Tilaa
Uutiset

Laser Radial MM: Tiistaina ei päästy vesille

13.07.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Sari Multala 13.7.10

Skotlannissa kamppailtiin toista päivää heikkojen tuuliolojen kanssa. Pitkästä odottamisesta huolimatta ei tiistaina saatu purjehdittua yhtään lähtöä.

Laser Radialin maailmanmestaruuskamppailu pysähtyi tiistaina koko päiväksi, kun tuuli ei ottanut yltyäkseen. Suunniteltujen kolmen kisan sijaan purjehtijat odottelivat koko päivän vesillä ilman lähdön lähtöä.

Kisaa johtava Sari Multala kertoo meren olleen täysin tyynen, kun järjestäjät päättivät peruuttaa päivän lähdöt.

– Ja heti sen jälkeen alkoikin tuulla, hän kertoo

Keskiviikko on kisojen viimeinen ja ratkaiseva päivä. Tavoitteena on yrittää paikata aiempien päivien peruuntumisia.

– Huomisesta päivästä tulee ratkaiseva, sillä järjestäjät yrittävät ajaa kolme lähtöä. Yhteensä saamme siis maksimissaan yhdeksän lähtöä eli vain yhden poisheiton. Huomenna on edessä jännät paikat! Multala sanoo.

Keskiviikon ensimmäisen lähdön on tarkoitus startata kymmeneltä aamulla.

Lisätietoa

Lähde: Suomen Purjehtijaliiton tiedotus
Kuva: Marc Turner/RYA

Lue myös nämä

X