Tilaa
Uutiset

Niki Blässar Silja Lehtisen venekuntaan

10.09.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Lehtinen_tiimi 

Silja Lehtisen Audi Match Race Teamilla on edessään kauden pääkilpailu.

Silja Lehtinen (vas.), Silja Kanerva, Niki Blässar ja Mikaela Wulff suuntaavat sunnuntaina kohti Yhdysvaltain Newportia, missä 20 maailman parasta venekuntaa kamppailee naisten match race -purjehduksen MM-tittelistä syyskuun 21.-25. päivinä.

Match racen MM-kisat purjehditaan Sonar-veneillä nelihenkisin miehistöin, kun naisten uuden olympialuokan Elliott-veneissä on kipparin lisäksi vain kaksi gastia.

Välitavoitteeksi asetettu kahdeksan parhaan joukkoon selviytyminen on kovan työn takana, kun ryhmän yksi jäsen vaihtui kisojen kynnyksellä. Kokenein lenkki Maria Klemetz, 33, siirtyi elokuussa äitiyslomalle odottamaan joulukuun alussa syntyvää toista lastaan.

Lehtinen on värvännyt ennakkoluulottomasti äitiyslomasijaiseksi vasta 15-vuotiaan tulevaisuuden lupauksen Niki Blässarin, joka kunnostautui viime keväänä voittamalla tyttöjen maailmanmestaruuden Byte-luokassa.

– Tiedän, että Niki on taitava purjehtija ja hallitsee kaikki perusniksit, mutta ensi viikolla hänellä on Yhdysvalloissa edessään todellinen intensiivikurssi match race -purjehduksen saloihin. Samalla koko tiimi ehtii tutustua paremmin kisakalustoon, kertoi Lehtinen, jolla on tilillään MM-tittelit vuosilta 2001 ja 2006.

Blässarin ohella Lehtisen, 24, gasteina MM-kisoihin lähtevät koko kauden ryhmään vakituisesti kuuluneet Silja Kanerva, 25, ja Mikaela Wulff, 20.

Suomea ja NJK:n pursiseuraa MM-purjehduksissa edustavan venekunnan keski-ikä on vain 21 vuotta.

– Nuori tiimimme hakee nyt ensisijaisesti arvokisakokemusta. Sijoitukset ovat bonusta. Huipulle nouseminen ei tapahdu hetkessä, mutta toivottavasti olemme siellä kahden vuoden kuluttua, kun Lontoon kisoissa purjehditaan olympiamitaleista, kiteytti Lehtinen odotuksensa Café Carusellissa Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Ensimmäisen MM-kultansa Lehtinen purjehti Blässarin tavoin 15-vuotiaana Byte-luokassa avoimessa sarjassa. Toinen maailmanmestaruus heltisi viisi vuotta myöhemmin niin ikään avoimessa sarjassa 29er-luokassa. Tasaisella taulukolla vuonna 2011 olisi taas MM-kullan vuoro, mutta Lehtinen toppuuttelee odottamasta liikoja.

– Match race -purjehduksen taso nousee olympiakisojen lähestyessä, kun uusi kilpailumuoto houkuttelee huippuja mukaan muista luokista. Tiimityön hitsaantuminen kilpailtaessa sähäkästi vene venettä vastaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

– Jos yllämme MM-kisoissa toukokuussa asettamaamme tavoitteeseen eli kahdeksan parhaan joukkoon, olen enemmän kuin tyytyväinen. Kilpailun koko ajan kiristyessä ensi vuoden MM-purjehduksissa kuudes sija olisi mainio kehitysaskel matkalla kohti päätavoitettamme voittaa olympiamitali 2012 kisoissa.

Lehtisen syksyä piristää myös olympiahankkeen talouden varmistuminen, kun Evli Pankki lupautui projektin nimisponsorin Audin rinnalle toiseksi päätukijaksi aina olympiavuoteen 2012 saakka.

Lisätietoja

Kuva: Pekka Salonen/EMG
Lähde: Gorm/EMG

 

Lue myös nämä

X