Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Arvostelut

Pakko purjehtia

05.04.2015

KirjoittajaAri Inkinen

KustantajaJohn Nurmisen Säätiö
Hinta29,90 €

Pakko purjehtia on mielenkiintoinen nimi kirjalle. Ensimmäinen ajatus on väittää vastaan, että mikä pakko se nyt on. Mutta totta se on, Eero Lehtisen on ollut pakko purjehtia, monestakin syystä.

Eero on purjehtijaperheen nuorimmaisena käynyt läpi perinteisen tien, mutta varsinaiseksi intohimoksi purjehdus roihahti vasta aikuisena. Hän on epäilemättä yksi Suomen kokeneimmista valtameripurjehtijoista osallistuttuaan muun muassa Whitbreadiin vuosina 1989–90 ja oltuaan kotimaisen VOR-hankkeen puuhamiehenä. Global Challenge ja Clipper Race ovat vieneet Eeroa kipparina pitkin valtameriä, ja Atlantin ylityksiäkin on kertynyt kymmenen, pallonkiertoja kaksi. Meripeninkulmia on Eeron laskujen mukaan kasassa 100 000.

Eero Lehtinen käy kirjassaan perusteellisesti läpi myös henkilökohtaista elämäänsä, johon on mahtunut niin hyviä kuin raskaitakin aikoja. Vaikeinta on ollut ero Etelä-Afrikassa asuvista lapsista, mutta nekin vaiheet kirjassa käsitellään ehkä turhankin tarkkaan. Tarkka mies ei ole halunnut tinkiä totuudenmukaisuudesta tässäkään.

Kirja on mainio kurkistus purjehdusammattilaisen elämään, mutta se on myös kasvutarina ja tilitys eräästä elämästä tähän saakka. Onneksi toisinaan raskaita aiheita keventää kirjoittajan kuivakan humoristinen kynä.

Mutta miksi Eeron on pakko purjehtia? Lähinnä kai kysymys on siitä, että se on valittu ammatti. Ja jotainhan sitä on tehtävä elääkseen.

John Nurmisen Säätiö

Lue myös nämä

X