Jutut

Onnettomuusanalyysi: ”He lensivät kuin mollamaijat”

Tiina Kuorre oli aloittanut meripelastusharrastuksensa keväällä 2016. Hänen, kuten muidenkin uusien koulutus oli aloitettu itsensä pelastamisella, sekä vedessä toimimisella. Tiina ei voinut kuvitella, että jo parin viikon kuluttua hän tulisi oikeasti tarvitsemaan taitoja ollessaan Meripelastusseuran lippulaiva Jenny Wihurilla tavanomaisella partioajolla. Mitä oikein tapahtui?

24.06.2019

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

Helsingin Kauppahallin takana kelluu Meripelastusseuran lippulaiva Jenny Wihuri. Vuonna 1999 rakennetun, 24 metriä pitkän pelastusristeilijän takakannella on apuvene. Se on vesisuihkulla kulkeva, 175 hevosvoiman moottorilla varustettu reilu viisimetrinen RIB -vene. Venettä käytetään pelastusristeilijän apuna esimerkiksi mies yli laidan -tehtävissä tai matalissa vesissä, jonne risteilijällä ei itse pääse. Lisäksi Antilla suoritetaan itsenäisesti erilaisia meripelastustehtäviä.

Lauantaina 21.5.2016 puolen päivän jälkeen Jenny Wihurille kokoontui seitsemän vapaaehtoista meripelastajaa. Alkukaudesta johtuen, osa henkilöistä oli talven jälkeen ensimmäisiä kertoja vesillä. Kello 13.15 risteilijän köydet irrotettiin ja aluksen päällikkö ajoi sen pois laiturista. Keli oli hieno, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli puhalsi keskellä Suomenlahtea vajaa kymmenen metriä sekunnissa, mutta rannikolla se oli vain puolet siitä.

Aluksi miehistö suuntasi Merisataman Liuskaluotoon, jossa tankattiin polttoainetta apuvene Anttiin. Sitten pysähdyttiin Lauttasaaressa, minkä jälkeen risteilijän keula suunnattiin Pihlajasaaren ja Melkin välistä kohti etelää. Samalla laskettiin veteen myös apuvene Antti, jonka päälliköksi lähti Karl Lemström. Karl oli saanut Antin päällikkyyden edellisenä syksynä. Vapaaehtoisen meripelastuksen pariin hän oli tullut vuonna 2010. Hänelle oli kertynyt yli 200 meripäivää niin Jenny Wihurin kuin Helsingin Meripelastusyhdistyksenkin veneillä. 35-vuotiaalla Karlilla on myös vankka veneilytausta. Hän oli tottunut liikkumaan erilaisilla veneillä muuttuvissa olosuhteissa koko elämänsä. Karlin lisäksi veneen kyytiin nousi ensimmäisiä kertoja Jenny Wihurilla mukana ollut Tiina Kuorre.

Vauhdilla mereen

Karlilla oli hyvä fiilis, sillä pitkän talven jälkeen oli jälleen kiva olla vesillä. Karl ajoi ensin Jenny Wihurin kylkeen, sen kulkiessa eteenpäin noin kymmenen solmun vauhtia. Karl käänsi ruoria oikealle ja lisäsi kaasua. Antti irtautui nätisti Jennyn kyljestä, jolloin veneiden tiet erkanivat. Antin ominaisuuksista johtuen venettä täytyy jatkuvasti ajaa aktiivisesti. Vasen käsi pidetään ruorilla, kun taas oikea käsi on kaasulla. Erillistä vaihdetta ei ole, vaan veneessä on veto aina päällä. ”Vene on kuin ponttoneilla kulkeva vesiskootteri”, luonnehti Karl Lemström Anttia. ”Konetehoa veneessä on 175 hevosvoimaa, jolla vene kulkee yli neljänkymmen solmun vauhtia.”

Aallokko oli Helsingin ulkosaaristossa alle puolen metrin korkuista, joka ei ole Antille minkäänlainen ongelma. Karl ajoi ensin itse rauhallisesti, sitten oli tarkoitus ajaa pätkä nopeammin, jonka jälkeen olisi Tiinan vuoro ajaa.
Antti lähestyi myötäaallokossa kulkevaa Jennyä, hyppien samalla loivilta aallonharjoilta toisille. Jenny Wihurilta seurattiin Antin kulkua. Nätisti, noin parinkymmenen solmun nopeudella, se ohitti risteilijän aivan kuten lukemattomat kerrat aiemmin. Siitä Antin matka jatkui muutaman kaapelin päähän Jennyn keulan etupuolelle.

Sitten tapahtui jotain, joka on tallentunut Jenny Wihurin perämiehen verkkokalvoille pysyvästi: ”Antin päällikkö lensi kuin mollamaija mereen ja vain pari sekuntia tästä vastaavalla tavoin myös Tiina oli vedessä.”
Karlin paukkuliivit laukesivat ja pian hän oli pinnalla. Hän huomasi Tiinan olevan hänen lähistöllään vedessä. Myös hänen paukkuliivinsä olivat lauenneet. Karl kysyi Tiinalta, onko hän kunnossa Myönteinen vastaus helpotti Karlia. Molemmat näkivät Antin muutaman kymmenen metrin päässä moottori sammuneena. Kauempaa Karl ja Tiina huomasivat myös Jenny Wihurin tulevan vauhdilla heitä kohti. Yhdessä Tiinan kanssa he lähtivät uimaan kohti Anttia.

Saavutettuaan Antin, Karl tyhjensi paukkuliiveistään hieman ilmaa, jotta veneeseen nouseminen olisi helpompaa. Tiinan avustamana nousu veneeseen sen peräosasta onnistuikin hyvin. Käden ojennus, ja myös Tiina pääsi kapuamaan veneeseen. Apuvene Antti näytti olevan kunnossa. Myös kaikki tavarat olivat sen kyydissä. Karl kytki tappokytkimen takaisin, minkä jälkeen Antin moottori käynnistyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samaan aikaan Jenny Wihuri saapui paikalle ja sieltä kysyttiin, miten kävi. Karl ajoi Antin takaisin Jenny Wihurille.

Mollamaijat vedessä

Apuvene Anttia ajetaan yleensä kahden hengen miehistöllä. Miehistö istuu satulatuolissa siten, että ruorimiehen vasen käsi on kiinni ruorissa ja oikea käsi kaasukahvassa. Kansimies pitää kiinni käsillä penkissä olevista kahvoista. Jaloille ei erillistä tukea ole. Jalkoja jännittämällä vasten veneen pohjaa, vartalo saadaan kiinni selkänojaan, joka auttaa kyydissä pysymiseen.

Veneen miehistöllä on päällään aina pelastuspuku, paukkuliivit sekä kypärä. Hetkeä ennen onnettomuutta Antti oli loikkinut aallolta toiselle. Parin pompun jälkeen vene oli jälleen ilmassa, mutta tällä kertaa se kallistui hivenen ilmalennon aikana. Veneen palatessa veteen, Karl horjahti ja käänsi samalla veneen ruorin toiseen äärilaitaan. Vene kääntyi äkisti 90 astetta vasempaan. Karlin vartalo ei pysynyt tiukassa kaarroksessa veneen kyydissä, vaan hän lensi veneen laidan yli mereen.
”Miksi tuo edestä hyppää mereen”, muistaa Tiina ajatelleensa. Samassa hän itsekin sinkoutui mereen. Seuraava muistikuva Tiinalla on veden alta, kun hän kuuli laukeavien liivien suhinan. Samassa hän ponnahti pinnalle kuin korkki ja näki lähistöllä olleen Karlin. Apuvene Antti oli pysähtynyt lähelle, sillä sen moottorin oli sammunut turvakatkaisijan laukeamiseen.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

RIB-tyyppisissä veneissä on kohtalaisen jyrkkä V-pohja. Tämä parantaa veneiden merikelpoisuutta, mutta tuo mukanaan myös haastavia ominaisuuksia.

Jyrkän V-pohjan takia vene saattaa pudota aallolta veteen asennossa, jota miehistö ei pysty odottamaan. Ominaisuus on hieman vastaava kuin liukkaalla olevan auton rengas saa pidon asfaltista. Tällöin auto ei jatka enää luisumistaan, vaan jatkaakin renkaiden osoittamaan suuntaan. Putoamisen seurauksena Karl horjahti ja käänsi samalla ruoria. Antin ruori oli hyvin herkkä ja se kääntyi vain puoli kierrosta suuntaansa. Näin ollen horjahdus sai jetin kääntymään ääriasentoonsa ja vene kääntyi välittömästi poikittain.
Veneen parinkymmenen solmun vauhti ja äkillinen suunnan muutos olivat niin raju yhdistelmä, ettei kyydissä olleilla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pysyä veneessä. Antissa jaloille oli aikoinaan ollut kumisuojat, joiden avulla jalat sai ikään kuin lukittua veneeseen. Ne oli kuitenkin poistettu vaarallisuutensa vuoksi. Tässä onnettomuudessa kumisuojat olisivat todennäköisesti pitäneet miehistön jalat veneessä, mutta rajun liikkeen johdosta muualle vartaloon olisi saattanut tulla repeytymiä.
Karl loukkasi ilmalennon aikana hieman pohjettaan ja Tiinan niska kipeytyi kovasta iskusta veteen. Vakavammilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin.

Mitä tästä opittiin?

1. Onnettomuus sattuu usein silloin, kun sitä ei osaa lainkaan odottaa.
2. Oikea tilannenopeus on paras keino välttää onnettomuuksia.
3. Onnettomuuden sattuessa turvavarusteiden merkitys korostuu. Tappokatkaisijan, pelastusliivien, pelastuspukujen sekä kypärän ansiosta tästä onnettomuudesta selvittiin säikähdyksellä.

X