Tilaa
Jutut

Matkalla: Loviisan laivasilta on eloisa satama

Vierassataman punaisissa makasiineissa toimii merimuseo, ravintoloita, putiikkeja ja galleria. On selvää, että alue kiehtoo veneilijöiden lisäksi muitakin turisteja ja loviisalaisia.

30.04.2021

Kirjoittajaanne sjöholm

Kuvaajasteffi sjöholm

Loviisan vierassatama Laivasilta sijaitsee Loviisanlahden pohjukassa. Matka mereltä sinne voi tuntua pitkältä, mutta toimivaan satamaan ja sympaattiseen kaupunkiin kannattaa ehdottomasti poiketa.

Laivasillassa vierasveneille on oma, pitkä laituri, johon on helppo tulla. Pienemmille veneille on tarjolla aisoja, suuremmille poijuja. Ja vielä isommille veneille on paikkoja parinsadan metrin päässä, Tullisillan venelaiturissa.

Sataman palvelut ovat erinomaiset. Esimerkiksi huoltorakennuksessa on veneilijöiden käytössä myös reilun kokoinen keittiö, jossa voi kokata, tiskata ja vaikka viettää aikaa sateisena päivänä.

Satamassa päivystää satamakapteeni, joka kertoo ystävällisesti sataman ja kaupungin palveluista. Esimerkiksi ruokakauppa ja Alko ovat vain 500 metrin päässä. Jos on tarve vaihtaa miehistöä, niin bussiasemallekin on vain kävelymatka. Helsinkiin voi matkata tunnissa bussilla – tai tyylikkäämmin höyrylaiva m/s Runebergin kyydissä.

Loviisan Laivasilta on jahti Österstjernanin kotisatama. Taustalla vieraslaituri.

Merellinen historia sykkii

Laivasillan rannassa on paljon paikallisten veneitä, mukaan lukien Small Ships’ Race -tapahtuman kautta tutuksi tulleet puiset perinneveneet, jotka ahkerasti purjehtivat Loviisan vesillä muulloinkin kuin kilpailun aikaan. Laivasilta on myös pakettijahti Österstjernan kotisatama. Alus on replika vuonna 1814 valmistuneesta laivasta, joka kuljetti rahtia ja matkustajia Loviisasta Tukholmaan. Nykyisellä Österstjernalla pääsee esimerkiksi tutustumaan Loviisan edustalla sijaitsevaan Svartholman merilinnoitukseen. Laivasillan perinteisellä satama-alueella on myös satavuotias hinaaja Onni, joka kuuluu Loviisan Merenkulkuhistorian Säätiön ylläpitämän Loviisan merenkulkumuseon kokoelmaan.

Perinnepurjelaiva pakettijahti Österstjernan.

Merimuseo on mielenkiintoinen. Siellä saa loistavan läpileikkauksen purjelaivojen aikakaudesta nykypäivään. Samalla oppii paljon merenkulkukaupunki Loviisan historiasta. Kaupunki sai tapulinoikeudet eli oikeudet käydä ulkomaankauppaan vuonna 1744. Laivat toivat ulkomailta muun muassa suolaa, muita mausteita ja tupakkaa, joita varastointiin sataman kymmeniin aittoihin. Kaupungissa myös rakennettiin aikoinaan puulaivoja. Toisen maailmansodan jälkeen laivanrakennus alkoi uudelleen ja jatkui 1980-luvulle asti Valkossa, joka edelleen toimii satamana.

Laivasillan sataman makasiineissa on merimuseon lisäksi pikkuputiikkeja ja pari ravintolaa. Lähellä, Rantapuistossa odottaa leikkipuisto, ja siellä leikkimökki, joka on syntynyt suosittujen Onneli ja Anneli -tarinoiden innoittamana. Loviisassa on kuvattu kolme tyttöjen seikkailuista kertovaa elokuvaa. Kulissina toimineesta talosta on tehty leikkimökki kaupungin toiseen puistoon Kappelinpuistoon. Kaupungin matkailutoimistosta ja sen verkkosivuilta saa kartan, jonka avulla voi kiertää katsomassa elokuvista tuttuja kuvauspaikkoja.

Museossa esitellään Loviisan pitkää merenkulkuhistoriaa.

Haluatko löylyt kamerassa?

Kelluvia saunoja näkee tämän tästä, mutta Laivasillan rannassa kelluva on ainutlaatuinen. Taatusti! Se on nimittäin samalla kamera, ja sen nimi onkin Sauna Obscura.

Nykyaikaisten kameroiden edeltäjä oli ”camera obscura”, suomeksi ”hämärä huone”. Huoneen takaseinään heijastui ylösalaisin kuva kohteesta, joka näkyi huoneen seinään tehdystä reiästä. Sauna Obscura toimii samoin: löylyhuoneen katoon ja seinille heijastuu lähiympäristön merellinen maisema. Katossa voi katsella auringonsäteiden leikkiä aalloilla, ja seinällä nähdä esimerkiksi soutuveneen, joka tuo saunalle lisää löylyttelijöitä. Puusaunaa voi varata myös yksityiskäyttöön.

Loviisassa purjehditaan perinneveneillä. Suosittu tapahtuma kesällä on Small Ships’ Race. Taustalla kelluva sauna.

Historian huminaa

Kaupunki perustettiin vuonna 1745 raja- ja linnoituskaupungiksi, koska itäraja oli siirtynyt Turun rauhassa vuonna 1743, ja Itä-Suomen ainoa tapulikaupunki Hamina oli jäänyt rajan taa. Uuden kaupungin nimeksi tuli Degerby. Vuonna 1752 Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik vieraili kaupungissa ja nimesi sen uudelleen puolisonsa, kuningatar Loviisa Ulriikan mukaan.

Loviisassa kannattaa kävellä viihtyisässä vanhassa kaupungissa, joka on lähellä vierassatamaa. Vanha kaupunki säästyi vuonna 1855 riehuneelta suurelta tulipalolta, ja siellä on muun muassa yksi maamme vanhimmista puurakennuksista.

Nykyisen keskustan itäpuolella voi käydä katsomassa kahta bastionia. Loviisaa suunniteltu linnoitus ei koskaan valmistunut Ruotsin kuningaskunnan rahapulan vuoksi toisin kuin Svartholma kaupungin edustalla.

Loviisan Wanhat Talot ry järjestää elokuussa tapahtuman, jossa on ohjelmaa ja, koronamääräyksistä riippuen, mahdollista tutustua taloihin.

 

Lue myös nämä

X