Tilaa
Uutiset

Lappeenrannassa riita venepaikkojen hinnoista

28.03.2012

KirjoittajaHeikki Juuri-Oja

Kiti Westerback

Kolme lappeenrantalaista veneilyseuraa on valittanut Kouvolan hallinto-oikeuteen kaupungin päätöksestä nostaa rajusti venepaikkamaksuja.

Lappeenrannan kaupunginhallitus hylkäsi asiasta tehdyn oikaisuvaatimuksen tammikuussa, jonka seurauksena seurat palkkasivat asianajajan hoitamaan jatkotoimia.

Etelä-Saimaa-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan seurat vastustavat jopa yli sadan prosentin korotuksia, koska ”kustannustaso ei ole noussut vastaavasti, eivätkä palvelut ole satamissa lisääntyneet”. Seurat pitävät hinnannousua täysin kohtuuttomana.

Valituksen taustalla ovat Lappeenrannan Moottoriveneseura, Lappeenrannan Pursiseura sekä Saimaan Kulkurit.

Kaupungin satamajohtaja Hannu Lappalainen kertoi Etelä-Saimaalle, että tasokorotukset olivat välttämättömiä, koska satama on yhtiöitettävä. Hän uskoo, että samasta syystä korotuksia tekevät muutkin satamat Suomessa.

Lue myös nämä

X