Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Uutiset

Muovia lounaaksi?

10.05.2013

KirjoittajaKiti Westerback

TR1

Maailmassa tuotetaan 8 000 kg muovitavaraa joka sekunti. Mitä muoville tapahtuu, kun se tulee elinkaarensa päähän?

Valtameret ovat vähitellen muuttumassa muovilla kyllästetyksi liemeksi. Joka vuosi valtameriin päätyy 6,4 miljoonaa tonnia jätettä, josta 80 prosenttia on peräisin maa-alueilta. Valtaosa tästä jätteestä vajoaa pohjaan, 15 prosenttia kelluu veden pinnalla ja toiset 15 prosenttia kerääntyy jossain vaiheessa rannoille.

Tavallinen muovi ei ole biohajoavaa, vaan sen kappaleet pilkkoutuvat yhä pienemmiksi osasiksi ja päätyvät vesistöjen kautta ravintoketjuun. Niinpä jäte on lopulta lautasillamme ja vaikuttaa vakavasti terveyteemme.

Tamperella TR1 Taidehallissa 4.8. saakka esillä oleva näyttely Meri hädässä – Muovijäteprojekti tarjoaa jokaiselle ratkaisumalleja; osoittaa keinoja muovin käytön vähentämiseksi, sen uudelleen käyttämiseksi, kierrättämiseksi ja biomuovien suosimiseksi. Näyttelyn tarkoitus on rohkaista ihmisiä toimimaan, ei herättää toivottomuuden tunteita.

Näyttelyn tärkein, ekokatastrofia symboloiva teos on Rautahallin tilasta kolmanneksen täyttävä jättimäinen valtamerien muovijätteestä koottu installaatio. Se havainnollistaa konkreettisesti arkisten muovituotteiden alkuperän ja elinkaaren, tarkoituksenmukaisuuden ja järjettömyyden.

Näyttelyyn liittyy paitsi installaatioita, muoviesineistöä, animaatioita ja runsaasti erilaista informaatiomateriaalia, myös paljon tapahtumia.

TR1 Taidehalliin (Väinö Linnan aukio 13, Finlayson) on perjantaisin vapaa sisäänpääsy. Muulloin aikuiset maksavat yhteislipusta Rupriikkiin 5 euroa, lapset ja opiskelijat yhden euron. Perhelippu maksaa 10 euroa ja alle 7-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.

Lisätietoja

X