Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Onnettomuusanalyysi: Äkkipysähdys

Helsingin Meripelastusyhdistyksen pelastusvene Antti Huima oli partioajolla Pirttisaaren saaristossa. Mukana oli kokenut miehistö, mutta aivan yllättäen vene pysähtyi kolinan saattamana. Mitä oikein tapahtui?

27.06.2020

Kirjoittajaja kuvat Jukka-pekka lumilahti

Kuvaajapekka lappalainen

Pelastusvene Antti Huima oli 12 metrin mittainen, alumiinista rakennettu vene. Alun perin yksimoottorinen vene muutettiin vuoden 1994 peruskorjauksessa kaksi­moot­toriseksi. Vauhdin antoivat kaksi Caterpillarin 325 hevosvoiman moottoria, jotka oli kytketty akseleilla eräänlaisissa tunneleissa si­jain­neisiin potkureihin. Potkuritunneleiden ansiosta veneen syväys oli alle metri.

Antti Huima oli kohtalaisen ketterä vene, joten sillä oli helppoa operoida myös ahtaissa venesatamissa avustettavien veneiden kanssa. Veneellä suoritettiin vuosittain 30–50 erilaista meripelastustehtävää. Valtaosa näistä oli veneilijöiden erilaisia avustamisia, kuten konevikoja, karilleajoja tai muita teknisiä ongelmia.

Mukana oli kuitenkin myös vakavampia tehtäviä, kuten sairaankuljetuksia, etsintöjä tai ihmisten veteen putoamisia.

Karilleajo tapahtui paikassa, jossa väylä kääntyi oikealle, mutta vene jatkoi suoraan.

Miehistöllä selkeä tehtäväjako

Antti Huiman miehitys koostui vapaaehtoisista meripelastajista. Sunnuntaina, syyskuun 1. päivänä vuonna 1996 veneen päällikkönä oli pitkän linja meripelastaja Harri Rannikko. Hän oli toiminut vuonna 1982 valmistuneen Antti Huiman päällikkönä sen alusta saakka. Paavo Kiviluodon, Kalle Soraharjun, sekä Tuomas Tillikan kanssa hänen oli tarkoitus lähteä partio- ja koulutusajolle Itä-Helsingin ja Sipoon saaristoon. Matkan yhtenä ajatuksena oli vierailla Porvoon saaristossa sijaitsevalla Pirttisaaren merivartioasemalla.

Veneen navigoinnista ja ohjailusta vastasi Paavo, joka istui veneen ohjaamon keskellä. Hänellä oli edessään uusi, vain pari vuotta vanha käytössä ollut laivaluokan tutka. Sen kuvaa Paavo vertasi vasemmalla puolella olleen karttapöydän päällä sijainneeseen rannikkokarttaan. Karttapöydän edessä oli lisäksi differentiaalikorjauksella varustettu karttaplotteri. Differentiaalin johdosta plotterin tarkkuus oli metriluokkaa, sillä satelliittien paikkatiedon lisäksi plotteri sai paikkaan korjauksen maissa sijainneilta asemilta.

Karttapöydän taakse, ohjaamon vasemmalle reunalle istuutui Kalle Soraharju. Hän toimi usein veneen radistina, niin tälläkin kertaa. Radiot sijaitsivat Kallen edessä olevan karttapöydän päässä.

22-vuotias Tuomas Tillikka oli miehistön uusin jäsen. Nuoresta iästään huolimatta hänellekin oli kertynyt useamman vuoden kokemus vapaaehtoisesta meripelastuksesta. Tuomas istui ohjaamon oikealle reunalle, ja hänen vastuullaan oli toimia ruorimiehenä.

Pv Antti Huima otettiin käyttöön vuonna 1982.

Matka kohti itää

Ennen köysien irrottamista miehistö teki Antti Huimassa lähtötarkastukset. Kalle tarkasti konehuoneen ja moottorit, Tuomas kannella olleet tavarat ja varusteet ja Harri sekä Paavo ohjaamon navigointiin ja elektroniikkaan liittyvät laitteet. Näiden jälkeen Harri kävi miehistön kanssa lävitse suunnitelman päivän partioajosta.

Tuomas käänsi avaimesta, jolloin Caterpillarit käynnistyivät ja hetkeä myöhemmin vene irtosi Itä-Helsingin Jollaksessa sijaitsevan pelastusaseman laiturista. Alkumatka oli kaikille tuttuakin tutumpi, sillä se kulki Villingin salmen lävitse, Mustan Hevosen pohjoispuolelta kohti Pirttisaaren saariston eteläpuolta.

Kiirettä ei ollut ja veneen vauhtia nostettiinkin kunnolla vasta Sipoon selällä. Tällöin Paavo keskittyi tarkemmin navigointiin, jotta kaikki halutut suunnat tulivat hyvissä ajoin ruorimiehenä toimineelle Tuomakselle. Tuomas toisti Paavon kertomat suunnat, jolloin Paavo varmistui, että vene kulkisi sinne, minne hän halusi.

Pirttisaaren eteläpuolella Paavo pyysi Tuomasta hidastamaan veneen vauhtia. Kovaa ajettaessa Antti Huiman peräaalto oli varsin suuri, joten saaristoon tultaessa vauhtia pienentämällä pieneni myös veneen tuottama aalto.

Hetken päästä vene käännettiin kohti pohjoista, Bodön ja Långholmenin väliin. Tarkkana sai olla, sillä väylän molemmilla puolin olleet saaret pitivät huolen siitä, ettei liian lähelle rantaa voinut mennä.

Hieman ennen Östra Furuholmenia Harrin matkapuhelin soi. Harri vastasi puhelimeen ja kuuli soittajan olevan hänen poikansa. Puhelu kuitenkin katkesi alkuunsa, sillä Harrin puhelimesta loppui virta. Harri kysyi, olisiko jollain muulla lainata hänelle puhelinta.
Paavo, Kalle sekä Tuomas alkoivat etsiä omia puhelimiaan. Ensimmäisenä puhelimen löysi Paavo. Hän antoi puhelimensa Harrille, joka ei kuitenkaan saanut puhelimen näppäinlukkoa auki.

Harrin kysyessä apua näppäinlukkoon, Antti Huiman pohjasta kuului kunnon tömähdys.

Kaikille oli välittömästi selvää mitä oli tapahtunut.

Vaurioiden tutkinta

Erilaisten hätä- ja onnettomuustilanteiden varalle Antti Huimassa oli käytössä jakokortit.

Karilleajotilanteissa Harrin tehtävänä oli johtaa tilannetta, Tuomas puolestaan lähti tutkimaan vaurioita, Paavo tarkasti veneen paikan sekä sammutti veneen moottorit ja Kalle valmistautui tekemään hätäilmoitusta.

Tuomas aloitti vaurioiden tutkimisen matkustamon alla olevasta pilssistä. Sinne ei ole tullut vettä, joten hän siirtyi konehuoneeseen. Myöskään siellä ei näkynyt vettä, joten vuotoja ei ollut.

Tuomas kertoi Harrille havaintonsa. Koska vene on tiukasti kivillä, Harri päätti pyytää Kallea hälyttämään apua.

Mikä aiheutti karilleajon?

Karilleajopaikka sijaitsi saaristossa, mutta mitenkään erityisen ahdas tai hankala paikka ei ollut. Olosuhteet olivat erinomaiset, eikä muutakaan liikennettä käytännössä ollut.

Antti Huiman vauhti onnettomuushetkellä oli kuusi–seitsemän solmua. Isossa veneessä tällainen vauhti tuntui hitaalta, eikä miehistön muutenkaan tarvinnut keskittyä täysillä navigointiin tai veneen ohjailuun.

Periaatteessa kaikille Antti Huiman miehistön jäsenille oli selkeä tehtävä. Puhelimen akun loppuessa kaikki kuitenkin keskittyivät omien puhelintensa etsimiseen ja sen jälkeen Harrin auttamiseen näppäinlukon aukaisemisessa.

Kukaan ei tähystänyt, ohjannut tai navigoinut. Samalla hetkellä väylä kuitenkin kääntyi, jolloin venettä olisi pitänyt kääntää oikealle. Kukaan ei huomannut käännöstä, vaan Antti Huima jatkoi matkaa suoraan ja törmäsi suoraan väylän ulkopuolella olleeseen kiveen.

Myöhemmin vene nostettiin maihin vaurioiden korjaamiseksi. Tällöin selvisi, että veneen toinen potkuri oli rutussa, köli oli mutkalla, molemmat peräsimet vaativat oikaisemista samoin kuin toinen peräsinakseleista. Reikiä ei karilleajossa runkoon kuitenkaan tullut.

Peräsimet sekä potkurit jouduttiin irrottamaan korjausten vuoksi.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Mitä tästä opimme?

Kuinka monta asiaa pystyy tekemään samaan aikaan venettä ajettaessa? Hyvissä olosuhteissa todennäköisesti useampaakin, mutta pieneltä tuntuva juttu saattaa hetkeksi kiinnittää koko miehistön huomion. Sillä hetkellä vene ei ole kenenkään hallinnassa ja huonolla tuurilla juuri silloin pitäisi venettä ohjata. Onnettomuudesta selviää helpommin, jos siihen on varautunut etukäteen. Harjoittelu ja veneen tunteminen helpottavat toimia tilanteessa, joka kuitenkin tulee yllättäen.

X