Tilaa
Huolto

Korjaa ja kunnosta: Veneen kiillotus – Veneen kyljet kiiltäviksi

Vesirajassa näkyy vielä merkkejä edellisen kauden kellertävästä kuohurajasta ja kylkien kiilto loistaa poissaolollaan. Nyt on tullut perusteellisen kunnostuksen aika. Testasimme kotimaisen Mirkan kehittämää ammattimaista työmenetelmää gelcoatin kiillottamiseksi.

20.05.2022

KirjoittajaTeksti ja kuvat Matti-Pekka Falck

Kylkien kunnostaminen alkaa huolellisella pesulla, joka irrottaa mahdollisimman hyvin vanhan lian veneen pinnasta. Keltaiseen kuohurajaan puree oksaalihappoa sisältävät pesuaineet, jotka poistavat tehokkaasti orgaanista likaa.

Oksaalihappoa sisältävä pesuaine pitää aina huuhdella hyvin ja neutralisoida pesun jälkeen veneshampoolla ja lopuksi huuhtelemalla. Kun vene on pesty, voidaan aloittaa pinnan hiominen.

Lähtötilanteessa kyljet olivat menettäneet kiiltonsa ja siniset koristeraidat olivat pahoin haalentuneet.

Jotta pintaan saataisiin alkuperäinen kiilto, siitä pitää poistaa vaurioitunut hyvin ohut pintakerros. Hionta palauttaa myös värien syvyyden eli menetelmä toimii valkoiseen pintaan, kylkiraitoihin ja tietysti myös värilliseen runkoon. Testiveneemme oli vuosimallia 2003 oleva valkoinen purjevene, jolla oli purjehdittu viimeisen vahauksen jälkeen lähes 10.000 merimailia. Kylkiä ei oltu koskaan aikaisemmin kunnostettu. Pinta oli teknisesti hyväkuntoinen ja lähes naarmuton, mutta lohduttoman samea. Alunperin syvän siniset kylkiraidat olivat haalistuneet usvaisen aamutaivaan värisiksi. Kunnostukselle asetettiin kovat odotukset.

Projekti alkaa kylkien huolellisella pesulla.

Kiillottaminen on naarmuttamista

Mirkan veneteollisuuden pintaviimeistelytuotteista vastaava asiakkuuspäällikkö Juha Miiluniemi kertoo kiillotuksen perusperiaatteen olevan hallittua naarmuttamista, jossa seuraava työvaihe peittää aina edellisen työvaiheen jäljet. Lopulta naarmut ovat niin mikroskooppisen pieniä, että silmä tulkitsee niistä heijastuvat valonsäteet tasaiseksi pinnaksi ja hohtavaksi kiilloksi.

Kylkien kiillottaminen aloitetaan vesihionnalla. Koneena käytetään epäkeskoa pyöröhiomakonetta. Testasimme halpaa yleiskonetta ja kallista erikoiskonetta. Halpa oli huono ja kallis oli hyvä. Hinta ja laatu kulkivat siis käsikkäin.

Ensimmäinen työvaihe on vesihionta. Suihkepullolla on kätevää kostuttaa hiomalaikkaa.

Vesihiontaan käytetään Mirkan patentoimia Abralon-laikkoja, joiden joustava rakenne estää painamisjälkien syntymistä. Hionta aloitetaan karkeudella 2000, joka ottaa pinnasta karheutta ja liituuntumaa pois. Myös pienet naarmut häviävät. Vesihionnan ideana on kastella hiottava pinta suihkepullolla ja pyörittää hiomalaikkaa märällä pinnalla.

Vesi toimii voiteluaineena hiomalaikan ja hiottavan pinnan välillä tehostaen hiontaa ja sitomalla itseensä likaa ja hiontapölyä. Menetelmä onkin miellyttävän pölytön. Vesi antaa myös hyvän indikaation hiomalaikan kunnosta. Miiluniemi kertoo, että niin kauan kuin vesi vaahtoaa voimakkaasti, laikka puree hyvin.

Kun vaahtoaminen vähenee merkittävästi, on aika vaihtaa uusi laikka. Laikkoja kului kahdeksan kappaletta per karkeusaste 36-jalkaisen veneen perusteelliseen työstämiseen. Hionnan jättämä vesi kannattaa pyyhkiä pois heti hionnan jälkeen mikrokuituliinalla, jolloin pinnasta saadaan helposti pois kaikki irronnut lika ja hioma-aines.

Hiomalaikan vaahtoaminen kertoo, että vettä on tarpeeksi ja että laikka puree hyvin. Kun vaahtoaminen lakkaa, on aika vaihtaa uusi laikka.

Voimaa koneen kanssa ei tarvitse käyttää, painaminen ei tehosta työtä lainkaan. Ideana on antaa koneen pyörivän liikkeen tehdä työ ja voimaa käytetään vain sen verran, että hiomakone pysyy hallinnassa. Tämä on tärkeä vinkki, sillä työstäminen ottaa aikaa ja syö voimia. Hiomakoneen tärkeä ominaisuus on kierrosluvun säätö. Sopiva kierrosluku on noin 6 000 kierrosta minuutissa.

Kun pinta on hiottu huolellisesti Abralon 2000:lla on aika siirtyä hienompaan 4000:een. Sen karkeus on puolet pienempi kuin edellisen työvaiheen. Hionnassa toistetaan samat työvaiheet kuin aikaisemminkin eli vettä sumupullosta ja huolellinen hionta veden kera. Lopuksi pyyhintä mikrokuituliinalla pinnan ollessa vielä märkä. Tässä vaiheessa työ alkaa kantaa hedelmää. Pinta alkaa selvästi jo kiiltää ja kylkiraidat ovat saaneet takaisin värinsä syvyyden.

Hyvälaatuisella mikrokuituliinalla on helppo pyyhkiä hionnassa irronnut aines pois.

Raskain työvaihe

Vesihionta tuntui miellyttävälle ja yllättäen jopa melko kevyelle työvaiheelle. Tästä suuri kiitos kuuluu kyllä Mirkan todella hyvälle epäkeskokoneelle, jonka keveys ja ergonomia pääsevät työssä oikeuksiinsa.

Halpa markettikone sen sijaan tärisi, veuhtoi ja tempoi käsissä niin, että sormenpäistä hävisi tunto jo vartin työrupeaman jälkeen. Laadusta kannattaa maksaa ja Miiluniemi kertookin kimppakoneiden suosion olevan kasvussa. Useampi veneenomistaja ostaa yhteiseksi ammattitason laitteet, jotta kevätkunnostus olisi mielekkäämpää kaikille.

Jos vesihionta yllätti keveydellään, niin kiillotusvaihe teki päinvastoin. Nopeasti kuitenkin löytyi oikea tapa pidellä konetta sellaisessa kulmassa pintaan nähden, että kone ei jatkuvasti revi ja pompi käsissä. Laikkaa oppi myös ajamaan niin, että koneen pyörimisvoima mieluummin nosti konetta kylkeä pitkin ylöspäin kuin painoi alaspäin.

Kiillotusta ei yksinkertaisesti pysty tekemään huonolla koneella, joten työtä lähdettiin tekemään suoraan laadukkailla laitteilla. Halpakoneiden ongelmana on se, että ne eivät jaksa pyöriä riittävän alhaisella kierrosluvulla, vaikka niissä kierrosluvun säätö olisikin.

Sama ongelma esiintyi myös halvassa hiomakoneessa. Jos konetta ajaa liian kovalla nopeudella, se pilaa kiillotustuloksen ja pahimmassa tapauksessa polttaa kiillotusaineet veneen kylkeen kiinni. Sopiva kiillotusnopeus on 900–1100 rpm. Vertailuna normaali kulmahiomakone eli ”rälläkkä” pyörii noin 8500 rpm vakionopeudella ja sillä kiillotus ei onnistu.

Juha Miiluniemi vinkkaa, että kiillotusaine kannattaa levittää villalaikalla veneen kylkeen.

Pieniä niksejä

Kiillotuslaikaksi Mirka suosittelee yhtiön keltaista villalaikkaa. Aineena käytetään Mirkan keskikarkeaa Polarshine 10 -kiillotusainetta, joka tasoittaa vesihiotun pinnan ja luo tasaisen kiillon. Kiillotusaine levitetään aina laikkaan. Sen jälkeen laikalla hierotaan aine veneen runkoon käynnistämättä konetta. Vasta kun aine on levitetty, kone laitetaan käyntiin ja aloitetaan kiillotus. Menetelmän ansiosta laikka ei roiski kiillotusainetta käynnistyessään ympäri kylkeä.

Jossain vaiheessa villalaikka menee kiillotusaineesta tukkoon. Huuhtelu lämpimän veden alla liuottaa aineen pois helposti ja laikka kuivuu keskipakovoiman ansiosta kun koneeseen laittaa hetkeksi täydet kierrokset päälle. Vinkkinä laikka kannattaa laittaa ämpärin reunojen sisäpuolelle kuivauksen ajaksi, muussa tapauksessa tulee kastelleeksi kaiken muutaman metrin säteellä.

Kiillotuksen jälkeen ylimääräinen aine pyyhitään pois pinnalta mikrokuituliinalla. Miiluniemi kertoo hyvälaatuisen mikrokuituliinan olevan välttämätön hyvän lopputuloksen kannalta. Halvat liinat eivät sido kiillotusainetta itseensä, vaan ainoastaan levittävät sitä ympäriinsä. Lopputulos jää silloin rasvaisen näköiseksi.

Testasimme tätä myös käytännössä. Halpa liina toimi hetken, mutta meni sen jälkeen täysin tukkoon kiillotusaineesta. Laadukkaalla liinalla pystyi pyyhkimään veneen kokonaisen, reilun 11 metriä pitkän kyljen ja lopputulos oli kirkas.

Kiillotusaineen poispyyhkiminen kannattaa tehdä huolella, pienetkin jäämät näkyvät selvästi kiiltävässä kyljessä sameina kohtina.

Loppuviimeistely ja keraaminen pinnoite

Jos kiillon kanssa haluaa hifistellä, kyljet voi kiillottaa vielä uudelleen samalla Polarshine 10 -kiillotusaineella, mutta erilaisella laikalla. Viimeistelyyn Mirkan menetelmässä käytetään erityistä keltaista kennolaikkaa. Kennolaikka poistaa tehokkaasti myös värilliseen runkoon helposti syntyviä hologrammeja. Työ tehdään aivan kuten villalaikallakin, eli ainetta laikkaan, sitten levitys ja sen jälkeen kiillotus. Lopuksi ylimääräinen kiillotusaine pyyhitään pois laadukkaalla mikrokuituliinalla.

Viimeistely ja toinen kiillotus voidaan tehdä kennolaikalla. Kennolaikkakiillotus ei ole tarpeen valkoiselle pinnalle, mutta värillisessä rungossa työ kannattaa.

Valkoisessa rungossa tällä viimeisellä kiillotuksella oli vaikeaa saada esiin silmin havaittavaa eroa, mutta värillisessä rungossa vaikutus jo näkyisi selvemmin kirkkaampana ja syvempänä kiiltona. Tämä testattiin sinisen kylkiraidan kohdalla.

Kun kiillotus on suoritettu, on aika suojata suurella vaivalla kiillotettu pinta sään vaikutusta vastaan. Tähän Mirka on kehittänyt uuden keraamisen kestopinnoitteen Polarshine Marine Shield. Kiiltopolymeerejä sisältävä pinnoite suojaa veneen kylkiä UV-säteilyltä ja hylkii voimakkaasti likaa. Lisäksi pinnoite kestää hyvin voimakkaitakin pesuaineita.

Kuluttajakäyttöön myytävä pinnoite antaa suojaa käytännössä yhden veneilykauden verran, mutta ammattikäyttöön on saatavilla useamman vuoden suojan antava tuote.

Keraaminen pinnoite levitetään märkään pintaan sienellä. Lopputuloksena on voimakkaasti vettä ja likaa hylkivä kalvo.

Pinnoitteen levittäminen tehdään kosteaan pintaan. Miiluniemi ohjeistaa kastelemaan veneen ennen pinnoitteen levittämistä painepesurilla. Itse levittäminen tapahtuu nopeasti ja helposti sumuttamalla pinnoitetta suihkepullosta veneen kylkeen ja levittämällä se pakkauksessa mukana tulevalla pesusienellä. Kun vene on käsitelty, pinta huuhdotaan kevyesti vedellä ja toistetaan käsittely levittämällä tuote ristikkäiseen suuntaan edelliseen kertaan nähden. Tämä varmistaa pinnoitteen tasaisen leviämisen.

Lopuksi pinta pestään painepesurilla, jolloin veden paine yhdessä pesun kanssa aktivoi aineen. Käsittely on helppo ja nopea toteuttaa. Veneen käsittelyyn pinnoitteella kului aikaa vain 40 minuuttia. On erityisen tärkeää, että pinta ei pääse kuivumaan pesujen välillä. Keraaminen pinnoite saavuttaa lopullisen lujuutensa 12 tunnin kuluessa käsittelystä. Tänä aikana vene ei saisi joutua sateen armoille.

Lopputuloksena pinnoite luo hydrofobisen, korkeakiiltoisen ja kestävän pinnan, jossa vesi helmeilee kuin sorsan selästä.

Taikatemput eivät toimi

Juha Miiluniemi sanoo, että kylkien kiillon palauttamiseen ei ole olemassa helppoja taikatemppuja. Hyvä lopputulos vaatii riittävästi hiomista ja kiillottamista, jotka taas vaativat kovaa työtä ja viitseliäisyyttä. Lisäksi työvaiheiden oikea järjestys, käytetyt materiaalit ja keskenään yhteensopivat aineet ovat onnistumisen keskiössä. Tämä näkemys on helppo allekirjoittaa yhteensä 17 tunnin raskaan työrupeaman jälkeen. Lopputulos on kuitenkin upea.

Vene näyttää uudesti syntyneeltä.

Lopputuloksena koristeraidat ovat saaneet takaisin syvän sinisen värinsä ja kiiltävästä rungosta peilautuvat taivaan pilvet.

2 000 merimailin jälkeen

Veneellä purjehdittiin kaudella 2021 noin 100 päivää ja yli 2 000 mailia. Kylkiä ei ollut tarvetta pestä kertaakaan kauden aikana, ne säilyttivät korkean kiiltonsa kiitettävästi. Vielä lokakuussa oli selvästi havaittavissa, että keraamisen pinnoitteen hydrofobiset ominaisuudet olivat tallella veden pisaroituessa veneen kylkiin.

Talvitelakoinnin yhteydessä suoritettu kylkien pesu oli huomattavan helppoa vähäisenkin lian ja valumien lähtiessä irti ilman voimakasta hankaamista.

Lampaanvillalaikka ja 45 Polarshine hionta-aine soveltuvat hyvin karhennettujen kansien kiillottamiseen.

Lue myös nämä

X