Tilaa
Uutiset

Laser Radial -luokan MM-kilpailu Omanissa

Tenkanen tavoittelee mitalia – Mikkola toista kertaa aikuisten mukana

20.11.2015

KirjoittajaSatu Björn

Omanissa Al Mussanahissa tapahtuu jälleen purjehduksen saralla. Perjantaina 20. 11. 15 käynnistyvät Laser Radial –luokan MM-kilpailut, joissa Suomea edustavat Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola. Tenkaselle kelpaisi MM-kilpailuista mitali, Monika Mikkola hakee kokemusta ja panostaa startteihin vasta toisista aikuisten arvokisoista.

Jo olympiapaikan Rioon lunastanut Tenkanen on treenannut Omanissa jo reilun viikon verran. Kaikki tuntuu tällä hetkellä olevan purjehduksen puolella kunnossa, joten onnistuessaan hän purjehtii maailman kärjessä.

Tuuliolosuhteet ovat vaihdelleet melkoisesti viikon aikana, joten luvassa voi ollakin lähes mitä keliä tahansa.

Monika Mikkola hakee MM-kilpailuista arvokasta kokemusta. Nuori nainen ei ota paineita tavoitteista, mutta aikoo keskittyä erityisesti lähtöihin.

Edessä on pitkä kuusipäiväinen kisa ja 12 lähtöä. Tiistaina urheilijoilla on lepopäivä, mikäli purjehduksia on saatu vietyä suunnitelmien mukaan eteenpäin.

Seuraa kilpailua täältä.

 

Lue myös nämä

X