Fantastinen ja toisaalta kauhea muovi, siitä valokuvaaja Johanna Sandin ajatus lähti. Sandinin kerrotaan tulleen lähivuosien mittaan yhä tietoisemmaksi niin muovista kuin muusta rannoilta löytyvästä roskasta. Kameran kanssa Hangon rannoilla kulkiessaan hän on kantanut mukanaan myös roskapussia, siivoten värikkäät muovit pois maisemaa pilaamasta.
Näiden kokemusten myötä ajatus luoda jotain muovista syntyi ja vahvistui. Vuoden 2018 aikana Sandin keräsi roskia Hangon rannoilta, lajitteli, pesi muovin ja teki testikuvia, Merikeskus Vellamo tiedottaa.
Sandin Washed Ashore -näyttely avautui Merikeskus Vellamossa 1. syyskuuta. Näyttely sulkeutuu 1. marraskuuta. Näyttelyn kaikki muovit on kerätty Hangon rannoilta.
”Näyttelyn tarkoitus on lisätä tietoisuutta maailman merien, Itämeren ja omien rantojemme muoviongelmasta. Johanna Sandin haluaa inspiroida ihmisiä keräämään roskia, sekä omia että muiden, mutta ennen kaikkea olemaan roskaamatta”, tiedotteessa todetaan.