Meri Kutsuu -messulla suunnataan katse kohti kevättä ja kesää. Halleihin on koottu tärkeimmät venemerkit ja tuotteet saman katon alla neljäksi päiväksi – torstaista sunnuntaihin. Messuilla voi ihailla puuvenekokonaisuutta D-hallissa – luvassa on myös työnäytöksiä.
Ohjelmassa on mm. Altti Holmroosin esitys erilaisista saaristokohteista, myös Turun saariston ulkopuolelta, esim. Viron saaret, Suomenlahti, Ahvenanmeri ja eteläinen Pohjanlahti.
Airiston Merikoulutussäätiö järjestää messujen aikana veneturvallisuuteen liittyvän luentosarjan. Luutnantti Joona Nurminen Rauman merivartioasemalta kertoo aiheesta Merivartiosto, turvanasi merellä.
Meri Kutsuu on avoinna torstaina 10.3. klo 14-20, perjantaina 11.3. klo 12-19, lauantaina 12.3. klo 10-18 ja sunnuntaina 13.3. klo 10-17.
Kiertelemme halleissa. Käy katsomassa, mitä siellä näimme!
Kuva: Mari Siirilä