Jos et tiedä, mitä meripelastushenki on, et ole tavannut Suomen Meripelastusseuran vapaaehtoista Roosa Voimaa. Naisen silmät säihkyvät rakkaasta harrastuksesta puhuessa niin, että tyhmäkin tajuaa, mistä on kyse.
– Meitä on täällä messuilla monista eri yhdistyksistä, emmekä välttämättä ole koskaan olleet yhteisellä keikalla. Silti puhallamme näytöksissä yhteen hiileen, Voima kehuu seuratovereitaan.
Vaikeat asiat on helpompi käsitellä tiiviissä ryhmässä.
– Meripelastusharrastus tarjoaa haasteita psyykelle. Koko prosessi käydään aina yhdessä läpi avunpyynnöstä paikan päälle lähtemiseen, suunnitelmaan ja jälkipurkuun.
Voiman mieleen on jäänyt erityisen vahvasti eräs tammikuu muutama vuosi sitten.
– Olimme lähdössä harjoittelemaan, kun Tallinnan-lautalta tuli hälytys Helsingin edustalla mereen hypänneestä ihmisestä. Myrskysi ja tuuli yli 20 metriä sekunnissa, vene keikkui ja tulin elämäni ensimmäisen kerran merisairaaksi. Lähtökohdat olivat tosi huonot, mutta pidimme tsemppiä yllä.
– Etsimme hypännyttä sitkeästi iltamyöhään, eikä häntä ikinä löydetty.
Oppiminen
ei lopu koskaan
Aina tehtävät eivät ole yhtä dramaattisia. Tyypillisimmillään veneestä loppuu bensa, ja meripelastajat käyvät hinaustöihin.
– Huviveneily on lisääntynyt paljon, eikä omia taitoja kartuteta tarpeeksi, Voima sanoo.
Meripelastaja ei ole ikinä valmis.
– Koulutus jatkuu läpi elämän. Jokainen keikka ja harjoitus on oppimista, mutta myös käytännössä aluskanta ja viestintävälineet uudistuvat, Voima kertoo.
Varoituksen sana kiinnostuneille:
tämä harrastus vie mennessään
– Aikaa saa kulumaan halutessaan todella paljon, ja tämä ohjaa jopa ammatinvalintaa. Olen itsekin valmistunut ensihoitajaksi.
Harrastuksen voi aloittaa kuka tahansa terve ja täysi-ikäinen henkilö. Nuorisotoimintaakin järjestetään.
Kausi alkaa keväällä, jolloin harjoitellaan oman nahan pelastamista ja tullaan osaksi porukkaa. Syksyn tullen voi päästä jo kansimieheksi ja hälytysmiehistöön.
– Tällä harrastuksella on merkitystä, Voima hymyilee.
