Tilaa
Arvostelut

Muikku

24.01.2023

Kirjoittajalauri kaira

KustantajaReadme
Hinta27,95 €

Harva tulee ajatelleeksi kaupan kylmäaltaan äärellä, että perinteiselle Norjan lohelle olisi myös kotimainen herkullinen vaihtoehto, joka on nopea valmistaa ja se on terveellisyytensä lisäksi myös ympäristöystävällistä. Muikku on jäänyt punalihaisen serkkunsa varjoon, mutta onneksi sen tunnettuus kotiruokana on parantunut ympäri Suomea viime aikoina.

Pihlajaveden rannalla asuva pariskunta Pia Behm ja Lasse Pulkkinen ovat kirjoittaneet kirjan Muikku, joka nimensä mukaisesti kertoo monipuolisesti herkullisesta kalasta, Muikusta. He ovat teoksellaan halunneet nostaa kotimaisen muikun arvostusta ja lisätä terveellisen ja herkullisen kalan käyttöä suomalaisten arki- ja juhlapöydissä. Kalastajan tyttärenä Behm tietää, mistä kirjoittaa.

Teos jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä avataan Muikun kulttuurista merkitystä ja kerrotaan maukkaasta ruokakalasta monipuolisesti. Toisesta osasta löytyy lähes 80 reseptiä, joista jokainen voi valita mieleisensä. Perinteisten reseptien lisäksi valikoimasta löytyy myös eksoottisia vaihtoehtoja, jotka ovat kokeilemisen arvoisia.

Teos on visuaalisesti vaikuttava ja antaa varmasti pontimen lukijalleen valmistaa muikkua myös kotikeittiössä. Muikkua voi suositella niin herkkusuille kuin niille, jotka vasta tutustuvat kalaruokien monipuoliseen maailmaan.

Suomalainen.com

Hinta 27,95€

Lue myös nämä

X