Tilaa
Uutiset

Lauri Lehtinen ja Kalle Bask voittoon San Franciscossa

28.09.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Team Fazerin Sininen

Team Fazerin Sininen eli Suomen 49er -luokan olympiatoivot, Lauri Lehtinen ja Kalle Bask, voittivat Pohjois-Amerikan mestaruuden viikonloppuna San Franciscon lahdella.

Kaksikko voitti 13 venekunnan joukossa neljä seitsemästä purjehditusta osakilpailusta. Kaksi kakkossijaa varmisti ylivoimaisen kokonaiskilpailun voiton ennen Yhdysvaltain ykkösparia, Erik Storck / Trevor Moore. Kolmanneksi sijoittui Bermudan veljespari Jesse ja Zander Kirkland.

Kelit olivat Lauri Lehtisen mukaan poikkeuksellisen kevyet San Franciscon lahdelle, mutta purjehdus sujui suunnitelmien mukaan.

– Olimme nopeimpia ja purjehdimme fiksusti, silloin voittojakin yleensä tulee! Kova virtakin osattiin käyttää hyödyksi siinä määrin kuin mahdollista – vain viimeisessä kisassa ajoimme väärin, mutta silloin peli oli jo selvä.

Yhden lepopäivän jälkeen Lehtinen/Bask jatkavat harjoitteluaan Australian joulukuisiin MM-purjehduksiin, missä jaetaan myös maapaikkoja ensi kesän olympiaregattaan.

– Onneksi luvassa on taas kovempaa keliä, sellaista oikeaa Friscon keliä, joka sopii erinomaisesti Perthin olojen simuloimiseen, jatkoi tyytyväinen Kalle Bask.

Harjoittelukumppaneitakin nousukuntoisille suomalaisille riittää yllin kyllin.

Lähde ja kuva: Team Fazerin Sinisen tiedotus

 

Lue myös nämä

X