Tilaa
Uutiset

Kuusiston piispanlinnan raunioille pääsee nyt isoilla ja pienillä veneillä

15.06.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Antti Suna, Museovirasto

Museovirasto ja Kaarinan kaupunki ovat uusineet Kuusiston linnan raunioiden pohjoispuolella sijaitsevan venelaiturin.

T-muotoisen laiturin pituus on 20 m ja syvyys laiturin päässä yli 2 m, joten vesibussitkin ovat tervetulleita Kuusiston linnalle.

Paikalla on ollut laituri ainakin 1900-luvun alusta lähtien. Viimeisin 1950-luvulla rakennettu laituri oli päässyt niin huonoon kuntoon, että se piti sulkea muutama vuosi sitten. Museovirastolla, joka hallinnoi linnan raunioita, ei yksin ollut mahdollisuutta ryhtyä uusimaan laituria.

Linnan rauniot ovat Kaarinan kaupungille tärkeä matkailukohde ja laituria pidettiin paikallisesti niin merkittävänä, että kaupunki päätti osallistua laiturin rahoittamiseen. Rakentamiskustannukset on jaettu puoliksi Museoviraston ja kaupungin välillä. Lisäksi on tehty laiturin tulevia korjauksia ohjaava hoito- ja käyttösopimus.

Kuusiston keskiaikainen piispanlinna rakennettiin Suomen katolisen kirkon piispojen turvapaikaksi Piikkiönlahden rannalle. Se palveli heidän turvapaikkanaan uskonpuhdistukseen asti. Linnaa rakennettiin, korjattiin, lisärakennettiin ja käytettiin pari vuosisataa. Linna oli ainutlaatuinen rakennus Suomessa. Se purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528.

Lähde: Museovirasto
Kuva: Antti Suna/Museovirasto

 

Lue myös nämä

X