vene pysyi hyvin tasapainossa. Pelastusliivit otettiin aikuisille mukaan veneen lattialle. Tunnelma veneessä oli hyvä, eikä rantaväylällä tuulta tuntunut olevan juuri lainkaan. Parkunselälle saavuttaessa, tilanne muuttui.
Vaikka veneen nopeus ei ollut kovin suuri, aallot löivät voimakkaasti tylppää keulaa vasten. Vauhtia hiljennettiin, mutta kyydissä olevien ihmetykseksi veneen vauhti hidastui enemmän kuin oletettiin. Samassa Kalle Parviainen havaitsi veden tulevan keulasta veneen sisälle. Aikuiset alkoivat pukea veneen lattialla olleita pelastusliivejä ylleen samaan aikaan kun keulassa olleet lapset siirtyivät veneen perään pois veden tieltä.
Liivejä ei ehditty saada kunnolla päälle, sillä vettä alkoi tulla sisälle myös veneen perästä. Tällöin oli selvää, että vene tulisi uppoamaan ja kaikki joutuisivat veteen.
Veneen keulaosa repeytyi nostettaessa vielä enemmän, mitä se oli uppoamishetkellä.
Viimeinen havainto
Seurueen takana tullut toinen venekunta havaitsi seurueen hädän ja riensi auttamaan. Kalle Parviainen ui ensimmäisenä tähän veneeseen ja alkoi nostamaan lapsia turvaan. Tämän jälkeen vuorossa olivat aikuiset. Kolme aikuista saatiin nopeasti veneeseen, mutta Pasi Turtiainen ja Simo Musto olivat pelastustoimien aikana ajautuneet erilleen muista. Seuraavaksi lähdettiin hakemaan Simoa. Samaan aikaan Kalle huomasi Pasin vajoavan pinnan alle. Se jäi viimeiseksi havainnoksi Pasista. Simo nostettiin veneeseen, jonka jälkeen paikalle saapuivat myös veneellä liikkeellä ollut poliisipartio. Kalle ja muu seurue kuljetettiin mantereelle viranomaisten jäädessä paikalle etsimään Pasia.
Pasia etsittiin tuloksetta pelastusyksiköiden, sukeltajien, ruumiskoiran ja viistokaikuluotaimen avulla usean päivän ajan. Parin viikon päästä Pasi löydettiin hukkuneena.
Pohjasta löytyi kaksi poikittaista repeämää, joista toinen oli lähellä keulan lasikuituosan ja perän alumiiniosan liitoskohtaa.
Mikä aiheutti onnettomuuden?
Onnettomuusvuoden juhannusaaton olosuhteet olivat erittäin huonot. Koko päivän tuuli oli puhaltanut etelän suunnalta yli kymmenen metriä sekunnissa. Puuskissa tuuli yltyi paikoitellen jopa 18 metriin sekunnissa. Saarten suojissa tuuli ei tuntunut kovalta, eikä aallokkokaan ollut suurta. Kaikki tuntui menevän hyvin, mutta Haukiveden Parkunselälle tultaessa aallokko kasvoi ja altisti veneen selvästi suuremmille voimille. Keulan lasikuituinen osa ei tätä rasitusta kestänyt, vaan repeytyi pohjasta sekä pitkittäis-, että poikittaissuunnassa. Veneen erikoisen rakenteen vuoksi ensimmäinen ajatus onnettomuuden syystä oli rungon alumiiniosan ja keulan lasikuituosan liitoskohdan pettäminen. Liitos oli kuitenkin vahingoittumaton, sillä ensimmäinen poikittainen repeämä oli parinkymmenen sentin päässä liitoksesta. Seuraava poikittainen repeytymiskohta oli keulan vesirajassa, josta se jatkui myös pitkittäisenä aina veneen keulaan saakka. Pohjassa ei ollut törmäysjälkiä, joten vene ei ollut osunut mihinkään. Sen sijaan keulan päälliosan aiemmalla laituriin törmäyksellä ja sen johdosta tehdyillä useilla korjauksilla saattoi olla vaikutusta tapahtumaan.
Joka tapauksessa veneen kulkiessa plaanissa, sen vauriokohdat olivat veden pinnan yläpuolella tai lähellä vesirajaa. Kun vauhtia jouduttiin aallokosta johtuen hiljentämään, veden tulo voimistui. Se aiheutti veneessä paniikin, jonka seurauksena matkustajat siirtyivät veneen takaosaan. Tällöin peräosan varalaita ei enää riittänyt, vaan aallokko vyöryi sisälle myös veneen takaosasta. Vene alkoi vajota nopeasti pohjaan. Kaikki tapahtui noin puolessa minuutissa, eivätkä esimerkiksi aikuiset ehtineet pukea veneen lattialla olleita pelastusliivejä ylleen. 
Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.
Vene upposi onnettomuudessa kokonaan ja se nostettiin ylös Pelastuslaitoksen avustuksella.
Mitä tästä opittiin?
1. Ensimmäisistä poikkeavista merkeistä tilanne voi edetä onnettomuuteen niin nopeasti, ettei reagointiaikaa juuri ole.
2. Jos joudutaan veteen, kannattaa pyrkiä pysymään yhdessä. Se lisää kaikkien selviytymismahdollisuuksia.
3. Olosuhteiden arviointi avoimella selällä voi olla vaikeaa sisäsaaristossa tai rantaväylällä liikuttaessa.
Voit lukea jutun myös digilehdestä 5/2020.
