Olympiapurjehtija Silja Lehtinen viettää perjantaina 25-vuotissyntymäpäiviään tutussa elementissä match race -purjehduksen ranking-kisassa Hampurissa Saksassa.
Hampurin kilpailuun kautensa päättävän Lehtisen venekunnassa nähdään uutta verta, kun viime kaudella laserien Euroopan juniorimestaruuden voittanut Annina Takala on liittynyt hänen ryhmäänsä. Muut nelihenkisen tiimin jäsenet ovat Silja Kanerva ja Mikaela Wulff.
Takala on jo toinen menestynyt junioripurjehtija lyhyen ajan sisällä, jolle Lehtinen tarjoaa mahdollisuuden saada uutta kokemusta match race -kilpailuista. Syyskuussa byte-luokan kuluvan kauden tyttöjen maailmanmestari Niki Blässar oli mukana Lehtisen venekunnassa match race -purjehduksen MM-kisoissa Yhdysvalloissa, mistä tuomisena oli 17. sija.
Ranskan kokeneen Anne Claire Leberren jäätyä loukkaantumisen takia pois Hampurin kisasta isäntämaan Silke Hahlbrock on ennakkoarvioinneissa Lehtisen pahin vastustaja viikonloppuna. Saksatar on tosin pudonnut viikko sitten julkaistulla maailman ranking-listalla 13:nneksi, kun hän oli vielä edellisellä listalla kahdeksas. Lehtisen tuore ranking on 15:s.
– Tavoitteena on onnistua kauden päätöksessä ja poimia tärkeitä ranking-pisteitä ensi kautta pohjustamaan, kertoi Lehtinen kisan kynnyksellä.
Lähde: Gorm/EMG
Kuva: Pekka Salonen/EMG