Tilaa
Uutiset

Meripelastukselle uusi vene

01.11.2006

KirjoittajaVenelehti

sar2

Suomen Meripelastusseuran uusi, avomerikelpoinen pelastusalus kastettiin ja luovutettiin Helsingin Meripelastusyhdistykselle tänään keskiviikkona.

Alus sai kasteessa nimen PV Rautauoma sen hankintaa merkittävästi tukeneen yksityisen lahjoittajan mukaan. Aluksen kastoi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen puoliso Jaana Pajunen.

Vielä hieman kesken oleva alus aloittaa varsinaisen toimintansa ensi keväänä ja se sijoitetaan Helsingin Matosaaren meripelastusasemalle. Uutuus on suunniteltu alusta lähtien vaativaan meripelastuskäyttöön. Sen ehkä ainutlaatuisin ominaisuus on itseoikenevuus; mikäli alus kaatuu, se kääntyy itsestään takaisin oikeinpäin.

PV Rautauoman suunnittelussa on lähdetty Suomenlahden nykyisen liikenteen ja avomerellä tapahtuvan toiminnan asettamista vaatimuksista. Alusliikenne on hyvin vilkasta ja meripelastuksen merkitys merivartioston toimintaa täydentävänä turvallisuustekijänä on kasvanut. Uusi vene soveltuukin hinaus- ja pelastustehtävien ohella myös hätäensiapu- ja ensivastetoimintaan. Hälytyksen tullessa alukseen saadaan tarpeen vaatiessa mukaan ensivastehoitaja.

sar3

Uutuusaluksen on rakentanut Teijossa toimiva Marine Alutech. Pääsuunnittelija on Heikki Haro, mutta sen lisäksi on tarvittu erityisosaamista, muun muassa Furunon toimittaman navigointijärjestelmän soveltaminen alukseen on vaatinut lukemattomia työtunteja. Jotain aluksen yksityiskohdista kertoo sekin, että kaikkien kaapelien yhteenlaskettu paino on noin 500 kg.

Alus on pituudeltaan 16,20 m. Sen leveys on 4,80 m ja painoa on kaikkiaan noin 16,5 tonnia. Moottorit ovat Scanian DI16-dieselit, joiden yhteisteho on 1 300 hv. Vetolaitteet ovat Rolls-Royce FF410-vesisuihkut. Huippunopeus on runsaat 30 solmua. Alusta ohjataan joystickillä.

sar4

Aluksen kustannusarvio on ollut 950 000 euroa, josta Raha-automaattiyhdistyksen osuus on runsas puolet. Lisäksi rahaa on saatu Helsingin kaupungilta ja nimensä veneelle antaneelta yksityiseltä lahjoittajalta.

Suomen Meripelastusseura on 59 vapaaehtoisen meri- ja järvipelastusyhdistyksen keskusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten meripelastajien auttamishaluun ja pyyteettömään työhön. Meripelastusseuran vapaaehtoismiehistöt ovat kuluvalla kaudella lähteneet hälytystehtävään 1 077 kertaa. Apua on saanut 2 219 ihmistä ja 858 alusta. Helsingin Meripelastusyhdistys on yksi Meripelastusseuran eniten tehtäviä suorittavista jäsenyhdistyksistä. Kuluvalla kaudella yhdistyksen vapaaehtoismiehistöille on kertynyt pelastus- ja avustustehtäviä yhteensä 123.

sar1

AI 1.11.2006

 

Lue myös nämä

X