Tilaa
Uutiset

Liitot yhdistyvät: Suomen Purjehdus ja Veneily ry syntyi

08.06.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Suomen Purjehdus ja Veneily syntyi

Purjehtijaliitto ja Veneilyliitto yhdistävät toimintonsa. Sunnuntaina 6.6.10 molempien liittojen ylimääräiset liittokokoukset päättivät yksimielisesti yhdistymisen puolesta. Yhdistymisen perusteena ovat erityisesti toiminnalliset ja taloudelliset syyt sekä opetusministeriön uudet liikuntapoliittiset linjaukset.

Uusi lajiliitto nousee yhdistyessään 60 000 jäsenen voimalla maamme 10 suurimman lajiliiton joukkoon.

Vahvistavat kokoukset elokuun lopulla sinetöivät yhdistymisen. Uuden liiton, Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tehtävä on luoda nykyistä selvästi paremmat toimintaedellytykset jäsenseuroille, urheilu- ja harrastustoiminnalle.

– Tavoitteena on kaksinkertaistaa liiton panostukset purjehduksen ja veneilyn kehittämiseksi. Resurssien keskittäminen ja toiminnan tehostaminen tulee näkymään nuorisotoiminnan laajentumisena, veneilyn edellytyksien parantumisena Suomen vesistöissä, vesisöjen suojelutyön tukemisena ja kilpaurheilun kehittämisenä erityisesti valmennustoimintaa kehittämällä ja mahdollistamalla suurten kilpailutapahtumien järjestämisen Suomessa, lupaavat liittojen puheenjohtajat Hannu Salo ja Seppo Seljavaara.

– Neuvottelut talven ja kevään aikana ovat sujuneet hyvässä hengessä ja yllävän nopeasti, toteaa Purjehtijaliiton puolesta yhdistymisneuvotteluja johtanut Tom Schubert.

Uuden liiton luottamushenkilövalinnat ja toiminnanjohtajan rekrytointi aloitetaan alkusyksystä. Uusi liitto ja liittohallitus aloittavat toimintansa 1.1.2011.

Pohjana neuvotteluille oli viime kesänä toteutettu alustava verkkoäänestys, jossa neuvottelujen käynnistämistä kannatti 74,5 % seuroista, sekä Veneilyliiton syysliittokokouksen että Purjehtijaliiton purjehtijapäivien yksimielinen äänestystulos yhdistymisneuvottelujen käynnistämisen puolesta.

Vene-lehden gallupissa yhdistymisen kannatus oli yhtä voimakasta:

Pitäisikö Suomen Purjehtijaliiton ja Suomen Veneilyliiton yhdistyä? Kyllä  Ei 
SPL:n jäsenet 62,6 % 37,4 %
SVEL:n jäsenet 85,9 % 14,1 %

Lähde: Purjehtijaliiton tiedotus ja Vene 6/09

Lue myös nämä

X