Arvostelut

Mirkka ja meri

24.10.2019

KirjoittajaLauri Kaira

KustantajaEnostone, 2019
Hinta32,95 € (suomalainen.com)

Mirkka ja meri on kertomus neljäsluokkalaisen Mirkan unelmista. Hän rakastaa merta yli kaiken ja haluaisi palavasti oman pienen veneen. Kapuloita rattaisiin lyö kuitenkin äiti, joka vastustaa hanketta hapatuksena. Muutenkin hän suhtautuu Mirkan tekemisiin hyvin ankarasti. Onneksi pienellä tytöllä on tukenaan paras ystävä Peksi ja Peksin isoisä. Apua veneen hankintaan tulee myös yllättävältä taholta, Mirkan äidin miesystävältä Seppo-Eskolta, joka näkee hankinnan monet positiiviset puolet.

Tarinan punaisena lankana on omien unelmien toteuttaminen vaikeuksista huolimatta. Kirja osoittaa, että sinnikkyys palkitaan ja kaikki unelmat ovat tavoittelemisen arvoisia. Kirja on suunnattu pääosin lapsille, mutta myös aikuinen voi löytää hyviä oivalluksia teoksen sivuilta. Mirkka ja meri onkin sopiva luettavaksi myös yhdessä lapsen kanssa.

Lastenkirja on helsinkiläisen psykologin Satu Heinolan esikoisteos ja varsin hyvä sellainen. Tarina etenee rauhallisesti, mutta silti 95:een sivuun mahtuu paljon asiaa. Kirjan on kuvittanut Mira Mallius. Hänen mustavalkoiset piirrokset herättävät teoksen eloon ja luovat lämpimän tunnelman.

X