Riitta ja Jouko Tehiranta ovat tottuneita vesilläliikkujia. Aikoinaan he kolusivat kesälomien aikana niin Saaristomeren kuin Ahvenanmaankin saaristot. Viikonloppuisin veneen keula suunnattiin Helsingin itä- tai länsisaaristoon. Pariskunnan ikääntyessä isolla veneellä liikkuminen ja sen ylläpito kävi vähitellen työlääksi. Vasikkasaari sijaitsee Suomenlinnan ja Laajasalon välissä. Hienon luonnon lisäksi siellä on kymmenittäin pieniä siirtolapuutarhan kaltaisia kesämajoja. Reilun kymmenen neliön majat eivät kooltaan ole suuren suuria, joten niissä oleskelussa on jotain samaa kuin veneilyssä. Vasikkasaari oli tuttu myös Riitalle ja Joukolle. Kun yksi saaren mökeistä tuli myyntiin, pariskunta ei kaupantekoa epäröinyt. Samalla myös vene vaihtui mökkimatkoille käytännöllisempään perämoottorilliseen avoveneeseen. Pituudeltaan se oli reilut viisimetrinen, jossa tuulelta ja pärskeiltä suojaa antoivat pressu ja tuulilasi.

Kesäinen päivä

Elokuun toinen sunnuntaiaamu valkeni kesäisen kauniina. Päivän aikana lämpötila kipusi lähes hellelukemiin. Lounainen tuulenvire nosti pienehkön aallokon päivällä, mutta jo iltapäivällä aallokko jälleen vaimeni. Merivesikin oli mukavan lämmintä. Kaiken kaikkiaan siis mitä ihanteellisin kesäsää. Mökillä Vasikkasaaressa kesäaamuun heräsivät myös Riitta ja Jouko. Tällä kertaa heillä ei ollutkaan venettä saaressaan, koska se oli lainassa heidän pojallaan Villellä. ”Ajatus oli, että Ville tulisi hakemaan meidät mantereelle alkuillasta”, Jouko kertoo.

Puoli viiden aikaan Ville saapui Vasikkasaareen. Saaren itäpuolella sijaitsee iso betonilaituri, jonka alkupäässä on saarelaisten aisapaikat. Noin puolivälissä aisat loppuvat ja samalla laituri muuttuu korkeammaksi. Päätyosa on tarkoitettu isommille veneille ja saareen vuoroliikennettä ajavan vuoroveneen laituriksi.

Koska Ville oli vain tulossa hakemaan vanhempiaan saaresta, päätti hän kiinnittyä laiturin korkeampaan osaan kyljittäin. Veneen vasen kylki oli kiinni laiturissa veneen keulan ollessa poispäin saaresta. ”Tästä olisi helppo jatkaa matkaa”, ajatteli Ville. Keulan ja perän hän kiinnitti köysillä, jonka jälkeen hän soitti vanhemmilleen. Vanhempia odotellessaan hän nosti veneen kuomun ylös.

Vanhempien saapuessa myös Ville oli noussut veneestä laiturille. Villellä olivat veneilyliivit yllään, kun taas Riitan ja Joukon liivit olivat veneessä. Laiturilla juteltiin niitä näitä, kunnes Riitta päätti siirtyä veneeseen.

Kohtalokas askel

Riitta kyykistyi laiturilla ja otti molemmilla käsillään kiinni tuulilasin etupuolella olevasta kaiteesta. Samalla hän nosti jalkaansa astuakseen veneeseen. Jalka ei kuitenkaan noussut kaiteen yli vaan osui kaiteeseen. Riitan tasapaino oli jo siirtymässä veneeseen, joten laiturillekaan ei ollut paluuta. Putoaminen laiturin ja veneen väliin oli väistämätöntä. ”Pidin koko ajan tiukasti molemmilla käsilläni kiinni veneen kaiteesta”, muistelee Riitta tilannetta.

Myös Ville pisti merkille äitinsä veneeseen siirtymisen. ”Kaikki kävi kuin hidastetussa elokuvassa”, hän muistelee. ”Mitään en kuitenkaan ehtinyt tekemään!”

Putoamisen jälkeen Ville hyppäsi veneeseen ja tarttui Riittaa ranteista. ”Näin hän ei päässyt putoamaan enempää.”

Jouko yritti laiturin reunalta nostaa suorilla käsillä roikkuvaa Riittaa hänen selässään olevasta repusta ja farkuista Villen nostaessa Riittaa hänen ranteista. Nostaminen oli rankkaa. Riitta ei kyennyt auttamaan, eikä hän suostunut irrottamaan otettaan kaiteesta. Varsin nopeasti Ville ja Jouko totesivat, ettei tästä tule mitään. Ville yritti katseellaan etsiä laiturilta tai rannalta pelastusrengasta. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. Samalla hän huomasi, ettei rannalla tai lähistöllä ollut ketään muuta, joka olisi voinut auttaa heitä. ”Meinasin huutaa apua, mutta kun en nähnyt ketään, luovuin ajatuksesta.”

Seuraavaksi Ville riisui toisella kädellään yllään olevat liivit ja pudotti ne veteen. ”Jos äidin ote irtoaisi, vedessä olisi ainakin jotain, mistä ottaa kiinni.”

Onnettomuus tapahtui Vasikkasaaren laiturissa, vain kivenheiton päässä Helsingin Eteläsatamasta.

Köysi apuun

Ihmistä kannattaa nostaa vedestä nostetta hyväksikäyttäen. Tätä yrittivät myös Ville ja Jouko. ”Irrota kädet, pidän susta kiinni”, sanoi Ville äidilleen. Mutta Riitta ei suostunut päästämään irti. ”Än yy tee nyt!”, yrittivät miehet vielä. Riitta roikkui kuitenkin edelleen suorilla käsillään, eikä toivottua pumppausliikettä saatu aikaan. Riittaa ei saatu ylös.

Viimeisenä keinona Ville ja Jouko päättivät koittaa nostamista köyden avulla. Ainoa saatavilla oleva köysi oli keulaköysi, joten Jouko irrotti sen. Ville piti venettä kiinni jaloillaan, siten että hänen toinen jalkansa oli veneessä ja toinen laiturilla. Villen ajatus oli, että köysi olisi viritetty Riitan kainaloiden alta, jonka jälkeen hänet olisi nostettu ylös. Jostain syystä Jouko laittoi köyden kuitenkin Riitan jalan ympärille. Samalla Riitta sanoi ”En jaksa roikkua, tämä on tässä.”

Villellä riitti kuitenkin vielä uskoa äidin pelastamiseen. Yhdessä köyden avulla sekä vaatteista ja ranteista nostamalla Riitta lopulta saatiin kuin saatiinkin pyöräytettyä laiturille.

”Putoaminen laiturin ja veneen väliin oli väistämätöntä”

Miksi Riitta putosi?

Välitön syy Riitan putoamiselle oli, ettei hän veneeseen astuessaan saanut nostettua jalkaa veneen kaiteen ylitse. Painopisteen siirryttyä pois laiturilta, hän ei voinut pysäyttää alkanutta liikettä ja putosi veteen. Mutta tämä ei ollut ainoa syy. Osasyynä putoamiseen oli, että ottaessaan veneen kaiteesta kiinni, työnsi Riitta samalla venettä poispäin laiturista. Veneen köydet olivat sen verran löysällä, että vene pääsi liikkumaan puolisen metriä pois laiturista ja askeleesta tuli kohtalaisen pitkä. Myös veneen paikka poikkesi normaalista. Tavallisesti vene oli laiturissa sen matalammassa osassa keula laituriin päin kiinnitettynä. Tällöin naruista vetämällä vene on helppo saada lähemmäs, korkeasta keulakaiteesta on helppo ottaa kiinni, keulassa on hyvin tilaa astumiselle, eikä vene pääse kallistumaan. Nyt vene olikin kyljittäin kiinni laiturin korkeammassa osassa, eikä normaali veneeseen astuminen toiminutkaan. Myös Riitan reilun 70-vuoden ikä vaikutti reagointikykyä heikentävästi.

Avoveneeseen nouseminen kyljestä tai keulasta ei onnistu ilman apuvälineitä. Kuvan vene ei liity tapaukseen.

Yllättävä reagointi

Riitta lamaantui putoamisen seurauksena täydellisesti. Hän ei kyennyt auttamaan pelastajiaan millään lailla vaan takertui kaikilla voimillaan kiinni kaiteesta. Omien sanojensa mukaan Riitta oli uimataitoinen. Toisaalta viimeisestä todellisesta uintikerrasta meressä oli toistakymmentä vuotta, eikä silloinkaan hänellä ollut yllään märkiä farkkuja ja hupparia. Riitalla oli myös optimistinen käsitys mahdollisuuksistaan nousta vedestä laiturille. Käytännössä ilman ulkopuolisia, noin metrin korkuiselle betonilaiturille nouseminen on kuitenkin mahdotonta jopa hyväkuntoiselle nuorukaiselle. Riitan ja Joukon veneen perässä oli uimaportaat. Niiden kautta veneeseen olisi päässyt nousemaan. Mutta sinne siirtyminen olisi Riitalle ollut erittäin vaikeaa. Jälkikäteen Ville ajatteli, että yksi vaihtoehto olisi ollut ajaa vene vauhdilla rantaan. ”Tällöin vene olisi toki hajonnut, mutta äiti olisi ollut turvassa.”

Myös avunhuutaminen jäi mietityttämään: ”Vaikka ketään ei näkynytkään, avun huutamisesta ei olisi ollut haittaakaan. Joku olisi voinut sen kuitenkin kuulla.”

Yksi asia kuitenkin on varmaa. Ilman Villeä Joukolla ei yksin olisi ollut mitään mahdollisuutta saada Riittaa ylös vedestä.

Henkilöiden nimet on yksityisyyden suojaamiseksi muutettu.

Mitä tästä opittiin?

1. Omien voimien arviointi on vaikeaa.

2. Veneeseen nouseminen ja poistuminen ovat todellisia vaaranpaikkoja. Pelastusliivejä näissä tilanteissa käytetään vain harvoin.

3. Veteen putoaminen tapahtuu nopeasti ja voimat voivat huveta nopeasti. Ennakkoharjoittelu auttaa selviämään äkillisistä tilanteista.