Tilaa
Uutiset

Lukijakysely: Sää kohteli kaltoin kesällä

Huono sää verotti vesillä vietettyjä päiviä.

17.11.2017

KirjoittajaTomi Peurakoski

KuvaajaPasi Nuutinen

Vene-lehden lukijat viettivät päättyneenä kesänä vähemmän aikaa veneillään kuin aikaisempina kesinä. Vene-lehden lukijapaneeliin vastanneista 44 prosenttia ilmoitti viettäneensä viime kesänä vähemmän aikaa vesillä kuin vuonna 2016. 32 prosentille vastaajista sää vaikutti paljon kesän venereissuihin, esimerkiksi 35 prosenttia vastaajista kertoi, että suunniteltu viikonloppureissu jäi tekemättä huonon sään takia. Toisaalta 23 prosenttia vastaajista vietti yli 30 päivää veneellä kesän aikana.

”Melkein joka viikonloppu ja loman aikana joko satoi tai oli kova tuuli. Kesällä ei jäänyt montaa päivää, jolloin olisi halunnut lähteä merelle pienehköllä veneellä.”

”Soutuvene ja kanootti olivat koko kesän köli taivasta kohti, kun lämpöä oli alle kymmenen astetta ja oli juuri satanut tai alkamassa sataa”, vastaajat kertoivat.

Tuuli aiheutti myös pieniä havereita kyselyyn vastanneille: ”En saanut rantauduttaessa peruutusvaihdetta päälle ja ajauduin kivikkoon – potkurit vaurioituivat. Tuuli 14m/s.”

Viimeisimmässä kyselyssä kysyttiin myös veneiden syyshuollosta. 61 prosenttia vastaajista huoltaa veneensä syksyllä itse ja 37 huollattaa sen jossain huoltoliikkeessä.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 62 lukijaa.

Lue myös nämä

X