Uutta venettä hankkimassa
Toukokuun puolivälissä järjestetyt Koeajopäivät aloittivat kesäkauden. Esillä oli yli 40 venettä 25 venevalmistajalta.
Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo huomauttaa kuitenkin, että veneily ei ole vähentymässä, vaan veneilyn suosio näkyy kahden prosentin kasvuna vuosittain.
Veneitä tutkivilla Merisaloilla ei ole kiire. Jos tänä kesänä voisi tehdä ostopäätöksen, olisi uusi vene alla vuoden kuluttua. ”20 solmun vauhti riittää”, Ossi Merisalo toteaa.
Varmaa ei ole sekään, olisiko uusi vene liukuvarunkoinen. Aurinkoisilla Koeajopäivillä riittää tutkittavaa, kyseltävää ja juteltavaa. Merisalot ovat venekauppiaan unelma, sillä venettä ollaan tosissaan hankkimassa. ”Ei tässä lämpimikseen olla”, Merisalo naurahtaa.

Ossi ja Taija Merisalo möivät vanhan klassikkoveneensä ja ovat nyt valmiita hankkimaan uuden veneen.
Finnboatin mukaan suuri osa venekaupoista liittyy kesämökkeilyyn ja mökkikäytössä oleviin pienehköihin perämoottoriveneisiin. Kun taloudellinen epävarmuus on hiljentänyt mökkikauppaa, heijastuvat vaikutukset myös mökkiveneiden hankintaan.
Isompien veneiden kysynnässä muutokset ovat kuitenkin vähäisiä, sillä niiden toimitusajat voivat olla vuosien mittaisia.
Aiempina viime vuosina myös komponenttipula hidasti kaupantekoa. Finnboatin suhdannebarometrin mukaan kansainvälisiä hankintaketjuja haitanneet häiriöt eivät ole kokonaan vieläkään poistuneet, mutta kuitenkin vähentyneet. Vastanneista yrityksistä 28 prosenttia kertoi hankintaketjun häiriöistä, kun vastaava luku vuosi sitten oli 34 prosenttia.
Peräti neljäsosa yrityksistä ilmoitti henkilöstöpulasta. Suurimmat yritykset olisivat valmiita palkkaamaan jopa kymmeniä ammattitaitoisia työntekijöitä välittömästi.