Tilaa
Uutiset

Mahonkiveneiden loistoa

24.02.2011

KirjoittajaMarkus Varis

Markus Varis

Mahogany Yachting Society, MYS, asetti esille yhden messujen näyttävimmistä kokoonpanoista. Mahonkisia veneitä omistavien tai niistä pitävien yhdistyksellä oli puuveneosastolla esillä neljä punahehkuista kappaletta historiaa.

Markus Varis

Yhdistyksen jäsen Risto Salmia kertoo MYS:in toiminnan keskittyvät veneiden ja venekulttuurin kehittämisen ympärille. Jäsenillä on uusiakin mahonkiveneitä, mutta vanhojen veneiden säilyttäminen on yksi tärkeimpiä yhdistyksen tavoitteita.

– Pyrimme pitämään vanhoja veneitä kunnossa ja löytämään veneraatoja, joista saisimme pelastettua hienoja yksilöitä. Veneillä ei ole ikärajoja, pääasia että mahdollisimman paljon säilyy jälkipolville.

Vanhoja veneitä voi joutua kunnostamaan vuosia, kuten edellisenä vuonna esillä ollut yksilö. Hyväkuntoiseksi luullusta veneestä jouduttiin uusimaan rakenteita pohjaa ja köliä myöten.

– Neljän vuoden kunnostamisen jälkeen se olikin sitten aivan huippukunnossa, Salmia hehkuttaa.

Vaikeimmat tapaukset annetaan ammattilaisten käsiin. Salmian arvion mukaan hyvin pidetty vene voi olla seuraavien sukupolvien ilona vielä sadankin vuoden kuluttua. Veneet siirtyvät historiaan hitaammin kuin omistajansa.

Esillä 2011

Markus Varis

Neljästä näyttelyveneestä pienin, muttei vähiten huomionarvoinen, oli Otto Brandtin kilpavene. Legenda, jonka Evinrude-moottori on säilynyt jo vuodesta 1936.

Markus Varis

Tavanomaisia veneitä edustaa Göran Liljebergin veistämä perusvene. Pellinkiläinen avovene 60-luvulta löydettiin hyvässä kunnossa, Salmia kertoo. Entisöinti oli lähinnä kosmeettista.

Markus Varis

Italiasta esillä oli Riva Olympic. Salmia kertoo, että 70-luvulta peräisin oleva moottorivene ostettiin aikanaan italialaiselta perikunnalta. Silloin vene ei kiillellyt.

-Tällä hetkellä se on todella flyygelikunnossa, Salmia kehuu entisöityä kaunotarta.

Markus Varis

Suurin veneistä oli Melaisa II vuodelta 1979, jonka jalopuinen runko on yhdeksän metriä pitkä. Aikanaan se oli viimeisiä Melaisa-veneitä, joita Seppälän Veneveistämö vei Yhdysvaltoihin asti.

– Ei mikään kaikkein vanhin vene, Salmia tuumii. – Oman aikakautensa helmi kuitenkin.

 

 

Lue myös nämä

X