Tilaa
Testit

Käytetty: Linjett 32 – Lempeä legenda

Linjett 32 on ollut uudesta asti yksi tunnustetuimpia ja kysytyimpiä pienehköjä matkapursia Pohjoismaissa, vaikka sitä ei ole koskaan varsinaisesti markkinoitu.

02.03.2022

Kirjoittajaja kuvat pasi nuutinen

Ennen tietokoneita purjeveneet suunniteltiin näin: Veistettiin pienoismalli, jonka linjat saatiin kohdalleen kokeneen veistäjän silmällä ja uittamalla mallia altaissa. Malli halkaistiin pituussuunnassa ja toinen puolisko sahattiin siivuiksi. Palikoista suurennettiin mallikaaret, joilla oikean kokoinen vene sai lopulliset linjansa. Vasta sitten päästiin oikeasti testaamaan, kuinka runko todellisuudessa toimii.

Kun Linjett 32 poistui tuotannosta 1990-luvun alussa, se saattoi olla viimeisiä venemalleja, jotka oli luotu tuolla piirustuksiakin vanhemmalla metodilla. Silti se oli kerinnyt nousta legendan asemaan. Vieläpä puhtaasti käyttäjien kokemusten perusteella, sillä valmistaja, pieni perheveistämö Rosättra båtvarv on aina pitänyt hyvin matalaa profiilia. Sillä ei ole ollut jälleenmyyjiä, se on käynyt ani harvoin messuilla, mainoksia ei ole juuri lainkaan – esimerkiksi 32:sta ei ole koskaan tehty edes esitettä.

Näyttöjä vesiltä sen sijaan on. Vaikka kyseessä on ensi sijassa matkapursi, Linjett 32:lla on 1970–80-luvuilta kiitettävästi menestystä avomerikisoista. Sitäkin merkittävämpää on ollut käyttäjien kiitos veneen tasapainoisesta käytöksestä sekä etenkin hyvästä ja lujasta työnlaadusta. Hyvä kello kauas kuuluu, sanonta on pitänyt Linjettin kohdalla paikkansa. Niinpä mahdollisuus päästä moista ihmettä kokeilemaan kutkutti mukavasti.


Käytetyn Linjett 32:n esittely on julkaistu Vene-lehdessä 11/2019.


Masto menee kannen läpi ja on tuettu kahdella saalinkiparilla. Vuodesta 1984 käytettiin osatakilaa.

Lievä ketka laidassa ja kauniisti nouseva keula tekevät Linjettistä perinteikkäällä tavalla tyylikkään.

Vaivatta vauhtiin

Vakiona Linjett 32:ssa on keulakannella kisko itsejalustuvalle fokalle. Testiveneeseen sellaista ei ole laitettu, sillä ensimmäinen omistaja harrasti kilpailemista. Nyt vene on lähes puhtaasti matkailukäytössä, mutta rullagenua on koettu monipuolisimmaksi vaihtoehdoksi.

Sen avaamme nytkin, kun tuulta on vain 3–4 m/s. Silti vene lähtee mukavasti liikkeelle, kun pääsemme hieman leikkaamaan tuuleen. Runkomuoto on vanhahtava, voimakkaasti keulaan ja perään suippeneva, jolloin jarruttavaa märkäpintaa on vähän.

Vauhti kipuaa parhaimmillaan yli kuuden solmun (55°AWA), mitä voi pitää todella hyvänä lukemana. Spinaakkerilla laskettelemme 5,0–5,5 solmun vauhdilla alamäkeen.

Luovilla Linjettin erikoisen, T-muotoisen avotilan järjestelyn idea hahmottuu. Perimmäiseksi sijoittuu keulapurjeen skuuttaaja, jolle paikka on erinomainen niin tilan kuin näkyvyyden puolesta. Ohjaaja istuu edempänä, joko korkeiden reunusten suojassa laitapenkeillä tai parhaan näkymän purjeisiin ja merelle tarjoavalla laidalla. Siitä hän ulottuu pienellä kurotuksella ruffin vinsseille isonjalukseen säätöön. Myös levanki on nostettu kannelle, jolloin tehokkuudessa hävitään, mutta avotilan selkeydessä voitetaan. Matkapurjehdukseen sopii sekin, että gastin ollessa sisällä huilimassa tai kokkaamassa, myös genuan vinssit ovat kuskin ulottuvilla.

Kaikki säädöt on vedetty avotilaan. Levangin sijoitus kannelle on kompromissi tehokkuuden ja tilankäytön välillä.

Leveiden sivukansien sisäreunoissa ovat genuan kiskot ja keskellä rustit. Purjeen saa jalustettua niin sisään, että nousukulmat ovat noin 35°AWA ja hitaanpuoleinen vastakäännös pysyy suoran kulman sisällä. Pitkä genua tulee kohtalaisen helposti uudelle halssille, vaikka maston etupuolella on saalinkien puoliväliin nouseva babystaagi.

Peräsintä tukee syvä evä, joten suuntavakauden hallitsevuus ohjaustuntumassa ei yllätä. Linjett kulkee vakaasti ja tasapainoisesti, paine ohjauspinnassa kasvaa vain vähän veneen kallistuessa. Eloisalta tai ketterältä pursi ei tunnu, mutta aivan riittävän taipuisalta saaristoväylien kryssimiseen.

Sijoittuminen avotilassa on poikkeuksellinen, kun keulapurjetta jalustetaan pinnan peränpuolelta.

Napakasti asuttava

Vanhan suunnittelumetodin haittapuoli oli, että sisustusta pääsi miettimään vasta valmiiseen runkoon. Myös kapeat päädyt asettavat rajoituksensa. Niinpä Linjett on pituudestaan huolimatta käytännössä pariskunnan, ehkä 1–2 pienen lapsenkin matkavene.

Osa veneistä myytiin puolivalmiina niin, että ostaja sai mukaan itse asennettavat rakennussarjat kalusteisiin. Niin tässäkin veneessä, jota on lisäksi hieman muokattu omaan makuun myöhemmin.
Perusjärjestys on klassisuudessaan toimiva. Keulakajuutan vuoteet riittävät pituudeltaan kahdelle aikuiselle. Päälaipion keulan puolella on styyrpuurissa wc ja vastapäätä suuri vaatekomero.

Niiden ovet kääntyvät siten, että wc:n saa erotettua sekä kajuutasta että salongista ja samalla tila riittää vaatteiden vaihtoon.

Suoran klaffipöydän ääreen mahtuu hieman tiivistäen kuusi henkeä aterioimaan. Molemmat sohvat avautuvat selkänojat nostamalla reilusti vuodemittaisiksi. Niiden alla säilytystilat pysyvät kuivina varmasti, sillä ne ovat osa jäykisteenä toimivaa sisämoduulia. Turkin alla on tilaa viileyttä kaipaaville tavaroille, sillä kölitasku on syvä ja kunnolla pyöristetty.

Pentterissä on jopa runsaasti kaappitilaa ja laskutasotkin lieden molemmin puolin. Tähän veneeseen on rakennettu jälkikäteen ylimääräinen jääkaappi vastalaidalle, navigointipisteen ja veneen laidan väliin. Se tekee kartturin penkin sen verran ahtaaksi, ettei siinä koko vahtivuoroa huvittaisi istua, mutta kurssin tarkistukset malttaa kyllä tehdä rauhassa.

Uusi jääkaappi myös tukkii kokonaan kulun styyrpuurin laidan pistopunkkaan. Se tosin näyttääkin erittäin kapealta, sillä punkasta huolimatta myös tällä laidalla on avotilasta käytettävä, syvä tavaratila (kolmas löytyy poikittaisen peräpenkin alta). Nykyisen omistajan arvion mukaan pistopunkassa tuskin kukaan on koskaan nukkunut ennen remonttiakaan.

Keulassa on sopivan pitkät punkat ja pieni pukeutumistilakin ovien edessä.

Pitää yhä pintansa

Koska Linjett 32 oli hyvässä maineessa koko tuotantoaikansa, niitä on saatavilla kohtalaisen usein käytettyjen markkinoilta. Ne ovat myös varsin luotettavia hankintoja, sillä suuri osa maineesta perustui nimenomaan tukevaan ja laadukkaaseen kuitu- ja puutyöhön. Lopullisesti kunto toki riippuu siitä, miten kutakin yksilöä on hoidettu, mutta perusteiltaan veneet ovat terveessä maineessa.

Kun tuon yhdistää veneen vaivattoman tasapainoisiin purjehdusominaisuuksiin, legendan elinvoima käy ymmärrettäväksi. Linjett 32 on ollut aikanaan eräänlainen yleisnero erilaisten purjehdustarpeiden risteyskohdassa. Sitä se on pitkälti edelleen, vaikka nykyveneiden perusteella risteyskohta on siirtynyt kohti huomattavasti suurempia sisätiloja.

Mittari- ja hanskalokerot ovat syntyneet veneeseen omistajien, eivät veistämön työnä.

Ominaisuuspuntari

  • Venettä verrataan yleisesti ottaen samantyyppisiin ja -kokoisiin. Arviot kohdistuvat ensisijaisesti venetyyppiin, ei yksilöön, mutta mahdollisten lisävarusteiden ja muutosten vaikutuksia on huomioitu.

Purjehdittavuus ”Veneen rauhallisuus tekee sen käsittelystä turvallisen tuntuista eikä purjeiden koko karkaa vielä käsivoimien yli. Eli sallii kivasti pieniä virheitä aloittelijalle.”

Asuttavuus ”Pariskunta asuu oikein hyvin, pari pikkulasta vähän joustaen ja vieras tai kaksi viihtyvät hekin varmasti viikonlopun yli.”

Käsiteltävyys ”Laitakorkeus on maltillinen, knaapit hyvin esillä ja laidat helpot kulkea. Ehkä voisi olla vähän ketterämmin kääntyvä.”

Merikelpoisuus ”Vanhojen perinteiden mukainen runkomalli seuraa aaltoja pehmeästi, vanttera rakenne antaa luotettavuutta ja kölipainon suhde uppoamaan on valtameripursien luokkaa.”

Urheilullisuus ”Vaikka vanhoja meriittejä on, ei hengi sporttisuutta. Toisaalta, herkkään kevyen tuulen kulkuun nähden LYS-tasoitus (1,12) tuntuu aika houkuttavalta.”

Laatuvaikutelma ”Tieto itse rakennetusta sisustuksesta huolestutti, mutta turhaan. Itse vene ja sen aikanaan kalliinpuoleinen heloitus ja varustus ovat edelleen tosi hyvässä kunnossa.”

Linjett 32

Pituus 9,48 m, leveys 3,11 m, syväys 1,65 m, uppoama 3 600 kg, purjeala 52,1 m², moottori (alkup.) Volvo Penta 18 hv, testiveneen moottori Yanmar 2GM 17 hv
valmistusvuosi 1979, valmistaja Rosättra Båtvarv, Ruotsi

HISTORIA Norrtäljessä, Tukholmasta noin 60 km pohjoiseen sijaitseva Rosätträ Båtvarv juontaa juurensa aina 1800-luvun puolelle asti. Tuolloin sen perusti Janssonin suku, jolta veistämö siirtyi 1948 Gustaffsoneille. Heistä yritystä hallitsee nyt kolmas sukupolvi.

Mallisto on aina ollut suppea. Nyt tuotannossa on kolme purtta, 34-, 37- ja 43-jalkaiset. Vastaavasti mallit ovat olleet pitkäikäisiä. Esimerkiksi tässä esitelty Linjett 32 oli tuotannossa vuodet 1978-1993 ja niitä valmistui huimat 260 kappaletta.

Veistämön valmistamissa veneissä ainoa merkittävä muutos oli toppirikin vaihto osatakilaan vuonna 1984. Sisustuksissa voi olla eroja, sillä pieni osa veneistä myytiin puolivalmiina.

Lue myös:

Linjett 32 koepurjehdus Vene 5/1992

Linjett 34 koepurjehdus Vene 9/2012

Linjett 37 pursivertailu Vene 10/2010

Lue myös nämä

X