Tilaa
Jutut

Museolaiva Sigyn saa uudet mastot lahjoituksena Fiskarsilta

Mastopuiksi tulevat lehtikuuset kylvettiin jo 1840-luvulla ja ne ovat pituutensa vuoksi hyvin harvinaisia Suomessa. Pituutta kun on peräti 26 metriä.

03.03.2019

KirjoittajaJukka Hiiro

Parhaillaan perusteellista kunnostusprojektia läpikäyvä Sigyn-parkki sai merkittävän tukijan Fiskarsista. Yritys nimittäin tiedottaa lahjoittaneensa aluksen mastoiksi sopivia lehtikuusia.

Sigyn on tällä hetkellä kunnostettavana Ruissalon Telakalla Turussa. Parkki on Suomen ensimmäinen museolaiva, ja se museoitiin jo vuonna 1939.

Fiskars lähti mukaan projektiin sen jälkeen, kun kunnostusprojektia hallinnoiva Museoalus Sigynin säätiö lähestyi yritystä mastopuita koskien. Kun Sigynin mastot viimeksi uusittiin noin 20 vuotta sitten, tulo osa mastopuista silloinkin Fiskarsin Ruukista.

”Lehtikuuset kylvettiin 1840-luvulla ja tämän kokoluokan puut ovat hyvin harvinaisia Suomessa.” kertoo Fiskars Oyj Abp:n metsäpäällikkö Robert Lindholm tiedotteessa.

Puiden istutus aikanaan oli Fiskarsin Ruukin patruunan John von Julinin ansiota. Todennäköisesti niitä istutettiinkin juuri laivanrakennusta ajatellen.

Fiskarsin kiinteistöliiketoiminnan johtajan Kari Selkälän mukaan yhteistyölle on olemassa hyvät perusteet.

”Suomen vanhimpana yhtiönä haluamme olla mukana tukemassa Suomen ensimmäisen museolaivan kunnostusta. ” Selkälä sanoo.

Mastopuut ovat pituudeltaan noin 26-metrisiä ja halkaisijaltaan 80-90 senttimetriä. Ne kaadetaan aivan näinä päivinä, ellei jo kaadettu, jonka jälkeen ne kuljetetaan Ruissalon telakalle säilöön ja kuivumaan.

”Tämä urakka on kyllä poikkeuksellinen, puiden suuren koon vuoksi. 20 metriä pitkien tukkien kuljetus on näkemisen arvoinen.” toteaa Lindholm.

Sigyn joutuu uusia mastojaan vielä tovin odottelemaan, sillä ne nostetaan paikoilleen vasta, kun Sigyn palaa Aurajoelle keväällä 2020.

Lue myös nämä

X