Tilaa
Uutiset

Lågskärin majakkalinssi murskana

11.04.2011

KirjoittajaAltti Holmroos

Seppo LaurellNyt puhutaan katastrofista.

Vuosikausia Merenkulkulaitoksen Porkkalankadun toimitalon ala-aulassa sijainnutta Lågskärin majakan vanhaa ja arvokasta majakkalinssiä ei enää ole.

Asiantuntijat ovat tapahtuneesta ymmällään ja toteavat palan suomalaista merenkulun historiaa hävinneen.

Kaikki sai alkunsa, kun Merenkulkulaitoksen esineistöä ryhdyttiin viime vuoden lopulla siirtämään Liikenneviraston tiloihin Pasilaan. Tuolloin vanha linssistö putosi aulan lattialle. Putoamisessa linssin valuteräskehys vääntyi pahasti ja suuri osa linssin prismoista särkyi pieniksi paloiksi.

Ainutlaatuisen linssin rikkoontumista pidetään asiantuntijapiireissä korvaamattomana vahinkona.

– Masentava tapaus, totesi asiasta Suomen majakkaseuran puheenjohtaja Pekka Väisänen, joka harmitteli sitä, että seuran jo pitkään toivoma lahjoitus Ahvenanmaan uudistettavaan merimuseoon sai tämänkaltaisen päätöksen.

Majakkaseuran puheenjohtajan mietteet ymmärtää, sillä hänen johtamansa yhdistys teki jo viime vuoden puolivälin tietämillä aloitteen majakkalinssin lahjoittamisesta Maarianhaminan Merenkulkumuseoon, jonne on valmistumassa tilat majakoiden esittelyyn ja tietojen mukaan Lågskärin linssiä varten oli rakennettu jo erityinen erkkeri-ikkuna.

Kuinka arvokkaasta majakkalinssistä on kysymys?

Oikea vastaaja tähän lienee yksi maamme majakkahistoriaan kenties parhaiten paneutunut henkilö, merikapteeni ja Majakka-kirjan tekijä Seppo Laurell.

– Lågskärin linssin ainutlaatuisuus on siinä, että se on eräs maailman ensimmäisiä – ellei peräti ensimmäinen – lyhty, jossa on polttoaineena käytetyn asetyleenikaasun paineella pyörivä majakkalaitteisto. Laitteisto, jonka Gustaf Dalén keksi vuonna 1918, oli viimeinen hänen majakka-alan keksintöjensä sarjassa ja mahdollisti majakoiden täydellisen automaation. Linssistö oli myös suurin AGA:n siihen asti toimittamista linssistöistä.

Seppo Laurell ei ole menettänyt vielä kaikkea toivoa rikkoontuneen linssin suhteen ja valaa toiveikkuutta sen kunnostamisesta. Hän toteaa nähneensä onnettomuuden jälkeen paikalla olleet murtuneen linssipylvään osat, yhden vääntyneen linssikehyksen ja kaksi muovikelmuun pakattua linssistön ehjän näköistä neljännestä.

– Särkyneiden prismojen ja linssien lukua en tiedä ja saadaanko ne korvattua Merenkulkulaitoksen jäämistöstä tai AGA:lta löytyviltä mahdollisesti sopivan kokoisilla uusilla, linssipylväs hitsattua kokoon ja vääntyneet kehykset korjattua. Laitteistoon kuuluneita kaasupuolen elementtejä löytynee kai vielä jostain edesmenneen Merenkulkulaitoksemme jäämistön joukosta, hän toteaa. l

Kuva: Seppo Laurell

Lue myös nämä

X