Jutut

Nuoret suomalaispurjehtijat näyttävät vanhemmilleen mallia

Kuluneen kilpailukauden aikana nuoret purjehtijat ovat näyttäneet esimerkkiä vanhemmille korjaamalla talteen mitaleita arvokisojensa palkintopöydiltä.

21.10.2018

KirjoittajaKari Wilén

Hyvä esimerkki purjehtijoista, joilta voimme odottaa menestystä myös aikuisten arvokisoissa, ovat 49erFX-luokassa kisaavat Ronja Grönblom ja Sara Ehrnrooth. Molemmat ovat täyttäneet 18 vuotta ja ovat purjehtineet yhdessä pari vuotta. Tausta on 29er-luokassa, jossa he edellisenä kautena ottivat EM-pronssia ja olivat 8. MM-kisoissa U19-juniorien kategoriassa. Viime talvena tytöt harjoittelivat pitkään Palma de Mallorcalla ja nyt vaikeampi 49erFX alkaa totella heidän käskyjään.

U23-vuotiaiden MM-kisat molemmissa 49er-luokissa purjehdittiin elokuun lopulla Ranskassa Marseillessa tulevilla olympiaradoilla. Olosuhteet olivat vaikeat, tuuli usein reipas ja suunnaltaan vaihteleva. Myös Mistral-tuuli käväisi radalla ja kaatoi solkenaan veneitä.

49erFX-luokassa Ronja ja Sara kuuluivat nuorimpiin kilpailijoihin. Osanottavia venekuntia oli lähes neljäkymmentä, mutta näistä 28 oli naisistoja, eli purjehtivat olympiaregattaa vastaavassa kokoonpanossa.

Grönblom/Ehrnrooth aloittivat hieman hapuillen, mutta viimeiseksi jääneessä kahdeksannessa startissa tuli maalipaukku. Näin varmistuivat hopeamitalit naisten luokassa, mestaruuteen purjehtivat ruotsalaiset Vilma Bobeck/Malin Tengström. Suomen toinen naisisto Sirre Kronlöf/Salma Valjus oli lopputuloksissa 13.

Ronja ja Sara keskittyvät syksyn aikana ylioppilaskirjoituksiin, mutta niiden jälkeen on jälleen tarkoitus lähteä etelään harjoittelemaan valmentaja Janne Gahmbergin ohjauksessa. Tähtäin on vuoden 2020 olympiaregatassa. Tämä kuitenkin edellyttää ensin maapaikkaa Suomelle ja sen jälkeen mahdollisten karsintojen voittamista.

49er-luokassa osanottajia oli 52 venekuntaa ja Suomesta mukana oli miehistö Martin Mikkola/Markus Ihamuotila. He pääsivät purjehtimaan kultafliitissa ja loppusijoitus oli hyvä 19. sija. Laser-luokan EM-kisat purjehdittiin Ruotsin Båstadissa ja U19-ikäkategorissa Nooa Laukkanen otti hopeaa ja Aleksi Tapper pronssia.

X