Päijännepurjehdus ja Korpilahden sataman ravintola Satamakapteeni solmivat torstaina 11.11. yhteistyösopimuksen, jolla Päijännepurjehduksen pohjoinen tukikohta on jatkossa Korpilahdella.
Päijännepurjehduksen pohjoinen tukikohta on ollut Jyväskylän Veneseuran tukikohdassa Säynätsalon Juurikkasaaressa jo vuodesta 1975. Eteläinen tukikohta säilyy edelleen Padasjoella.
Pohjoismaiden suurin sisävesiregatta Päijännepurjehdus purjehditaan 22.-24.7.11. Se on matkakilpailu, jossa joka toinen vuosi purjehditaan etelästä pohjoiseen ja joka toinen pohjoisesta etelään. Tapahtuman yhteydessä purjehditaan myös ratakilpailu PrePäitsi ja nopeiden katamaraanien seikkailukilpailu Päijänne Raid.
– Saamme nyt solmitulla yhteistyösopimuksella kilpailun pohjoiset satamatoiminnot kuntoon, Padasjoellahan ne ovat viime vuosina jo olleet hyvällä tasolla, kertoo Päijännepurjehduksen kilpailupäällikkö Olli Ahonen.
Kymmenen vuoden ajan vanhoissa tiloissa asiakkaita palveltuaan Erja ja Aarno Rosala Satamakapteeni Oy:stä solmivat syksyllä 2009 sataman omistajan Jyväskylän kaupungin kanssa sopimuksen ja alkoivat rakentaa Korpilahden satamaan uutta palvelurakennusta.
Viime kesänä avattiin uusi satamarakennus ja sataman vieraskäyntien määrä nousi, vaikka kausi alkoi vasta kesäkuun keskivaiheilla. Palvelut ovat aina olleet Korpilahdella kohdallaan: Korpilahden satamalle myönnettiin vuonna 2006 Vuoden vierassatama -palkinto.
Mukana allekirjoitustilaisuudessa olivat (vasemmalta) Nina Matilainen (Päijännepurjehdus),
Aarno Rosala (Satamakapteeni), Olli Ahonen (PP), Erja Rosala (Satamakapteeni),
Jan Viilos (Jyväskylän kaupunki) ja Seppo Turunen (Korpilahden Yrittäjät).
Lisätietoja:
Kahvila-ravintola Satamakapteeni
Päijännepurjehdus
Kuvat: Vesa Lilja
Lähde: Päijännepurjehduksen tiedotus