Kirjan esipuheet pitävät Sir Robin Knox-Johnston ja Golden Globe -kilpailun ideoinut ja aikaansaanut, Tongalla asustava Don McIntyre. ”Minulle Tapio oli Golden Globe. Hän veti sydämeni syvälle kilpailuun”, herkistynyt Don kirjoittaa. Ja toteaa, ettei kukaan inhoa hanhenkauloja enemmän kuin Tapio. Kuten myös sen, että kun Tapio ensin on selvinnyt Asterialla maaliin Golden Globe -kilpailusta 2022–23 on hänellä vain muutama viikko aikaa palautumiseen ennen lähtöä uudelle maailmanympäripurjehdukselle Ocean Globe Race.
Kirjan ensimmäisessä kappaleessa Tapsa kertoo, miten oli valmistautunut veneen pohjan puhdistamiseen hanhenkauloista. Kun hän oli asettamassa uimatikkaita työntyy veneen alta esiin ison hain pää. Don rauhoittelee Tapsaa mutta australialainen radioamatööri kertoo sen verran järkyttävän tapauksen kadonneesta purjehtijasta, ettei yksinpurjehtija enää suunnittele uimista Tyynellä valtamerellä. Kilpaa purjehtiminen muuttui etenemiseksi kohti määränpäätä.
Tapio Lehtinen selvittää kirjan alussa miten ajatus kilpailuun osallistumisesta syntyi ja taustoittaa omaa ja perheensä purjehdusharrastustaan. Optimistijollalla tietysti aloitettiin, mutta sen jälkeen venevalikoima sekä huvi- että kilpapurjehdusmielessä oli monipuolinen. Elina-siskon kanssa tähdättiin 470-luokassa olympiaedustukseen 1976, mutta Tapion suuri rakkaus on kutonen May Be IV.
Tarkkaa hetkeä milloin ajatus osallistumisesta syntyi Tapio ei paljasta, mutta kertominen siitä Viivi-vaimolle oli jännittävää. ”Totta kai sinä lähdet” oli kommentti hetken hiljaisuuden jälkeen. Kilpailuun ilmoittautuminen oli tietysti myös yksi askelmerkki.
Varsinaiseen GGR-projektiin päästään mukaan kirjan sivulta 47, kappaleesta ”Matkaan keskeneräisellä veneellä”. Otsikko kuvaa hyvin sitä valmistelukiirettä, minkä Tapio ja hänen tukijoukkonsa olivat kokeneet koko talven ja alkukesä. Jo siirtokilpailussa Falmouthista starttipaikalle potkuriakselin jäähdytysveden vesiliitin murtui ja Asteria olisi ehkä uponnut, ellei Lauri Lehtinen olisi huomannut sitä. Windpilot-tuuliperäsintä kokeiltiin ensimmäisen kerran. ”Olimme kaikki hämmästyneitä. Sehän toimi!”
Tekniset ongelmat alkoivat jo kilpailun ensimmäisen kuukauden aikana. Väärin kytketyt aurinkopaneelit eivät ladannet tarpeeksi ja hydrogeneraattorikin oli asennettu liian lähelle tuuliperäsintä. Kun vielä moottori lakkasi toimimasta oli Tapsalla sähköntuotto-ongelmia koko loppumatkan, eli osapuilleen 10 kuukautta.
Kuten tiedämme selvisi Tapio perille, vieläpä hyvän tuulisena ja hyväkuntoisena. Kirja on täynnä uskomattomia kertomuksia siitä, miten hän korjasi veneen varusteita, rantautui Tasmaniaan ilman moottoria ja kryssi viikon Uuden Seelannin eteläkärjen kohdalla pääsemättä juurikaan etenemään kohti päämääräänsä. Teekkarihuumoria riitti kuitenkin loppuun saakka, kuten Atlantilta välitetty aprillipila osoitti. Horisontista ilmestyi Swan-purjevene (tietysti), miehistönä pelkästään naisia, jotka tarjoutuivat bikineihin sonnustautuneina poistamaan hanhenkaulat Asterian pohjasta. Tarina levisi eri medioissa ympäri maailman.
Ennen Kap Hornin kiertämistä Asterian kippari herkistyy, kirjoittaa lokikirjaansa kannessa oleva tekstin ja arvelee, ettei välttämättä enää palaa Eteläiselle jäämerelle. Kuten tiedämme Tapsan mieli on muuttui nopeasti ja tulevina vuosina ohjelmassa on parikin Kap Hornin kiertoa.
