Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Merimiestaidot: Pimeänavigointi – Uskalla pimeään

Pimeässä veneily on elämys, jollaista valoisassa ei pääse kokemaan. Moni asia pimeässä on vaikeampaa, mutta mahdotonta veneily ei pimeässä ole.

09.11.2019

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaMarkku Tamminen, Jukka-Pekka Lumilahti, Pasi Nuutinen

Kuten valoisalla, myös pimeässä oman veneen sijainnin tietämys on tärkeää. Ilman paikkatietoa veneilystä ei tule mitään, joten paikanmääritys, tavalla tai toisella on keskeisintä vesillä. Pimeä myös vaikeuttaa normaalisti yksinkertaisiin asioihin. Oman veneen tuntemuksen, sopiva vauhdin ja ennakkovalmistelujen merkitys kasvaakin pimeydessä.

Valaistuja ja pimeitä väyliä

Väylät on vesillä valaistu kolmella tavalla. Tärkeimmillä väylillä linjataulut on valaistu, ja myös valtaosa merimerkeistä on varustettu valoilla. Veneilyn runkoväylillä ja muilla merkittävillä väylillä valaistuja linjoja on vain harvoin, mutta onneksi osa viitoista ja merimerkeistä on valaistuja. Suurin osa väylistä on kuitenkin pimeitä. Niillä liikuttaessa hyödynnetään viittojen ja muiden merimerkkien heijastimia.

Helpointa on aloittaa parhaiten valaistuista väylistä. Linjataulujen avulla veneily on selkeää ja muut merkit tarkentavat käsitystä veneen sijainnista. Valitettavasti valaistuja linjatauluja on nykyään suhteellisen vähän.

Lue kaikki

VENEILYSTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X