Nyt kun talvea eletään, on moni saattanut kiinnittää huomiota, kuinka paljon lämpötilassa on paikallista vaihtelua. Erot ovat erityisen suuria korkeapaineen vallitessa, kun tuuli on heikkoa ja pilvisyys vaihtelee.
Jos taivas on selkeä, eikä tuule, lämpö karkaa maan pinnalta avaruuteen pitkäaaltosäteilynä, mikä johtaa maan pinnan nopeaan kylmenemiseen. Kylmä ilma on lämmintä raskaampaa ja niinpä se pyrkii hakeutumaan alaville maille ja laaksoihin. Tämän vuoksi Lapin laaksoalueet ovat talvisin alttiita kireille pakkasille, kun taas tunturissa on yleensä lauhempaa.
Pilvisyyden lisääntyminen heikentää pakkasen nopeasti, koska pitkäaaltosäteilyn karkaaminen pysähtyy pilvikerrokseen ja osa säteilystä heijastuu takaisin maan pinnalle. Talvisin yleisimmät ennustevirheet liittyvät lämpötiloihin. Jos pilvisyydessä on suurta paikallista vaihtelua, myös lämpötilat vaihtelevat rajusti.
Muistan erään talvi-illan, kun pilvisessä Espoossa pakkasta oli 8 astetta, mutta selkeän taivaan alla Vihdissä lämpötila romahti –25 asteeseen. Talviajan pilvisyys vaikuttaa siis voimakkaasti lämpötilaan. Jos pilvisyysennuste ei mene nappiin, heijastuu virhe väistämättä myös lämpötilaan.
Kesäisin yleisimmät ennustevirheet liittyvät paikallisiin sateisiin. Sääennustemallien resoluutio on parhaimmillaan luokkaa 10×10 km (hilaruutu), eli tätä pienemmän mittakaavan ilmiöitä ne eivät pysty ennustamaan. Kesäisten kuurosateiden halkaisija on usein tätä hilaruutua pienempi, eli kuuropilvi voi osua vain muutaman kilometrin kokoiselle alueelle. Äärimmillään tämä näkyy siten, että esimerkiksi Helsingin keskustassa paistaa aurinko ja samaan aikaan Helsingin Pasilassa sataa kaatamalla vettä.
Säämallien on mahdotonta ennustaa näin paikallisia ilmiöitä, sillä kuuropilvien syntyminen on täysin sattumanvaraista. Mielekkäintä on ennustaa, mikä on sateen todennäköisyys tietyllä alueella esimerkiksi kuuden tunnin aikana, mutta kuurosateen alkamisen tai päättymisen tarkempaa ajankohtaa ei oikein pysty ennustamaan. Tällainen ennuste menee herkästi pieleen.
Kesäisten kuurosateiden ennustaminen on hankalaa, koska pilviä syntyy taivaalle sattumanvaraisesti samalla tavalla kuin ilmakuplia kiehuvassa vedessä. Kun vesi alkaa kattilassa kiehua, tiedät satavarmasti, että syntyy ilmakuplia, mutta et voi tietää, mihin kohtaan seuraava kupla syntyy. Sama vaikeus liittyy myös kesäisiin kuurosateisiin: taivaalle syntyvät kuuropilvet ovat yhtä arvaamattomia kuin kattilan ilmakuplat.
Ennustemallit tietävät parhaimmillaan, mihin maakuntiin ja mihin aikaan vuorokaudesta kuuroittaisia sateita todennäköisimmin syntyy, mutta tätä tarkempi ennustaminen on todennäköisesti hakuammuntaa. Tämän vuoksi suosittelenkin reaaliaikaisen sadetutkan seuraamista kuuroherkässä säätilanteessa vuodenajasta riippumatta. Paikkakuntakohtaisista ennusteista kannattaa lähinnä vilkaista, milloin sateen todennäköisyys on korkeimmillaan. Kuurosateen alkamisen ja loppumisen ajankohtaa ei tule tulkita liian kirjaimellisesti. Seuraa ennemmin tilanteen kehittymistä sadetutkasta ja unohda tuntikohtaiset ennusteet.
Kolme muistisääntöä
- Mitä suuremman mittaluokan sääilmiöstä on kyse, sen parempi ennustettavuus.
- Suomessa sään ennustettavuus on keskimäärin hyvä 3–5 vrk:n päähän. Laajan mittakaavan säätyyppi voidaan ennustaa yli viikonkin päähän.
- Ennustevirheet ovat yleisimmillään pienen mittakaavan sääilmiöissä.
Lämpötilan ennustamiseen liittyy talvisin haasteita. Epävarmuudet pilvisyydessä heijastuvat myös lämpötilaennusteisiin. Pilvisellä säällä on yleensä lauhempaa kuin selkeän taivaan alla, jolloin lämpötilaerot eri paikkakuntien välillä voivat kasvaa suuriksi. Erityisesti Lapissa voidaan kokea jopa yli 20 asteen lämpötilaeroja laakso- ja tunturialueiden välillä selkeinä talvipäivinä.
