Tilaa
Uutiset

Laser EM/3. päivä: Sari Multala mukaan mestaruustaistoon

08.06.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Laser EM_Sari Multals 

Sari Multala kohensi sijoitustaan Tallinnan Laser-luokkien EM-kisojen kolmantena kisapäivänä. Päivä oli purjehtijoille fyysisesti rankka tuulen ollessa jatkuvasti yli 10 m/s.

Sari Multala purjehti tiistaina kaksi erinomaista lähtöä voittaen ensimmäisen lähtönsä ja ollen toisessa lähdössä toinen.

– Ensimmäisessä lähdössä onnistuin reittivalinnassa ja johtavan veneen kaaduttua ensimmäisellä lenssillä nousin kärkeen ja säilytin johtoni loppuun saakka. Toisessa lähdössä otin todella huonon lähdön, mutta onnistuin kuitenkin nousemaan ensimmäisen kryssin aikana kohti kärkeä. Ylämerkillä tein arviointivirheen ja osuin ylämerkkipoijuun. Onnistuin kuitenkin lenssillä ja seuraavalla kryssillä nousemaan toiseksi, joka oli myös lopputulokseni.

Tiistain onnistumiset nostivat Multalan kokonaiskisassa kolmanneksi.

– Kokonaisuudessaan siis hyvä päivä ja olen täysillä mukana mestaruustaistossa. Piste-erot ovat edelleen pieniä ja kisa vasta puolivälissä, joten seuraavat päivät ratkaisevat kaiken, Multala sanoo.

Kärjen tiiviyttä korostaa myös Tuula Tenkasen valmentaja Minna Aalto.

– Piste-erot ovat hyvin pieniä ja Tuulalla on esimerkiksi kymmenenteen sijaan eroa vain neljä pistettä.

Tenkanen oli toisena päivänä 10:s ja 7:s. Regatan yhteistuloksissa hän on nyt 15:s. Hänen edellään on yksi yhdysvaltalaiskilpailija, joka ei taistele EM-tittelistä.

Lynn Backström on nyt 88 osallistujan tulosluettelossa sijalla 41., Rebecka Behm 57:s, Noora Koskiahde 65:s, Ida Voutilainen 69:s ja Johanna Gustafsson sijalla 81.

Laser EM Collura 8.6.

Laser Standard: Colluralla epäonnea

Ensimmäisinä päivinä hyvin purjehtinut Pierre Collura koki tiistaina hieman epäonnea varusteidensa kanssa. Ensimmäisessä lähdössä hän joutui kesken kisan sitomaan kiinnikkeestään irronneen roikkumaremmin ja menetti samalla sijoituksia. Päivän saldona olivat sijat 31 ja 9. Euroopan mestaruudesta kisaavista kilpailijoista hän on nyt 19:s.

Mattias Lindfors on tulosluettelossa nyt 65:s, Teemu Rantanen 83:s, Benjamin Grönholm 98:s ja Joonatan Partinen 107:s.

Katso video kolmannesta purjehduspäivästä

Keskiviikkona purjehditaan jälleen kaksi lähtöä kummassakin luokassa.

Mitalien kohtalo ratkeaa perjantaina 11.6.

Kuvat: Aivar Kullamäe/Laser European Championships & Trophy 2010 Tallinn
Lähde: Purjehtijaliiton tiedotus

 

Lue myös nämä

X