Uutiset

Nordic Youth Sailing Championships, Sønderborg: Suomalaisten mitalijuhlat

29.07.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Berit Virtanen-Thewlis 

Suomalaismenestys jatkui eilisten optimistien joukkuepurjehduksen pronssimitalien siivittämänä.

Pohjoismaisten mestaruuskisojen päätöspäivä kasvatti suomalaisten mitalitiliä peräti kolmella henkilökohtaisella mitalilla.

Henkilökohtaisen kultamitalin saavuttivat hienosti Monika Mikkola (vas.) Laser 4.7 – ja Miikka Nikkilä (oik.) Europe Class -veneluokissa.

Berit Virtanen-Thewlis

Europe Classin mitalisaalista lisäsi vielä Julia Toroi (vas.) toisella sijallaan. Optimistijollissa paras oli Martin Mikkola (oik.), joka kovatasoisessa kisassa nousi kahdella lähtövoitollaan vielä viimeisenä päivänä neljänneksi.

Sønderborgissa viikon verran kestäneiden kisojen päätöspäivä toi suuren muutoksen aiempien päivien kevyissä keleissä käytyihin lähtöihin. Navakka tuuli ja aallokko toivat monelle purjehtijalle haasteita, ja pientä dramatiikkaakin nähtiin jollien kaatumisten ja yllättävien sijoitusten muodossa.

Lisätietoja

Lähde: TaPSin ja PM-joukkueen tiedotus
Kuva: Berit Virtanen-Thewlis

 

X