Huolto

Kymmenen vinkkiä syyshuoltoon

10.05.2010

TekstiVENE 9/07 Heikki Juuri-Oja

Home, ruoste ja lasikuiturutto ovat veneilijöille kirosanoja, joiden kanssa halutaan olla mahdollisimman vähän tekemisissä.

Suomessa pitkät ja kylmät talvet ovat erityisen haasteellisia pressujen alla kevättä odotteleville veneille. Syksyllä tehty huolellinen huolto pidentää varmuudella veneen käyttöikää ja tekee seuraavan kauden aloituksesta miellyttävän. Turvallinen talvehtiminen vaikuttaa myös koko seuraavan kesän ajan kaluston luotettavuuteen.

Ohessa kymmenen vinkkiä syyshuoltoon. Listan toimet läpi käytyään veneenomistaja nukkuu talviyöt rauhassa, ja keväällä vene on lähestulkoon heti valmis vesillelaskuun.

1. Puhdistus ulkopuolelta

Siisti vene on jo puoli voittoa. Puunaaminen on tuskin kenestäkään varsinaisesti kivaa, mutta sen merkitystä veneen yleiskunnolle ei voi riittävästi korostaa. Puhtaat pinnat eivät kärsi vaurioita lähimainkaan yhtä helposti kuin kokonaan oman onnensa nojaan jätetyt materiaalit.

Veneen pesu on nykyään huomattavan helppoa, sillä lähes jokaisella telakalla on käytössä pitkät vesiletkut. Tehokkaita, tiettyyn käyttötarkoitukseen räätälöityjä pesuaineita on useita eri merkkejä, ja ilahduttavan moni tuotteista on nykyään ympäristöystävällisiä.

Lujitemuoviveneistä voi etsiä pieniä nuppineulanpään kokoisia rakkuloita, jotka viestivät rutosta. Ongelma-alueet pitää kunnostaa niin pian kuin mahdollista. Pese huolellisesti tuulilasit, kuomut ja katteet. Periaatteessa kaikki kangaspinnat viihtyvät talvella paremmin lämpimissä sisätiloissa. Tämä koskee myös purjeita. Jos kankaita säilytetään veneessä, pitää kuivuminen varmistaa ennen veneen peittämistä.

2. Jäähdytysjärjestelmä

Merivesijäähdytteisten moottorien jäähdytysjärjestelmä huuhdellaan makealla vedellä, jotta kaikki suola ja lika saadaan poistettua. Moottoriin ajetaan lopuksi vesipumpun avulla jäätymisenestoainetta. Monet venekerhot vaativat nykyään, että glykolia käytettäessä vettä ei saa päästää telakka-alueelle, vaan huuhteluvesi on kerättävä talteen – myös keväällä. Makeavesijäähdytteisissä sisäkoneissa kiertää yleensä jäähdytysaineena vesi-glykoliseos, joka jäähdyttää tehokkaammin kuin pelkkä vesi. Seoksen pakkaskestävyys on tarkistettava ennen talvea. Perämoottorien jäähdytysputkisto huuhdellaan makealla vedellä, jonka jälkeen vedet valutetaan ulos koneesta.

3. Polttoainejärjestelmä

Täytä tankki polttoaineella. Näin vähennät kondenssiveden kertymistä säiliöön. Polttoaineen joukkoon voi lisätä suoja-ainetta, joka pidentää dieselin ja bensiinin varastointiaikaa. Samalla lisäaineet estävät kondenssiveden molekyylien yhdistymisen, jolloin vesi ei pääse kertymään säilön pohjalle yhdeksi kerrokseksi.

Lisäaineiden valmistajien mukaan suoja-aineet myös poistavat moottorista karstaa ja likaa. Anna moottorin käydä hetken lisäainetta käytettäessä. Vaihda polttoainesuodatin aina kauden päättyessä – varsinkin, jos olet lisännyt puhdistusainetta polttoaineen sekaan.

4. Moottorin pesu

Koneen ulkonäöstä sekä konehuoneen siisteydestä näkee usein heti, miten hyvin veneestä on vuosien saatossa pidetty huolta. Varsinkin nykyaikaiset, elektroniikkaa täyteen ladatut moottorit ovat herkkiä lialle. Tai sanotaan vaikka, että toimintahäiriöt puhtaassa koneessa ovat varmuudella harvinaisempia kuin öljyisessä ja nokisessa moottorissa. Moottorin ulkopuoliseen puhdistukseen myydään erikseen tarkoitusta varten valmistettuja pesuaineita. Koneen sisäosia voi suojata myös suihkuttamalla moottorin käydessä ilmanottoaukkoon suojasumutetta.

5. Öljynvaihto

Vain puhdas moottoriöljy pystyy muodostamaan moottorin sisään suojaavan kalvon ruostetta ja korroosiota vastaan. Varsinkin sisäkoneissa öljynvaihto on usein sotkuista puuhaa, koska lämmitetyn öljyn saamiseen ulos koneesta ei ole oikotietä. Useimmat mekaanisesti ja sähköisesti toimivat öljyn kerääjät eivät tee työstä juuri yhtään siistimpää – eivät ainakaan halvan hintaluokan laitteet. Vaihda myös öljynsuodatin. Käytä aina moottorissa öljyä, jonka laatu täyttää moottorivalmistajan suositukset. Öljynvaihdon jälkeen vaihda myös vetolaiteöljy. Jos öljy on poistettaessa kermanvalkoista, on öljyn sekaan päässyt vettä. Jossakin on vuoto, joka pitää tukkia.

6. Pienet voideltavat

Veneessä on kymmeniä kohtia, jotka vaativat talven ajaksi suojaksi joko rasvaa tai sumutetta. Luukkujen tiivisteet voi käsitellä silikonilla. Voitele myös erilaiset laakerit ja nivelet, esimerkiksi ohjauslaitteista ja vetolaitteesta. Sumutteella voi suojata muun muassa saranat, lukot ja salvat.

7. Tarkistus keulasta perään

Syksy on paras aika tutustua omaan veneeseen perusteellisesti. Havaitut pienet ongelmat on vielä helppo korjata – ennen kuin niistä tulee isoja ongelmia. Ja ennen kuin seuraava veneilykausi on juuri alkamassa, eikä kukaan alan ammattilainen ehdi enää paikalle apuun. Tutki läpiviennit, hihnat, letkut, kaapelit ja sähköjohdot. Tarkista hydrauliöljyjen määrä ja lisää tarvittaessa. Etsi vuotoja ja kulumia. Kiristä liittimet, tarkista liitokset, sulakkeet ja polttimot. Veneen tarkka tutkiminen auttaa sekä paikantamaan ongelmia että tutustuttaa veneenomistajan väkisin alukseensa. Tästä on hyötyä erityisesti silloin, kun ongelmia syntyy matkan aikana, eikä venekorjaajaa ole lähimaillakaan.

8. Puhdistus sisältä

Puhtaus ja kuivuus ovat veneen talvisäilytyksen avainsanoja. Poista aluksi kaikki vesi ja lika pilssistä. Puhdista sitten huolella kaikki kaapit, laatikot ja muut säilytystilat. Hanki veneeseen kosteudenpoistajia, jollaisia myyvät nykyään kaikki venetarvikeliikkeet. Kosteudenpoistajat auttavat osaltaan pitämään homeen loitolla. Tuuleta kaikki patjat ja puhdista ne – varsinkin pohjapuolelta. Jos patjat pidetään talven ajan veneessä, jätä ne pystyyn ja pyri jättämään ilmanvaihdolle mahdollisimman paljon tilaa.

9. Tyhjennä vene

Säilytystilasta on kotona yleensä aina huutava pula – varsinkin lämpimästä ja hyvin tuulettuvasta. Vene on kuitenkin useille tavaroille se kaikkein huonoin talvisäilö. Venettä tyhjennettäessä eteen tulee usein huomattava määrä sellaista tavaraa, johon ei ole koko kesän aikana edes koskettu. Tämä on tuttua varsinkin matkaveneilijöille. Osa tarvikkeista joutaisi jo roskiin, mutta ”eihän sitä tiedä, koska tuotakin tarvitaan” -asenne on perin yleinen.

Vene-elektroniikka on periaatteessa suunniteltu kosteisiin olosuhteisiin, mutta niiden kotisäilytys on toki parempi vaihtoehto – myös mahdollisten varkauksien ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Akut pitää ladata täyteen. Tarkista ensin nestepinta ja muista ladattaessa tuuletus. Vaihda hapettuneet akkukengät uusiin. Vene ei ole viileästä pitäville akuille huono säilytyspaikka, jos vaihtoehtona on lämmin pannuhuone.

10. Peittely

Nyt kaikki alkaa olla pikkuhiljaa valmista arvokalun peittelyyn. Paitsi jos olet löytänyt veneellesi lämpimän sisähallipaikan, joista on ainakin pääkaupunkiseudulla jopa pulaa. Näin siitäkin huolimatta, että veneen sisäsäilytyksestä joutuu maksamaan melko suolaisen hinnan. Useimmat veneet ihailevat kuitenkin talven tähtitaivasta ulkosalla.

Peite on veneesi suojana jopa puolet vuodesta, joten sen laatuun kannattaa panostaa. Pressujen valmistajia on markkinoilla paljon ja osa valmistajista tarjoaa peitteille erilaisia tukirakenteita. Pressun tulee olla niin kireä, ettei siihen synny vesitaskuja. Rankan lumisateen jälkeen kannattaa käydä veneellä pudottamassa ylimääräinen paino peitteen päältä. Samalla voi tarkistaa, että hyvällä ystävällä on muutenkin kaikki kunnossa.

 

 

Juttu kuuluu tekijänoikeuslainsäädännön piiriin. Aineiston luvaton käyttö ja julkaisu on kielletty.

X