Jutut

Maamme kadonneet majakat valokeilassa Vellamossa

Majakat ovat kiinnostava pala maamme merihistoriaa.

07.06.2018

TekstiJuha Virtanen

Kotkan Merikeskus Vellamossa liikutaan menetettyjen majakoiden jäljillä. Menetetyt Majakat näyttelyyn voi tutustua merikeskuksessa lokakuun 21. päivään saakka.

Toukokuussa avautunut näyttely esittelee majakoita, jotka Suomi on tavalla tai toisella menettänyt. Monet ovat tuttuja niminä: Suursaari, Hanhipaasi ja Ruuskeri. Osasta on jäljellä vain kivijalka mutta osa niistä on yhä olemassa.

Forum Marinumin tuottama näyttely perustuu Johanna Pakolan ja Seppo Laurellin saman nimiseen tietokirjaan.

Majakat ovat osa historiaamme ja siihen mahtuvat niin rakennukset ja kulttuuri kuin merenkulku ja meriturvallisuuskin. Ne ovat olleet monille suomalaisille myös kotisaaria, tukikohtia, kiintopisteitä ja monin paikoin myös sotavuosien taistelupaikkoja ja sijaiskärsijöitä.

X