Uutiset

Luonnonsatamien rauhassa

03.05.2007

TekstiVenelehti

tsaari

Halpismatkalla Tammisaaren saariston kansallispuistoon etsitään luonnon läheisyyttä ja pyritään askeettisuudesta huolimatta mukavaan rentoon oloon.

Ruokana on kuivamuonaa, josta valmistetaan ateriat kaasukeittimellä. Ainoat, mitä pitää täydentää, ovat polttoaine ja vesi. Tuoreruokaa ostetaan, kun sellaista tulee vastaan.

Olen remontoinut vuonna 1954 retkiveneeksi valmistunutta fiskarimallista Wiku-venettä koko heinäkuun alun. Joka päivä on ollut jumalaisen kaunista. Kun remontti on valmis, on aika lähteä nauttimaan kesästä. Suomalaisen sään arvaamattomuuteen tottuneena olen varma, että silloin sää muuttuu sateiseksi.

Lähdemme matkaan iltapäivällä auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Wiku on melkein kokonaan ohjaamo/matkustajatilaa. Keulassa on pieni hytti, joka soveltuu pääasiassa matkatavaroille. Siirrämme syrjään ohjaamotilan takaosaa peittävän markiisikankaan, jotta Jani voi loikoilla auringossa. Pääsen itsekin nauttimaan säästä, kun avaan ohjaajan penkin yläpuolella olevan luukun ja ohjaan seisaaltani.

Reitti Otsolahdelta länteen on tuttu. Matkalla ohitamme kaikki normaalit lähiretkikohteemme, viimeisenä Torra Lövön mainion pikkusaaren ja puikkelehdimme sisäväylää kohti Porkkalan niemeä. Olen merkinnyt karttaan suuren joukon tarkastettavia luonnonsatamia.

Stora Brändössä tutustumme saaren länsipuolen kiinnitysmahdollisuuksiin. Koko länsiranta on kallioista rantaa, joka näyttää pääosin rantautumiskelpoiselta. Itätuulella tämä lienee hyvä pysähtymispaikka, mutta muilla tuulilla vene on kovasti keikunnalle alttiina. Brändön aukon länsipuolella reitti kääntyy etelään Merimelojien Skorvan-saaren kohdalla ja sukeltaa kapeaan aukkoon, jossa Tallholmenin pohjoisrannalla on kiinnittymiseen sopiva kallio.

Päätämme jatkaa vielä Remmarholmen-nimiseen pikkusaareen. Kierrämme saaren länsipuolelta pyrkien rantaan etelästä. Nyt on sopiva hetki turvautua kumikanoottiin, joka meillä on ollut hinauksessa koko päivän. Kanootti osoittautuu mainioksi tutkimusalukseksi. Mukavinta Remmarholmenin tapaisessa pikkusaaressa on rauha. Veneitä lipuu tiuhaan tahtiin saaren ohi viereistä väylää pitkin, mutta itse saaressa on todella rauhallista

Stora Halsö on osa Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallinnoimaa Kopparnäsin ulkoilualuetta. Reitti on ennestään tuntematon, joten kierrämme saaren luoteispuolella olevat pikkuluodot ja suuntaamme pohjoisrannalla olevaan lahteen. Sisään kannattaa ajaa keskeltä, sillä aukon kummallakin reunalla on kiviä.

Vaikka valo jo hiipuu, on laiturilahden eteläpuolelta kohoavalta korkealta kalliolta mahtava näkymä eteläiselle vesialueelle. Saari vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja monipuoliselta.

Suuntaamme Stora Hälsön rantaa hipoen kohti Inkoon kirkonkylää. Matkalla ohitamme Stickelandetin saaren, johon päätän tutustua paluumatkalla. Kirkonkylän satamassa vieraslaituri on aivan täynnä. Ravintolasta neuvotaan kiinnittymään ravintolan eteen, jossa on myös muutama paikka pienemmille veneille, kuten Wikulle.

Teksti ja kuva: Jari Tenhunen

Tiivistelmä Vene-lehdessä 5/07 julkaistusta kolmiosaisen juttusarjan ensimmäisestä osasta.

Lue myös nämä