Maallikko luulee, että heikossa tuulessa purjehdus on kevyttä. Todellisuus on toisenlainen, ainakin kilpailussa.
”Kyllä tässä hiki valuu silmiin”, puhelimella tavoitettu Tapio Lehtinen kertoi palmusunnuntaina viitaten jatkuviin purjeenvaihtoihin.
”En enää pysynyt laskuissa, kuinka monta kertaa viime yönä spinnu nostettiin ja laskettiin.”
Silloin Lehtinen oli antanut vahtipäälliköille ohjeen, ettei juuri viittä minuuttia pidempään jahkailla purjevalintaa, vaan tuulen muutoksiin reagoidaan heti. Näin siitä huolimatta, että kisa on pitkä ja maaliin Britannian Cowesiin on matkaa vielä lähes 3 800 merimailia suoraan mitattuna.
Viimeinen osuus käynnistyi Uruguayn Punta Del Estestä 5. maaliskuuta. Alku oli vauhdikasta ja tuulet kunnollisia, mutta ne hyytyivät pian. Lehtinen kertoo pettyneensä siihen, kuinka vähäistä ja vaihtelevaa tuuli on ollut jo Rion lahdelta saakka. Sama vaiva on tosin koskenut kaikkia kisaajia, joten koko fleetti on edennyt odotettua hitaammin.
Hieno tilanne suomalaisittain oli, kun GalianaWithSecure ja Spirit of Finland olivat hetken aikaa kaksoisjohdossa, mutta se suli nopeasti. Vesilinjoiltaan pisimmät ja mastoiltaan korkeimmat ranskalaisveneet Pen Duick VI ja L’Esprit d’Equipe nousivat pian kärkeen. Tätä kirjoittaessa ne olivat juuri päässeet Päiväntasaajan yli. Vain muutaman kymmenen merimailin päässä takana olivat silti Spirit of Helsinki ja brittinaisiston Maiden, eikä noin pienillä eroilla vielä ole suurta merkitystä lopputulokseen.
GalianaWithSecure purjehti Adventure-luokan kärjessä, mikä on iloinen yllätys. Sen ei pitänyt pärjätä kevyellä kryssillä, mutta tässä asiassa poikkeuksellisen vaihteleva sää on auttanut, Lehtinen sanoo. Samoin se, että miehistö on poikkeuksellisen pitkään yhdessä harjoitellutta.
Myrskyfokkaa on tähän asti käytetty vain auringonvarjona.
”Meillä on ainoa vene, jossa maaliin tulee tasan samat tyypit, jotka matkaan lähtivät.”
Tosin matkalle on jäänyt kaksi, Juho Sattanen ja Lassi Liimatainen.
Tyytyväisyyttä tuo myös se, että Lehtisen yksittäistä kilpailua suurempi tavoite näyttää toteutuvan mainiosti: uusien suomalaisten valtamerikisaajien koulutus. Kullekin määriteltiin omat erityiset vastuualueet ennen kilpailua ja viimeisellä legillä niihin pätevöityneet pitävät jo 1-2 ”kisälliä” opetuksessaan.
Erikseen Lehtinen mainitsee retrokisassa harjoiteltavan navigoinnin. Jokainen miehistössä on opetellut sekstantin käytön ja tavoitteena on, että maaliin päästessä kaikki ovat harjoituksen puolesta valmiita RYA:n tutkintoihin.
Mauri De Melder ja Mikko Hongell lähestyvät Päiväntasaaja suut makeana.
”Nämä ovat myös olleet erittäin aktiivisia tutustumaan muiden veneiden miehistöihin”, Lehtinen kiittää nuorukaisiaan.
”Saa nähdä, kuinka moneen veneeseen heitä pyydetään kilpailun jälkeen, ja kuinka monesta maasta tulee purjehdusvieraita Suomeen.”
Sitä ennen pitää kuitenkin selvitä läpi Doldrum-vyöhykkeen ja poikki Atlantin. Se tapahtuu hakemalla kovia länsituulia pohjoisesta.
”Voi olla, että joudutaan pitkään purjehtimaan tiukkaa kryssiä styyrpuurin halsseilla, mutta Azoreiden länsipuolelle varmaankin tähdätään, ennen kuin käännytään maalia kohti.”
”Aikanaan Skopbankilla siellä saatiin matkan kovimmat tuulet. Ehkä sitten saadaan myrskyfokka ensimmäisen kerran otettua oikeaan käyttöönsä”, Lehtinen hymähtää. Toistaiseksi sitä on käytetty vain biminikatoksena ohjaamon päällä.
Elia Koski tekee vähintään kerran viikossa kaikkien mastojen perusteellisen kuntotarkastuksen.
