Tilaa
Uutiset

Miami World Cup: Silja Lehtisen venekunta kuudes

29.01.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Rolex/Amory Ross

Silja Lehtisen, Silja Kanervan ja Mikaela Wulffin taival Miamissa loppui kuudenteen sijaan.

Suomalaispurjehtijat hävisivät yhdysvaltalaiselle Anna Tunnicliffelle puolivälierissä, mutta pääsivät taistelemaan viidennestä sijasta venäläistä Jekaterina Skudinaa vastaan. Lehtisen venekunta hävisi Skudinan tiimille ja sijoittui lopulta kuudenneksi.

– Puolivälierä oli tiukka Anna Tunnicliffeä vastaan. Saimme kasattua itsemme todella hyvin häviön jälkeen ja motivaatio seuraavaa matsia varten oli hyvä. Venäjän Skudinaa vastaan otimme hyvän lähdön, mutta muutama paha aalto startin jälkeen hidasti meitä, jolloin Skudina pääsi edellemme, Silja Lehtinen kertoo.

Suomalaiset ovat viimeisestä häviöstään huolimatta erittäin tyytyväisiä kisasuoritukseensa.

– Kokonaisuudessa oli mahtavat kisat. Kuudes sija on hieno saavutus ja huippujen kohtaaminen kultaryhmässä oli arvokasta kokemusta. Olemme todella tyytyväisiä, Lehtinen sanoo.

– Opittiin todella paljon. Tästä on hyvä lähteä uuteen kauteen – etenkin, kun saimme sovittua jo helmikuuksi USA:n kärkipurjehtijoiden Annan (Tunnicliffe), Gennyn (Genevieve Tulloch, ranking 8) ja Sallyn (Sally Barkow, ranking 10) kanssa yhteisen harjoitusleirin, valaisi Lehtinen ryhmänsä lähitulevaisuuden suunnitelmia.

Tuula Tenkanen 14:s

Laser radial -luokassa purjehdittiin perjantaina kolme lähtöä. Tuula Tenkanen oli ensimmäisessä lähdössä 13:s, toisessa 3:s ja viimeisessä 9:s.

– Tuula johti toisessa lähdössä kisaa vielä viimeisellä lenssillä, mutta aivan lopussa kaksi purjehtijaa puristi ohi hyvin tiukassa kamppailussa, valmentaja Minna Aalto kertoo.

Tenkanen on näin ollen kokonaiskilpailun 14:s, joten hän ei lauantaina taistele mitaleista.

Suomalaisten miesten edustuksesta Miamissa vastasivat 2.4 mR -luokassa 21:nneksi sijoittunut Niko Salomaa sekä Laser-luokassa purjehtineet Mattias Lindfors (39:s) ja Pierre Angelo Collura (55:s ).

Lisätietoja

Lähde: Purjehdus ja Veneily & Gorm Oy
Kuva: Rolex/Amory Ross

Lue myös nämä

X