Harva yhtiö osaa pelkällä nimellään kertoa olennaisen toimialastaan. Oceanvolt tekee kuitenkin juuri sitä miltä kuulostaakin yhdistäessään osaamisessaan valtameret ja sähkön. Ensi vuonna kaksikymmenvuotista taivaltaan juhliva Helsingin Konalassa sijaitseva yritys on saattanut jäädä aktiivisestikin veneilyä harrastavalle hieman vieraaksi.
Veneilyn ja sähkön suhde on monimutkainen. Yhtäällä huviveneet muistuttavat yhä enemmän hyvin varusteltuja kesämökkejä, joiden sähköntarve ilmastointeineen ja lämminvesisuhkuineen on suuri. Toisaalla itse liikkumisen sähköistyminen kärsii veneiden koon ja niiltä odotettavan nopeuden vaatimasta suuresta energiamäärästä. Kun palataan runkonopeuteen, moottoritehon tarve pienenee huomattavasti. Ei olekaan yllättävää, että pisimmällä sähköistyminen on juuri uusissa purjeveneissä.
Lue kaikki
VENEILYSTÄ